Kotimaa Rikos

Poliisi: Tahallinen pelottelu pelleasussa kaupungilla on rikos

Helsingin poliisille ilmoitettiin eilen kaksi tapausta, joissa pelleasuun pukeutuneet henkilöt olivat liikkuneet kaupungilla – kuvailujen mukaan täysin ihmisten pelottelutarkoituksessa.


Pelleasuisista pelottelijoista tuli meille havaintoja eilen illalla noin yhdeksän aikaan Vesalasta ja aiemmin myös Mäkelänkadulta. Lisäksi poliisilla on tiedossa yksittäistapauksia myös muualta Suomesta.

Poliisi suhtautuu tällaiseen rikosilmiöön vakavasti. Poliisi ottaa jatkossa tällaiset pelleksi pukeutuneet pelottelijat kiinni ja rikoksesta voidaan langettaa useita päiväsakkoja. Vakavammissa tapauksissa saatetaan puhua jo esimerkiksi laittomasta uhkauksesta tai jopa vakavammista rikosnimikkeistä, jolloin kyseeseen voi tulla jo vankeusrangaistus.

Suomessa yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on lain mukaan kielletty toistuvilla uhkaavilla eleillä, hyökkäävillä liikkeillä, suullisesti esitetyillä uhkailuilla ja muulla vastaavalla, pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä. Vakavaan vahingoittamiseen tarkoitettujen tai siihen soveltuvien esineiden tai aineiden hallussapito yleisellä paikalla on myös lain mukaan kielletty. Tällaisia esineitä ovat muun muassa teräaseet, rikotut lasiesineet ja muut näihin rinnastettavat viiltämiseen tai pistämiseen soveltuvat esineet, sekä patukat, ketjut, jouset, vaijerit, kaapelit, pesäpallomailat ja muut näihin rinnastettavat lyömiseen soveltuvat esineet.

Muistutamme, että uhkaava käyttäytyminen ja muiden kaupungilla pelottelu saattaa koitua myös pelottelijalle kohtalokkaaksi: Joku saattaa hätävarjeluna lyödä naamioitunutta pelottelijaa tai tehdä jotain muuta vakavampaa hätävarjelun nimissä. On siis aika lopettaa tällainen pelleily, ennen kuin se kunnolla alkaakaan.

Mikäli näette vastaavia tapauksia kaupungilla, kannattaa asiasta ilmoittaa soittamalla hätäkeskukseen 112. Henkilöistä kannattaa ottaa tarkat tuntomerkit ylös.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Kansalaisen verkkokauppa