Eurooppa Politiikka

Pitkät jäähyväiset – Saksan sosiaalidemokraattinen puolue sai erotettua kuuluisan toisinajattelijansa

Thilo Sarrazin. Kuva Wikimedia Commons / public domain.

Saksan sosialidemokraattinen puolue on lopulta saanut erotettua kuuluisan toisinajattelijansa, Berliinin osavaltion entisen taloussenaattorin Thilo Sarrazinin. Pitkät jäähyväiset kestivät yksitoista vuotta. SPD:n kurikomissio ilmoitti perusteeksi väitetyn islam-vihamielisyyden. Rasismikin mainittu. Sarrazin kiistää väitteet kategorisesti. Tarina jatkuu oikeussalissa.

Kurikomissio teki päätöksensä 31. heinäkuuta. Ensimmäisen kerran Thilo Sarrazinista koetettiin päästä eroon lokakuussa 2009. Tuolloin puolueen berliiniläinen aluejärjestö torjui kahden puoluejärjestön ajaman erohankkeen. Syytösten mukaan Sarrazin olisi puhunut mediahaastattelussa leimaavasti turkkilaisista ja arabimaiden maahanmuuttajista.

Toinen yritys koitti kesällä 2010, kun taloussenaattorin teos Deutschland schafft sich ab (Saksa tuhoaa itsensä) oli ilmestynyt. Kirjailijan tärkeimpänä, perustavimpana pidettävä kirja saavutti parissa vuodessa 1,5 miljoonan kappaleen menekin. Teos oli 21 viikkoa bestseller Saksassa. Puoluejohto veti erottamishankkeen takaisin.

Sarrazin kävi teoksessaan lävitse laajan aineiston saksalaista väestöhistoriaa, joidenkin maahanmuuttajaryhmien heikkoa integroitumista, koulutushaluttomuutta, heikkoa tai olematonta saksan taitoa, rinnakkaisyhteisöjen syntymistä sekä rikollisuutta. Nämä aiheet ovat vuosien mittaan osoittautuneet yhä polttavimmiksi, kuten viime kuukausina on voitu havaita. Samoja aiheita teoksissaan on käsitellyt myös puoluetoveri, entinen Neuköllnin pormestari Heinz Buschkowsky.

Kolmas vaihe Sarrazinin erottamiseksi käynnistyi toistamiseen puolueen valtakunnallisesta johdosta vuoden lopulla 2018. Aiheena oli nyt teos Feindliche Übernahme. Wie der Islam den Fortschritt behindert und die Gesellschaft bedroht (Vihamielinen valtaus. Kuinka islam estää kehitystä ja uhkaa yhteiskuntaa).

Berliinin osavaltion puoluekurikomissio teki osaltaan erottamispäätöksen v. 2020 alussa. Sarrazin valitti asiasta valtakunnan tason kurikomissiolle, joka nyt on päätöksensä tehnyt. Sarrazin ilmoittaa vievänsä asian oikeuteen. Hän sanoo että kurikomission toiminta ei ollut avointa, rehellistä eikä reilua. Useaan otteeseen hän on maininnut, ettei islamiin kohdistuva arvostelu perustu etnisiin tms. seikkoihin vaan uskonnon vaikutukseen yhteisössä ja suhtautumisessa maahan, jossa asutaan.

SPD:n johtokaksikkoa edustava puoluejohtaja Saskia Esken on hyvillään Sarrazinin erottamisesta. Hän twiittaa, että erotettu olisi ilmaissut rasistisia ja islamille vihamielisiä mielipiteitä. Näinollen hänellä ei ole sijaa puolueessa. Pääsihteeri Lars Klingbeil sanoi ratkaisun päivän olleen puolueelle hyvä päivä. Nyt ei kirjailija voi enää esittää näkemyksiään puoluejäsenyyden suojista.

SPD:n asennoituminen toisinajattelijaansa on vähäinen luku puolueen viimeisimmän 20 vuoden poliittisessa historiassa ja vaalikannatuksensa. Sarrazin onkin sanonut, että hänen väitetty vaikutuksensa sosialidemokraattien kannatukseen on olematon.

Vuonna 1998 SPD sai peräti 41 prosentin kannatuksen ja äänestäjiä yli 20 miljoonaa. Vielä seuraavissa vaaleissa 2002 ja 2005 ääniosuus oli 38,5 ja 34,3 prosenttia, äänestäjiä 18,5 ja 16,2 miljoonaa.

Sitten tapahtui jotakin. Puolue menetti v. 2009 liittopäivävaaleissa peräti 6,2 miljoonaa äänestäjää, putosi 23 prosenttiin ääniä tullessa enää hiukan alle 10 miljoonaa. Hivenen tilanne koheni 2013, kun saavutettiin yli 11,2 miljoonaa äänestäjää ja 25,7 prosenttia äänestäjäkunnasta. Kaksi vuotta sitten vaaleissa oltiin taas alamäessä 20,5 prosentilla ja 9,5 miljoonalla äänellä.

Sosialidemokraattien entistäkin surkeampaa tilaa kuvaa, että koalitiohallituksessa kannatus on laskenut jo 15 prosentin tasalle. Edellyttäen suunnilleen viime aikojen äänestysvilkkautta, olisi SPD:n kannattajia enää alle 7 miljoonaa. Parissa vuosikymmenessä on kadonnut 13 miljoonaa entistä demariäänestäjää. Syyt ovat puolueen omassa toiminnassa, hyvinvointivaltion rakenteiden purkamisessa, sosiaalipolitiikan kurjistamisen Harz IV -uudistuksessa, työväestön hylkäämisessä ja keskittymisessä marginaaliryhmien ja maahanmuuttajien asioihin.

Ensin SPD:n vasemmalle puolelle syntyi varteenotettava laitavasemmisto Linke, sitten oikealle sivustalle Vaihtoehto Saksalle; molemmat ottivat unohdettujen työläisten ja työttömien, oman kansan asiat, omakseen. Linke tosin on aloittanut oman ristiretkensä Vaihtoehtoa vastaan: seuraukset näkyvät senkin kannatuksessa.

SPD:n ohi on porhaltanut vihreä puolue, joka mittaa jatkuvasti 20 prosentin, jopa 25 prosentin kannatuslukuja.

Lähde MDR.

  • 56
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset