Kotimaa Politiikka

Perussuomalaiset: ”Hallituksella on vakaa aikomus ja suunnitelma tuoda jihadistinaiset Suomeen”

Kuva Shutterstock.

Yle uutisoi eilen, että hallituksella on laajempi suunnitelma ISIS-perheiden tuomiseksi Suomeen, kuin mitä on annettu ymmärtää. Iltasanomien tuoreiden tietojen mukaan muun muassa Suomen sosiaaliviranomaiset ovat jo pitkään olleet valmiudessa jakamaan palaavat perheet. Iltasanomien mukaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla perheet kuljetettaisiin VIP-tilojen kautta, jotta saapuminen olisi sujuvaa.

Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purran mukaan suunnitelma näyttää olleen monien tiedossa jo pitkään.

– Iltasanomat kertoo tänään asioita, joista aika monilla on ollut tieto jo jonkin aikaa. Näin se tieto pieninä murusina kootaan yhteen ja viimein tarjoillaan kansalaisille. Mutta liian myöhään, sillä mitään ei enää muuteta – kaikki on valmista. ISIS-naiset ovat tulossa, Purra toteaa.

Vakaa aikomus tuoda jihadistinaiset Suomeen

Perussuomalaiset ovat arvostelleet jo pitkään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) omavaltaista toimintaa ISIS-perheiden tuomiseksi Suomeen.

– Kaiken evidenssin valossa on ilmiselvää, että Haavisto on pitänyt sekä eduskuntaa että suurta yleisöä pilkkanaan. Alusta lähtien on ollut selvää, että hallituksella on vakaa aikomus ja suunnitelma tuoda jihadistinaiset Suomeen, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi.

”Kukaan ei ota vastuuta seurauksista”

Halla-aho huomauttaa, että Suomi ei muista pohjoismaista poiketen ole saanut edes ISIS-taistelijoita oikeuteen tai peruutettua kenenkään oleskelulupaa tai kansalaisuutta.

– Yhtäkään nyt Suomeen tuotavaa ISIS-naista ei saada eikä edes pyritä saamaan vastuuseen mistään. He voivat jatkaa täällä ”normaalia” elämäänsä ja myrkyllisen ideologiansa levittämistä. Kukaan ei ota vastuuta seurauksista, Halla-aho jatkaa.

– Jos ISIS-naisten tuominen Suomeen on hallituksen mielestä ylevä teko, miksi sitä pitää salailla kieroilulla? Halla-aho kysyy?

Perussuomalaiset aloittaneet välikysymysneuvottelut – jättö huomenna

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jo käynnistänyt neuvottelut muiden oppositioryhmien kanssa välikysymyksen jättämiseksi. Perussuomalaisten mukaan on selvitettävä ennen kaikkea, ollaanko ISIS-perheitä tuomassa Suomeen, onko ulkoministeri Haavisto puhunut totta aiheesta ja onko hän syyllistynyt virkamiehen painostamiseen vaatimalla tältä lainvastaisia toimia ISIS-perheiden tuomiseksi Suomeen.

– Edellinen hallitus on silloisen pääministeri Antti Rinteen (sd.) suulla antanut erilaista tietoa kuin asian todellinen laita näyttää olevan. Haaviston tarinat joutuvat jatkuvasti epäluotettavaan valoon julkisuuteen avautuvien tietojen kanssa. On selvitettävä, onko eduskunnalle puhuttu totta vai ei. Jos ei, hallitus ja ministeri Haavisto eivät voi nauttia eduskunnan luottamusta, perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä kommentoi.

Kuka ottaa vastuun?

Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii ulkoministeri Haavistolta selvitystä muun muassa aikooko tämä kotiuttaa ISIS-naiset lapsineen siitä huolimatta, että Suojelupoliisi pitää heitä turvallisuusriskinä ja kuka ottaa vastuun, kun nämä naiset palaavat Suomeen levittämään vaarallista ideologiaansa.

Suojelupoliisin arvion mukaan ISIS-naisten ja näiden lasten kotiuttaminen lisää Suomeen kohdistuvaa terrorismin riskiä. Vaarana on myös, että naiset rekrytoivat uusia jäseniä ja levittävät jihadismin aatetta Suomessa. Pelkästään lapsia leiriltä ei voi kotiuttaa, koska kurdiviranomaiset eivät luovuta näitä kotimaihinsa ilman vanhempiaan.

– Kuka ottaa vastuun, jos al-Holin leiriltä tullut syyllistyy terroristiseen tekoon, joka voi pahimmillaan surmata satoja suomalaisia? Antikainen kysyy jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.

  • 921
    Shares