Kotimaa Rikos

Poliisi on saanut valmiiksi Uuraisilla ja Loimaalla linja-autoissa tapahtuneiden välikohtausten tutkinnat

Kuva Santeri Viinamäki / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Poliisi on selvittänyt tapahtumien kulun Uuraisilla ja Loimaalla joulukuun alussa tapahtuneissa välikohtauksissa kahdessa linja-autossa. Molemmat tutkinnat ovat siirtyneet syyteharkintaan. Kuulusteluissa on selvinnyt, että molemmat teoista epäillyt, noin 30-vuotiaat miehet, olivat sekavassa tilassa puuttuessaan linja-autojen kulkuun.

Uuraisilla 5.12.2018 epäilty oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti linja-autossa, rynnännyt kuljettajaa kohti ja tarttunut tätä ranteesta. Tämän jälkeen autossa olleet matkustajat olivat taltuttaneet epäillyn ja pitäneet häntä linja-auton lattiaa vasten poliisipartion tuloon asti. Aggressiivinen käytös oli jatkunut vielä poliisin paikalla ollessa.

Välikohtauksen alussa linja-auton nopeus oli noin 80 km/h. Mies on kuulusteluissa kertonut olleensa sekaisin lääkkeistä ja kannabiksesta. Varsinaista motiivia hän ei ole teolle selvittänyt.

4.12.2018 Loimaalla tapahtuneessa välikohtauksessa epäilty oli tarttunut linja-auton rattiin ja onnistunut vääntämään siitä niin, että linja-auto ohjautui vastaantulevien kaistalle ja osui toiseen linja-autoon. Tässäkin tapauksessa muut matkustajat puuttuivat tilanteeseen.

Loimaan tapauksessa linja-auton nopeus taajama-alueella oli noin 35 km/h. Mies ei ole kuulusteluissa antanut selvitystä teolle ja näin ollen myöskään motiivi ei ole tarkkaan selvillä.

Molemmat teot ovat siirtyneet syyttäjille syyteharkintaan päänimikkeenä kaappaus. Uuraisten tapauksessa asiaa tutkitaan epäillyn aggressiivisen käyttäytymisen takia myös virkamiehen vastustamisena ja lievänä pahoinpitelynä. Lisäksi häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Loimaan tapauksessa muuna rikosnimikkeenä on kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

Esitutkinnassa ei ole tullut esiin seikkoja, jotka yhdistäisivät tapauksia toisiinsa, eivätkä miehet ole esitutkinnan perusteella tunteneet toisiaan.

Epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia ja kotoisin eri maista. Molemmat ovat edelleen vangittuina.

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa

Liity kannattajajäseneksi