Kulttuuri

Pohjoisen patriootit – suomalaismiehen painajainen ja fantasia

Jussi Suomelan romaani Pohjoisen patriootit on tänä vuonna ilmestynyt ajankohtaisiin teemoihin ja pelkoihinkin pureutuva romaani.

Kirjan maailmassa eletään lähitulevaisuuden Suomessa, jossa konservatiiviset arvot ovat Perusdemarien vaalivoiton myötä nousseet takaisin vallitseviksi. Kristilliset hyveet ja suurperheet ovat taas arvossaan. Toisaalta näitä vastustamassa ovat myös maan sisällä globalistit. Ulkopuolinen uhka puolestaan tulee lännestä, Saksan viidennen valtakunnan taholta.

Kirjan päähenkilö on mies nimeltä Jari Nieminen. Hänen voi sanoa edustavan jokseenkin tyypillistä ja ehkä hieman stereotyyppistäkin (suomalais)miestä, jonka kiinnostuksen kohteet liittyvät armeijaan ja autoihin. Hänet on myös tehty edustamaan tietynlaista tyypillisen isän mallia. Tarinan alussa hänellä on onnellinen perhe: vaimo ja kaksi poikaa sekä omakotitalo. Tämä idylli kuitenkin rikkoutuu nopeasti, kun Jarin vaimo päätyy pettämään miestään muslimimiehen kanssa. Jarin kiivaus asian suhteen toimii lähtölaukauksena tarinalle, joka kuvailee poliittisesti ja etnisestikin jakautunutta Suomea.

Pohjoisen patriootit on takuulla teemoiltaan ajankohtainen teos ja tervetullut siinäkin mielessä, että se tuo esiin kansallismielisiä näkökulmia. Toisaalta kirjailija osaa kuivailla myös niin sanottujen globalistien ajatuksenjuoksua ja ottaa huomioon myös Suomen vesille päätyneiden kurdien näkökulman uskottavalla tavalla.

Kirjan kieli on varsin ajankohtaista ja netin keskustelupalstoja seuraaville globalisti-sanan kaltaiset ilmaisut ovat tulleet tutuksi. Toisaalta kirjailija Suomela käyttää aika lyhyitä ja välillä töksähteleviäkin lauseita kuvaillessaan esimerkiksi päähenkilönsä tekemisiä ja selittää välillä vähän liiankin juurta jaksaen tämän olotiloja. Toiminnallisten kohtausten kuvaus on onnistunutta ja viittaa siihen, että armeija ja aseet ovat kirjoittajalle hyvin tuttuja. Takaa-ajokohtaus slummiutuneessa Helsingissä tuo mieleen vauhdikkaan elokuvan. Silmiinpistävää on tietyiltä osin kirjan väkivaltaisuus ja se, ettei väkivaltaa moralisoida ollenkaan. Itse asiassa se vaikuttaa olevan luonnollinen osa päähenkilöiden, myös lasten, elämää. Viitanneeko siihen, että tulevaisuuden Suomessa siihen on turruttu.

Kirjaa lukiessa kirjailijan omat poliittiset näkemykset tulevat varsin selviksi. Tämä antaa mielikuvan, että hän itse toivoisi pääsevänsä Jarin asemaan seikkailemaan ja puolustamaan Suomea globalisteilta. Tilanne on painajaismainen, mutta tilanteen ratkaiseminen (myös voimakeinoin) tuntuu fantasialta. Tässä mielessä minä-kertoja olisi voinut toimia tässä kirjassa luontevasti. Varsinkin teoksen alkupuolella vaikutelma on tämä. Toisaalta kirjan edetessä mukaan tulevat myös patrioottien vastustajat sekä viidennen valtakunnan sotilaiksi värväämät kurdit. Muutenkin kirja sisältää muutamia onnistuneita ja yllättäviä käänteitä.

Pohjoisen patrioottien voi sanoa olevan kirja mieheltä miehille. Sen päähenkilöt ovat miehiä ja sen maailma on hyvin miehinen sanavalintoja myöten. Lyhyt ja hieman töksähteleväkin kerronta sopii hyvin kirjaan, joka ajoittain muistuttaa toimintaelokuvaa. Näin ollen sitä voisi suositella nuorehkoille miehille ja varsinkin sellaisille, joita patriotismi kiinnostaa, mutta jotka eivät ole niin tottuneita lukemaan kaunokirjallisuutta. Sellaista lukijakuntaa tässä maassa epäilemättä riittää. Mutta vaikka Pohjoisen patriootit on täynnä toimintaa ja jonkin verran myös väkivallalla fantasiointia, on sillä myös syvällisempää sanottavaa. Koko kirjaa koskevia teemoja ovat isän rakkaus poikiaan kohtaan sekä veljesten välinen huolenpito. Lisäksi teoksella on sanomansa: Koskaan ei saa luovuttaa eikä jäädä kotiin makaamaan kaljapullojen keskelle. Miehen tärkein tehtävä on huolehtia perheestään ja rakennettava ja puolustettava omaa kotimaataan, olipahan sitten suomalainen tai kurdi.

Pohjoisen patriootit -kirja on saatavilla muun muassa Books on Demand -verkkokaupasta. Lisäksi sille on tulossa myös jatko-osa.

  • 47
    Shares