Kotimaa Politiikka

Perussuomalaiset vaativat toimia seksuaalirikosten ehkäisyyn: “Olemme esittäneet lukuisia toimia”

Arja Juvonen, ps
Perussuomalaiset vaativat tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla hallitukselta toimia kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi.

Perussuomalaisten mukaan hallitus on epäonnistunut pitämään kansalaisia turvassa, kuten esimerkiksi Oulun raiskaustapaukset todistavat.

– Jokainen seksuaalirikos on liikaa, on tekijä sitten kantasuomalainen tai maahanmuuttaja. Kuitenkin tietyiltä alueilta tuleva maahanmuutto korostuu selvästi seksuaalirikostilastoissa, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen totesi.

Perussuomalaiset ovat kauden aikana esittäneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa, lukuisia turvapaikkaehtojen kiristyksiä, pikapalautuksia ja rajatarkastuksia ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä. Tällaisia toimia ei kuitenkaan ole otettu käyttöön.

– Tiedättekö, miten suomalaiset äidit nyt ohjeistavat tyttäriään? He sanovat, että pitkä tukka piiloon illalla kulkiessa, ettei näy, että olet tyttö! Juvonen kivahti.

Perussuomalaiset korostivat, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan jo vuonna 2010-2011 Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet olivat jopa 17-kertaisesti yliedustettuja raiskausrikostilastoissa.

– Nyt on toimittava sen sijaan, että suumme tukitaan ja vain selitellään ja hyssytellään. Naisemme, lapsemme – kaikki suomalaiset – vaativat tekoja. Mitä aiotte tehdä tälle tilanteelle? Juvonen kysyi.

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) vastasi, että vuoden alussa tulee voimaan lakimuutos, joka helpottaa törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden karkotuksia. Lisäksi rangaistusasteikkoja seksuaalirikoksista ollaan kiristämässä. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) lisäsi, että kaikkien on elettävä maassa maan lainsäädännön mukaan.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset