Kotimaa Kulttuuri Politiikka Rikos

Poliisihallituksen ratkaisu Elokapinan mielenosoituksesta valmistunut

Elokapinan Syyskapina Mannerheimintiellä Helsingissä 2.10.2021. Kuva: Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0).

Poliisin tiedote 16.12.2022

Poliisihallitus on 16.12.2022 ratkaissut oma-aloitteisen laillisuusvalvonta-asian, joka liittyi Elokapina-liikkeen valtioneuvoston linnan edessä 8.10.2021 järjestämän mielenosoituksen tapahtumiin.

Ratkaisun mukaan poliisin toiminnassa ei ollut huomautettavaa lukuun ottamatta viestintää, mikä ei kaikilta osin toteutunut poliisin viestinnästä annetun ohjeistuksen mukaisesti.

Poliisihallitus otti poliisin toimenpiteiden asianmukaisuuden selvitettäväksi mielenosoituksen ja poliisin toimenpiteiden saaman runsaan mediahuomion ja kritiikin takia.

Ratkaisussa arvioitiin Helsingin poliisilaitoksen menettelyä kolmen asiakokonaisuuden osalta. Ratkaisussa arvioitiin mielenosoituksen keskeyttämisen ja päättämisen perusteiden, kiinniotettujen mielenosoittajien kiinnioton perusteiden sekä viestinnän asianmukaisuutta.

Mielenosoituksen päättäminen ei ollut lain vastaista

Mielenosoitusten päättämisen osalta Poliisihallitus katsoi, että poliisilla oli ollut kokoontumislain mukaiset edellytykset päättää mielenosoitus valtioneuvoston linnan pääsisäänkäyntien välittömässä läheisyydessä, koska mielenosoittajien toiminta oli ollut olennaisesti lainvastaista ja muut lievemmät toimenpiteiden olivat osoittautuneet tilanteessa riittämättömiksi.

Selvityksen perusteella mielenosoituksen järjestäjät olivat laiminlyöneet kokoontumislaista tulevat velvoitteensa, eivätkä mielenosoittajat noudattaneet poliisin lain nojalla antamia määräyksiä.

Poliisihallitus katsoi poliisin toiminnan olleen maltillista, ja poliisin pyrkineen toimimaan yhteistyössä mielenosoittajien kanssa antaen heille riittävästi aikaa reagoida poliisin ohjeisiin ja määräyksiin.

Mielenosoituksen annettiin jatkua muualla valtioneuvoston läheisyydessä, ja poliisi turvasi edelleen kokoontumisvapauden käyttämistä. Poliisihallitus katsoi poliisin toimineen haastavassa tilanteessa asianmukaisesti, huomioiden sekä mielenosoittajien että sivullisten oikeudet ja turvallisuuden.

Kiinniotot tapahtuivat tapahtumahetken tietoihin

Kiinniottojen osalta Poliisihallitus katsoi, että päätökset olivat perustuneet poliisilla tapahtumahetkellä olleisiin tietoihin, eikä Poliisihallitus nähnyt aihetta epäillä tutkinnanjohtajan ylittäneen harkintavaltaansa tekoon soveltuvien ja pidättämisen perusteena olleiden rikosnimikkeiden arvioinnissa.

Vaikka asiassa oli törkeän julkisrauhan rikkomisen tunnusmerkistön täyttymisessä tiettyjä tulkinnanvaraisia elementtejä, tutkinnanjohtaja oli konsultoinut syyttäjää rikosnimikkeen valinnassa.

Ratkaisussaan Poliisihallitus kuitenkin korosti yleisellä tasolla, että erityisesti tilanteissa, joissa valittu rikosnimike vaikuttaa käytettävien pakkokeinojen laajuuteen, poliisin on huolella varmistuttava siitä, että tapausta ei tutkita tarpeettoman ankaralla rikosnimikkeellä. Lisäksi Poliisihallitus kiinnitti yleisesti huomiota pidättämisperusteiden henkilö- ja tapauskohtaiseen arviointiin.

Viestinnän puutteet tunnistettu

Viestinnän osalta Poliisihallitus katsoi, ettei Helsingin poliisilaitoksen tapahtuma-aikainen viestintä kaikilta osin toteutunut poliisin viestinnästä annetun ohjeistuksen mukaisesti. Puutteet on poliisilaitoksella tunnistettu ja niihin on sittemmin reagoitu.

Poliisihallitus totesi, että kaikessa viestinnässä, ja erityisesti laajaa julkista mielenkiintoa keräävissä yhteyksissä, tulee kaikin käytettävissä olevin keinoin varmistua tiedon oikeellisuudesta.

Poliisihallitus katsoi riittäväksi saattaa pidättämisen edellytyksistä ja viestinnästä lausumansa käsityksensä Helsingin poliisilaitoksen tietoon.

Poliisi

85 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kuukkeli

Tämä häirikkö porukka on Vihreitten oikea käsi.

kartsa

Tämmöset elokapinat pitäis laittaa turkin hihaan ja polokasta uudestaan. Suosittelen näitä häiriköitä menemään Ukrainaan estämään Venäisen sotakaluston liikkeitä ne kun tahtoo saastuttaa niin viimmeisen päälle.

Yes Satan?

Oliko jollain tietoja tämän ukon oudoista taustoista…?

salaliitäjä

Miljardien ihmisten polttamien hiiliyhdisteiden palokaasut muuttavat ilmakehää siten että jäätiköt sulavat ja sademetsät uhkaavat muuttua savanniksi.

Fossiilisten polttoaineiden tuottajilla ja käyttäjillä on niin paljon valtaa, että kehitystä tuskin pystytään oleellisesti hidastamaan. Lopulta päädyttäneenkin suuriin sotiin vedestä ja viljelysmaasta.

Miljoonia vuosia sitten oli toki vieläkin kuumempaa, mutta tuolloin ei ollut vielä ainoatakaan ihmistä kokemassa inhimillistä kärsimystä.

15 vuoden kuluttua meitä on jo 9 000 000 000.

Anomaster

Pessimistejä maa on aina päällään kantanut, mutta vain optimistit voivat ratkoa ongelmia. Pessimistit valittavat ja haluavat kaikkien valittavan. Optimistit uskovat ongelmien ratkomiskykyyn ja paneutuvat niihin valittelun sijaan.

Toiseksi, ihminen ei vaikuta ilmastoon. Ilmasto on aina muuttunut íhan omaan tahtiinsa. Hiilidioksidit saavat aikaiseksi vain kasvien kukoistuksen ja nopeamman kasvun.

Ilmastohysterialla saadaan aikaiseksi vain maan talouden tuho, joka on sen perimmäinen tarkoituskin. Se on väline valtataistelussa ja lopputulokseksi taustavoimat toivovat heidän diktaturiaansa.

Suomi halusi olla esimerkki ja edelläkävijä vihreässä siirtymässä. Sri Lanka voitti kisan: loi esimerkin ja oli edelläkävijä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Paavo

Pessimistillä on ongelma jokaiseen ratkaisuun.

Anomaster

😀

Defund SDP-viher-YLE

V Ä E S T Ö R Ä J Ä H D Y S !

ike

Olisikohan nyt sitten aika puuttua siihen todelliseen ongelmaan joka on liikasyntyvyys, ja etenkin maissa jotka eivät ole kykeneviä hoitamaan väestöään.

Ilkka

Ei ole jos tuota määrää jos valkoisten järkikulta sanoisi lopultakin että kehitysapu on sama kuin antaisi luvan lisääntyä tuloksista välittämättä. Usein sanotaan että kehitysmaissa tehdään perinteisesti lapsia paljon koska ajatuksena on, että vaikka joku kuolee aina jää perheelle elättäjä. Ajatus toimii vain sikäläisten päässä, ( ja vihreiden euroopassa ) ei muilla. Jos ajatellaan järjellä, tullaan päätelmään ettei sikäläinen metodi pelaa kuitenkaan. He lisääntyvät tuplasti enemmän kun viemme kaiken aikaa sen mahdollistavat elementit suoraan savimajan ovelle. Luonnollinen kuolleisuus ei siis pääsekään verottamaan yksilöitä, jolloin heitä on yhä enemmän toisten, ( euroopalaisten ) elätettävänä. Ja vaikka apua ollaan viety, mikä on ollut tulos. Invaasio välimeren yli euroopan puolelle, ja sama elättämiskierros meidän sosiaaliturvastamme.

Afrikassa on myöskin se ongelma ettei sikäläiset käsitä kansallisuuden merkitystä kokonaisvaltaisesti. Vaikka he ovat olevinaan yksi kansa yhden lipun alla, sanotaan nyt vaikka Sudanissa, siellä ei toimita koko yhteiskunnan hyväksi. He toimivat koko ajan heimoperiaatteella, jolloin kehitystä ei tapahdu. Heimo jolla on suurin valta, varastaa kaiken itselleen josta seuraa ne loputtomat sodat, joita valkoiset ylläpitää kehitysapunsa myötä. ME maksamme niiden sodat, ylikansoituksen ja ylläpidämme tiannetta joka ei muutu. Hyveliputus ei siis tuota meille mitään muuta kuin lisää ongelmia, ja komisaarinpaikkoja EU:n sisäpiiriin demareille kuten Urpilaisen kohdalla nähdään.

Urpilainen puhuu jatkuvasti miljardien lisäavusta afrikkaan, totta kai hän tekee niin, sillä hänen nykyinen tyhjänpäiväinen tehtävänsä menettäisi kokonaan merkityksensä, jos valkoisten yhteiskunnat päättäisivät lopettaa vastikeettoman hyvän jakamisen kehitysmaille. Toisin sanoen, vain sillä on merkitystä että punavihreät voivat julistaa olevansa laupiaita samarialaisia, ja samalla saadan pitää hyvin palkattu virka EU:n sydämessä.

Anomaster

Afirkka ja afrikkalaiset pitäisi jättää rauhaan. Ei mitään kehitysapuja. Koulutusta jonkin verran, mutta laajemmassa mielessä itse niiden pitää koulutuksensa järjestää, kuten kaikki yhteiskuntiensa asiat. Pitää lopettaa holhoaminen ja passivoiva kehitysapusossun ylläpito. Eivät koskaan saa yhteiskuntiaan kehitetyksi, jos heidän touhuihinsa puuttumista ei lopeteta.

Kehitysapujen perimmäinen tarkoitus ei ilmeisesti ole mikään kehittäminen, vaan holhoaminen ja vaikutusvallan osto. Siitä seuraa ainoastaan se, että afrikkalaiset ovat avustajilleen alistettuja.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä?

15 vuoden kuluttua MEITÄ ei ole edes 9 000 000. Yritä siinä sitten tehdä promillen osuudella maailmanpelastusta (väärällä uskonnolla).

Ilkka

Kun katsoo kuvaa voi heti vakuuttua siitä ettei tapahtuma ollut mitenkään ennalta suunniteltu, sponttaani mielenilmaus kuten he itse asiaa kutsuvat, ja ovat sillä tavalla puolustavinaan oikeutta tukkia liikennettä. Jokaisella oli sponttaanisti mukana teltta, banderollit, kovaääniset jne. Kaikkihan me kuljemme joka paikkaan nuo varusteet mukana, sillä koskaan ei voi tietää vaikka tulisi mielenilmaus vastaan ja olisi ihan osallistumisvelvollisuus. Yhteinen huutokin on spontaani, ja yhtä sponttaania on vastustaa virkavaltaa.

ike

😂 .

Anomaster

Operaatio alkoi spontaanisti kuusi kuukautta sitten.

juu

Oletteko koskaan yrittäneet keskustella näiden ilmastopaniikissa olevien kanssa?
Iso osa niistä on mielisairaita, nyt ovat vaan keskittyneet siihen ”ilmastohätätilaan”
Kun alat heidän kanssa puhumaan faktoista, niin he eivät enää keksi mitään järkevää sanottavaa ja alkavat haukkumaan sinua.

Hyi

Juu, kannattaa muutenkin kiertää kaukaa nuo ituhippi-vajakki-suvakki-matupatjat. Kun katsoo millaista taapertajaa näissä on, hygieniataso hyvin arveluttava ja hiv:kin tarttuu..

Jussiboy

Onneksi ilmastonmuutoksen kieltäjissä on sinun kaltaisia sanailijoita, jonka argumentaatiotaso on tuon kaltainen. Eli ei mitään hätää. Ei minua ole kukaan ruvennut haukkumaan, jos olen joitain heidän väitteitään kyseenalaistanut.

GLGL

JB: ”Ei minua ole kukaan ruvennut haukkumaan, jos olen….”

Siinähän se ero tuli kerrottua ihan jussiboyn näppikseltä: ”Ilmastonmuutoksen kieltäjät” eivät rupea haukkumaan, jos kyseenalaistaa väitteitä. Toisin on siellä aidan toisella puolella. ilmastonmuutosuskovaiset tulevat iholle, rääkyvät hysteerisenä, jne. Onko sellainen käytös hyväksi harjoittamallenne käännytystyöllenne? Eikö olisi agendan kannalta järkevämpää pistää pahimmat mt-tapaukset johonkin väistötilaan rikkomasta huolella kyhättyä kehäpäätelmää?

Ilkka

Sekin olisi hyvä aina erotella mielessään onko ihminen joka kritisoi politisoitunutta ilmastohysteriaa denialisti, siis koko asian kieltäjä, vai henkilö joka näkee miten paljon asialla tehdään vihreää politiikkaa ja ilmasto muuttuu siitä huolimatta. Ei ole järkevää sanoa että mitään ei tapahdu, toki tapahtuu, mutta syistä emme ole samaa mieltä.

Ihan fanaattisia ilmastodenialisteja on harvassa. Suurin osa väitetyistä denialisteista on kyllästyneitä vihreää politiikkaan josta ei koskaan seuraa mitään hyvää. Jos vähänkään tarkkailee hih hih salon julkisuuteen tuomia ajatuksia, ei voi välttyä ajatukselta että ilmasto on vain tekosyy valtapyrkimyksille. Miten pitää ymmärtää saman ministerin vaatimus siitä että tulevat hallitukset sitoutuvat vihreisiin arvoihin, ja päätökset tulee aina ensin hyväksyttää vihreillä ? Eihän tuo ole mitään järjellistä puhetta. Vaalit käydään ja kansa valitsee mitä valitsee, eikä lopputulos voi olla vallan kasvattaminen yhden puolueen hyväksi. Vihreillä on muutenkin suhteettoman suuri sananvalta kokoonsa nähden. Se että he ovat nykyisessä hallituksessa ei johdu kansan halusta saada sitä arvomaailmaa edustavat päättämään asioistaan, he ovat hallituksessa koska hallitus tarvitsi heidän mukaantulonsa. Ihan samalla tavalla Marin ei ole koko kansan valitsema pääministeri. Hän nousi virkaansa vain koska Rinne sössi omat asiansa.

Jos vihreät arvot olisivat niin laajasti haluttuja, miksi ihmiset ovat nyt kyllästyneitä edes kuuntelemaan sitä tarjontaa ? Miksi kaikki ei huuda kuorossa polttoinesteiden mielipuolisen hinnan korotuksen puolesta, tai halua tuulimyllyjä oman lähiönsä nurkalle. Miksi niin moni vastustaa vihreitä arvoja, jos ne olisivat pelastus ja tarkoituksenmukainen ratkaisu ? Selitys ei ole se että kansa on tyhmää eikä tajua mitään ympäröivästä maailmasta, päin vastoin, kansa ei ole tyhmää ja alkaa hiljalleen näkemään mitä sillä arvomaailmalla tavoitellaan. onneksi Greta meni sanomaan kommunismin ihanteeksi, vaikka eihän se mikään yllätys ollut.

Anomaster

Vihreä politiikka on kansan lypsämistä tekosyyllä, että kun putsaamme taskunne, maailma pelastuu. Kuinkahan kauan tuohon uskoo kukaan.

juu

Ei ollut kaketi mulle sanottu? En kiellä ilmastonmuutosta mutta se on asia johon ihminen ei voi vaikuttaa, ja vaikka voisi niin ei pitäisi edes yrittää vaikuttaa. Lämpötilojen vaihtelu johtuu ihan auringosta.
Nyt ollaan muuten menossa kohti jääkautta, ja sillekään ei mahdeta mitään.
Saasteita tietenkin pitää vähentää, mutta ei sillä ole mitään tekemistä ilmaston kanssa.

Jussiboy

Niin johtuu, talvella se paistaa täällä Suomessa matalammalta, niin silloin on kylmempää kuin kesällä.

juu

Luuleeko Jussi että maailmankaikkeuden mittakaavassa ihmisen tunnit, vuorokaudet tai edes vuodet on yhtään mitään?

Ilkka

Eikä paista matalammalta. Maan ja auringon välinen etäisyys ei muutu. Tämä lause vaatii hieromaan älynystyröitä, muuten njet bonimaj.

ike

No itse asiassa muuttuu. Se on ellipsi. Muuttuu myös tuo kallistuskulma joka on perussyy koko juttuun. Tuossa siis on kysymys kansanomaisesta ilmaisusta sille että kun kallistuskulma aurinkoon nähden muuttuu, siis tarkastelukohtaan, niin aika jolloin aurinko näkyy esim. suomen pohjoisessa on kesällä pidempi, ja talvella lyhyempi. Tämä vaikuttaa myös hetkelliseen (vuosittaiseen) säähän. Voidaan tietenkin saivarrella kuinka suuria nuo muutokset ovat mutta maailmankaikkeudessa mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Vaikka siihen menisi 100 000 vuotta, muutosta aina tapahtuu.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
Ilkka

Älä pilaa hyvää narratiiviani. Nyt väitän että kuu on suuri juusto.

ike

Olen suuri juuston ystävä.😊

Miekosevain

Vastasin sinulle ”miituu” meni hyväksyntään…Joten tykkäilen mutta muuten poistun…

Anomaster

Voit vaihtaa s-postiosoitteen, mutta silti käyttää samaa nimeä koko ajan. Odotuksesta ne eivät nouse ikinä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Miekosevain

Molemmat tilit blokattu.En ala uusia luomaan.😬🤔Kännykällä nyt onnistui.Ei jaksa tällaista…😩😊

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Miekosevain
Anomaster

Jos niitä tekee tusinan varastoon, sitten niitä riittää. Pari minuuttia kappale.

Miekosevain

👍😄No jalkapallo oli huikeaa ja oikein meni tulos!⚽️

Anomaster

Onko tuo talven viileys Jussiboyn mielestä ilmastomuutosjuttu? Ilmasto muuttuu siis edestakaisin: kesällä ilmasto lämpenee ja talvella ilmasto viilenee? Näin tuntuu Jussiboy väittävän.

ike

Jos tuon piti olla jonkinlainen perustelu ilmastonmuutokselle, niin pieleen meni.

ike

😂 , olikohan tuo sarkastinen vastaus.

ike

Minä ja moni muu on tällä palstalla sanonut että ilmasto ja sää ovat kaksi eri asiaa, ei mene perille. Ihmisillä on aika rajattu mahdollisuus vaikuttaa ilmastoon. Säähän voidaan jonkin verran vaikuttaa, noilla ”ei niin tunnetuilla” keinoilla, jotkut tietävät mistä puhun. Ilmastovaikutuksen näette kukkaroissanne. Samoin kuin vihervasemmisto, myös ilmastouskovaiset ovat valmiita ottamaan varallisuutenne nk. parempaan käyttöön. Puoluetovereille jotka tuskin osaavat edes takkapuita tehdä.

Anomaster

Ilmastouskovaisille sää osoittaa, että on ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, kun on lämmintä. Vaikka koko planeetta jäähtyisi, se on vain satunnainen sää. Vähän tuohon tapaan niiden hurmio niiden esityksiä pyörittää.

Il Masto

Uskontojen ytimenä on yleensä jokin ikuisesti muuttumaton asia tai uskomus.
Ilmastouskovaisiksi voisi kutsua niitä ihmisiä jotka itsepintaisesti uskottelevat itselleen ja seurakunnalleen että kasvihuonekaasujen ylijäämä EI muka nosta maapallon keskilämpötilaa.

Anomaster

Jaa. Koska ne, mitä sanot kasvihuonekaasuiksi, eivät kohota maapallon keskilämpötilaa, ei voi sanoa uskomiseksi sitä, että pitää kiinni tosiasioista.

Uskomus, että hiilidioksidi kohottaa Maan keskilämpötilaa, on uskomus, joka on poliittinen ”totuus”.

Hiilidioksidi on aina ollut lämpimän kauden seuraus, ei koskaan syy. Mutta kyllähän propagandalla voidaan saada moni uskomaan, että nyt fysiikan lainalaisuudet ovat muuttuneet ja tällä kertaa hiilidioksidi on lämpenemisen syy.

Eipä silti, ei tuota lämpenemistäkään ole kummemmin tapahtunut.

Fani

Trolli näköjään ilmestynyt taas palstalle louskuttamaan leukojaan.. Taisikin osua oikeaan ja arkaan paikkaan.

P.S. Trolli voisi katsoa nyt tätä CRO-MAR mm-jalkapallopeliä, kun väitti viimeksi ettei marakattien peleissä muka ala näiden (vähä-älyinen) vihellyskonsertti aina, kun ”vääräuskoinen” koskee palloon.🤦🏻‍♂️

Jussiboy

Älä kuule sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. Sinun mielestäsi on siis hyin kommentti on hyvin argumentoitu ja oikein hienoa älyä osoittava. Ja missä kommentissa olen sanonut, marakatit eivät viheliäisiä vastustajalle. Minä en käytä kummastakaan joukkueesta marakatit ilmausta. Se on mautonta.

Eikö jussi enää muista...?

Tässähän tämä oli 10.12.

Rasittavia nämä mm-potkupallopelit, joissa marakatit pelaa, kun aina länsimaalaisen joukkueen hallitessa palloa alkaa apinoiden vihellyskuoro…

Jussiboy Vastaa
6 päivää sitten
”Mitähän otteluita olet katsonut? Tämä oli riman alitus jopa sinulta tai eipä sittenkään.”

juu

Saattaa olla taas melkoiset mellakat ympäri euroopan kun marokkolaiset riehuu hävityn pelin jälkeen.
Tässäkin on nähty kuinka ala-arvoista on uutisointi valtamediassa.
Hirveitä mellakoita joissa on jopa kuollut ihmisiä ja hyökkäilty poliisiasemille, mutta media ei uskalla kirjoittaa juuri mitään koska ne riehujat on afrikkalaisia.
IL kirjoitti yhden jutun jossa väittivät että marokkolaiset on belgialaisia.
Ja ne on siis riehunut voittojen jälkeen, niin mitä mahtaa tapahtua nyt tappion jälkeen?
Potkupallohan piti olla hyvä kotouttamisväline 😀

ike

Voihan se olla mautonta, mutta kyllä sananvapaus sen kattaa, sananvapauden rajoittamista ei kata mikään, joten siitä vaan.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
ike

Älähän nyt. Marakatti on eläin siinä missä sinäkin.

Anomaster

Sitä paitsi marakatti on suuremmalla todennäköisyydellä rehellinen ja mieleltään terve kuin ihminen, poliitikoista puhumattakaan.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Anomaster

Korjattuna:
Sitä paitsi marakatti on suuremmalla todennäköisyydellä rehellinen ja mieleltään terveempi kuin ihminen, poliitikoista puhumattakaan.

Harmi, että korjauksille on niin lyhyt aikaikkuna.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Anomaster

Miten tuon nyt ottaa. Kyseessähän on makuasia. Jonkun mielestä mautonta, jonkun toisen mielestä todella makeaa.

Värikkäillä ilmaisuilla voidaan viestittää tuntemuksia ja mielipiteitä. Jotkut kokevat halua ilmentää vaikkapa kiukkua nimittämällä, ketä miksikin. Viesti on myös yksiselitteisempi.

Suvakit nimittelevät ihmisiä rasisteiksi ihan vaan, jos ovat eri mieltä. Heille ei aina riitä oman kiukun purkaminen, vaan melko usein alkavat vainota soittelemalla työpaikoille ja jakelemalla kohteen osoitetta ja yhteystietoja. He eivät edes kaipaa mitään tosiasioita haukkujensa tueksi. Kunhan räksyttävät.

Samalla tavalla väittävät suomalaisilla olevan velkaa siirtomaille ja orjiksi joutuneille, vaikka sitä ei mikään tosiasia tue vähääkään. Totuus on suvakille tervanjuotia, eihän se käy. Kunhan räksyttävät. Valitettavaa on, että ovat aiheuttaneet paljon pahaa touhuillaan ja nimittelyillään, koska heille ei riitä pelkkä nimittely. Monissa tapauksissa he tekevät kaikkensa tuhotakseen nimittelynsä kohteen elämän, jos vain mahdollista.

Kuinka hyvin olet ottanut kantaa noihin suvakkien nimittelyihin?

Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä?

Eihän me lämpenemistä kielletä. Mikkelin tasolla kevät on siirtynyt viikkoa aikaisemmaksi, ja ensijäät viikkoa myöhemmäksi. 50 vuoden skaalalla. Kumpikaan ei aiheuta ongelmia, pikemminkin on kysymys ilmastonparanemisesta.

Ilkka

En muista missä se yksi naisoletettu äityi polvillaan huutamaan kuin syötävä, vailla mitään järkeä.. Vaikka se olisi miten leimaavaa sanoa porukan olevan MT potilaita, niin sitä sakkia ne on. Jos katsoo netistä heidän instagram päivityksiä tai muita vastaavia alkaa esittely sanoilla. ” Hei, olen Hilppa Muhamad- Huttu ja mielenterveyskuntoutuja.” Se antaakin vahvan signaalin lukijalle kannattaako jatkaa pidemmälle, vai onko parempi välttää oman verenpaineen nousua joka tapahtuu takuuvarmasti, ennen kuin ensimmäisen lauseen loppu häämöttää.

ike

Kukahan tuo jussiboy oikeastaan on. Taitaa olla toimituksen trolli vaan aktivoimaan keskustelua, ei kukaan voi olla noin törttö, ihan todella, eli nuo toimituksenkin aktivointikommentit menee vähän liian pitkälle.

Teppo

juu, onko tämä oikeasti joku muu kuin mies tai miesoletettu. vaikuttaa olevan sellaista huumemyönteisen naisoletetun suoltamaa tuubaa.

Ilkka

En osaa vastata kysymykseesi kuka hän on, mutta kuten olemme usein todenneet, annetaan jokaiselle oikeus omaan mielipiteeseen. Aina ei olla samaa mieltä, joskus ei olla kovinkaan kaukana toisen näkemyksistä ja välillä osutaan ihan yksiin. Toimitus ei varmaan ole taustalla, koska kommentteja riittää ilman provosoimistakin. Myönnän että välillä turhauttaa kun juuttuu vääntämään samasta asiasta loputtomasti, ja varsinkin silloin kun huomaa ettei vastapuoli edes halua löytää mitään ratkaisua asiaan. Toki joku ajattelee samalla tavalla minusta.

Suorat henkilökohtaiset näkemykset puolin ja toisin ei ole pahasta, vasta sitten alan hermostumaan jos valehdellaan ja laitetaan sanoja suuhun, tai aletaan vaatimaan tekstien poistamista koska se joka ei pärjää verbaalisessa mittelyssä, todistaa heikkoutensa enemmän kuin tarpeeksi vaatimalla vastapuolen bannaamista.En ole koskaan esittänyt millään alustalla toisten mielipiteiden sensuroimista, sillä aina pitää voida olla oman näkemyksensä takana ilman että haluaa ulkopuolisten toimivan apujoukkona. Kyllästyin jo aikanaan Fb:n loputtomaan sensuuriin joka alkoi saamaan absurdeja piirteitä. Silläkin alustalla saattoi aikojen alussa sanoa suht vapaasti mitä mieltä oli, mutta tyyli muuttui johtaen lopulta siihen ettei mikään enää heidän mielestään ollut julkaisukelpoista. Sitten oli ne vinkujat jotka tekivät jatkuvasti ilmoituksia ” asiattomista ” viesteistä, joissa ei ollut mitään asiatonta. Sanoin kärkevästi, mutta kun joiltakin puuttuu kokonan kyky mieltää sarkasmi osaksi ilmaisua, niin totta kai siinä nenäännyttiin ja haluttiin poistaa taas kerran kirjoitus asiattomana. Se ei ole minun vikani jos joku ei ymmärrä sarkasmia, mutta minun viakseni se aina lopulta laskettiin.

ike

Nöyrä anteeksipyyntöni. Olet oikeassa. Sananvapaudella ei pidä leikkiä.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
Ilkka

Sananvapaudella ei pidä leikkiä mutta sanoilla pitää, se on elämän suola. Entinen Presidentinlinnan vouti Arimo Raeste sanoi kirjassaan hyvän lauseen. Hän oli kuulemma kova nauramaan lähes mille tahansa asialle, josta seurasi että hänelle kerrottiin vanha kansanviisaus. ” Mies tulee räkänokastakin mutta ei tyhjän naurajasta.”

Raeste käänsi sen omille pojilleen muotoon, ”Mies tulee räkänokasta, mutta tulee se tyhjän naurajastakin, ja hänellä on paljon hauskempi elämä. ” Jotenkin olen samaa mieltä hänen kanssaan.

ike

😂

Anomaster

”Toki joku ajattelee samalla tavalla minusta.”

Ansioksesi luettakoon, että sallit sen, etkä anna sen vaikuttaa itseesi.

Maailma on täynnä mielipiteitä, mutta on hyvä muistaa, että ne ovat kunkin mielipiteen luoneen oma kiusa, eikä kuulijan kannata ottaa niistä itselleen kiusaa, koska siitä seuraisi vain, että maailmassa kiusa tuplaantuisi.

Vertauksena voisi myös ajatella, että kun joku pieraisee oikein kunnon löyhkät, on ihan oma valinta, jos siitä jonkun pierusta kärsii tai ei kärsi. Kärsimys minimoituu, kun sallii toiselle oikeuden suorittaa paineita laskevan purkauksen. Se on terveellistäkin.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Anomaster

Fb:stä tuli mieleen huvittava juttu. Satuin kirjoittamaan eräässä keskustelussa, että on vain kaksi sukupuolta ja niinhän kommentti lähti ja tuli pari päivää bannia.

En olisi uskonut moista, mutta sitten piti vaan uskoa, että herkässä ovat nuo yhteisön säännöt poliittisten totuuksien suojelussa. Vai olisiko vaan tullut lukuisia ilmiantoja ja sitten seurauksena siitä ilmiantajille aiheutetusta järkytyksestä.

Anomaster

Eiköhän selitykseksi tuolle nimimerkille riitä se, että kyseessä on suvakki. Niillähän ei ole mitään rajaa törttöydelle, eikä yksinkertaisuudelle.

juu

Mä en haluaisi leimata koskaan ketään, mutta jos kuuluu johkin ”ryhmään” josta iso osa tekee jotain tai on jonkinlaisia, niin sillon sitä vaan leimautuu sen ryhmän mukana.
Esimerkkinä nyt vaikka romanit, ei heidänkään ”maine” ole ihan tyhjästä tullut.
Kyllähän suomalaisetkin on leimattu vuosikymmenet juopoiksi.
Eräs sukulainen matkusti välillä etelänaapuriin, niin sitä kohdeltiin kuin juoppoa vaikka ei ollut ikinä tippaakaan alkoholia edes maistanut.

v. 1993 perintö

Mitähän poliisi silloin mahtanee tehdä,kun muutama kymmenentuhatta upouutta sähkököyhää jalkautuu tukkimaan nuo samat Helsingin keskustan kadunpätkät ?

Jäitä hattuun

Siinä tapauksessa poliisi ottaa tietenkin kovat otteet käyttöön. Näinhän he aina tekevät, kun kohteena ovat nk. kunnon kansalaiset eli tavalliset suomalaiset.

Hyvä esimerkki saatiin kevään 2021 korona-mielenosoituksissa, joiden yhteydessä poliisi hakkasi jopa vanhoja mummoja ihan surutta. Tästähän on runsaasti videomateriaalia olemassa.

Helläkätinen kohtelu tulee kyseeseen vain silloin, kun kohteena ovat maahanmuuttajat tai suomalaiset vihervasemmistolaiset (kuten tämä Elokapina-porukka).

Näin on poliisi ohjeistettu nykyisin toimimaan, ja tätä ohjeistusta he myös noudattavat.

Juuri tästä juontaa juurensa nimitys ”Poliittinen poliisi”. Eli poliisin suhtautuminen määräytyy täysin sen mukaan, mitä poliittista maailmankatsomusta ja kansallisuutta nämä kohteena olevat ihmiset sattuvat edustamaan.

patton

Näin poliisi todella toimii Suomessa ja kantasuomalainen ei voi osallistua mielenosoituksiin ellei kyseessä ole ”Hysärin” kannattama agenda. Polpo kyllä vie ja pamputtaa!

juu

Meillä on unelma.
Se unelma on sittemmin toteutunut ympäri maata lasten joukkoraiskausten, ryöstöaaltojen ym myötä
Sittemmin poliisitkin poseerasi BLM terroristijärjestön kylttien kanssa.
Se on muuten niin että, mitä enemmän puhutaan muotisanasta ”oikeusvaltio” niin sitä vähemmän oikeusvaltio ollaan.
Poliitikot kun alkaa jotain sanaa toistamaan, niin totuus tulee ilmi kun kääntää kaikki niiden puheet toisinpäin.

Ilkka

Muistatko sen tapauksen kun de Witt järjesti pikamiekkareitaan, ja yhteen osallistui armeijasta lomalle saapunut varusmies. Asiasta nousi valtava häly, sotilas ei saa osallistua poliittisiin mielenilmauksiin asepuku päällä, mutta kun konstaapelit meni polvistumaan BLM aatteen edessä virkapuvuissaan, ei ollutkaan kyse ongelmasta. Se oli yht äkkiä hyväksyttävä teko. Kysyin silloin asiasta rikosylikomissariolta jonka tunnen, ja hän sanoi heti että kyseessä oli viranhoitoon liittyvä rike. Poliisilla EI OLE oikeutta näyttää virkapuvussa mitään poliittista mielipidettä, eikä osallistua mielenilmauksiin… Mitä teki suomen hallitus, oikeusasiamies tai mikään mukaan taho, ei mitään ??? Kuinka sen yhden varusmiehen osallistuminen muka politisoi koko armeijan, mutta poliisikunnan kumartelu mustalle ääriliikkelle ei tehnyt vastaavaa ?

Anomaster

Ns. suvaitsevaiset suvaitsemattomat suvaitsevat lakien taivuttelun heidän mielikseen, kun siltä tuntuu. Muutoin lakeja tulee tulkita tiukalla linjalla, ehkä vähän taivutella lakia ankarammaksi.

Anomaster

Ajoilta, jolloin poliisi ajoi sinisellä autolla. Oli niitä Ford-pakuja muistaakseni.
https://www.youtube.com/watch?v=68s8UnF5NXs

Mara Katti

Pakko poliisinkin on ymmärtää jekkukemujen suojelusenkelinä toimiminen on kuin urinoimista omiin muroihin.
Silloin näet se työnkuvalle oleellinen auktoriteetti katoaa ja aletaan itkeä koko ”yhteisöä” apuun kuten Ruotsissa.

Surullinen

Ihmekkös tuo, kun valtiojohdossa ja polpossa on näitä kaappi-matupatjoja, valitettavasti.

Jussiboy

Älä nyt höpötä. Teet vain itsesi naurunalaiseksi.

Pertti

”Teet vain itsesi naurunalaiseksi”

Huolestumisesi on oxymoron.

Jussiboy

En minä ole huolestunut. Miksi huolestua ilmiselvästä asiasta?. Älä käytä sellaisia sanoja, joiden merkitystä et ymmärrä tai käytät niitä väärässä paikassa.

ike

Tarkoituksiton sivistyssanojen käyttö vain kuvaa sitä että ihminen ei kykene ilmaisemaan itseään selkeästi. Sivistyssanoilla on oma paikkansa, mutta ei tällaisessa kekustelussa.Tämän palstan tarkoitus on saada ihmiset ymmärtämään toisiaan paremmin, ei huonommin. Sivistyssanoilla on paikkansa, mutta se ei ainakaan ole täällä ja ei ainakaan sanoilla joita ei yleisesti käytetä.

Anomaster

Kutka nauravat, kutka eivät. Jussiboylaiset nauravat – vielä.

Jussiboy

Ja jatkavat nauramista tällaisille kommenteille, joita jotkut harrastavat.

Ilkka

Tarjoaa etälamautinta jos on saanut sen ladattua näin vaikeina aikoina.

Vesitykki

Voi hellan lettas, kun lapsellisten vajakki-ituhippien kantaminenkin aiheutti mielipahaa ja itkua. Kiinteistöjen edustat voidaan kyllä putsata kylmällä vesiruiskulla, kiitos!

Lallukka

Toimii ja varsinkin kovilla pakkasilla parhaiten!

Ilkka

Erektiohäiriöisten toive, kylmää vettä niskaan talvella sillä kylmä kangistaa nopeasti.

Anomaster

Ajattelitko myydä viagran korvikkeeksi jääpusseja?

ike

Tässä iässä kumpikin käy 😂.

Ilkka

Olemme päässeet siihen kunnioitettavaan vaiheeseen ettei kukaan enää epäile raiskauksesta, se olisikin harmittavaa jos pitäisi mennä esittämään todisteet siitä, miten letkumestarin kultakausi on enää turha oletus.

Edes Rubergin leivos vadelmatäytteellä ei synnytä mielikuvaa lisääntymisen tarpeesta, ja riisipiirakatkin on ihan menneen talven lumia. No ehkä ne vielä noin ulkoisesti tuovat etäisperinnöllisen häivähdyksen siitä, mihin kiinnostus on joskus suuntautunut, mutta kyllä sitä on out kun katsoo itseään peilistä.

Eräs vanha mies sanoi aina kun tuli puhe erotiikasta, ettei siinä ole mitään kiinnostavaa ollut enää vuosiin, ja ky****kin on menossa pas****n syöntiin…

Ilkka

Kiitos liikeideasta, saat rojaltit jokaisesta pussista.

Anomaster

Mahtavaa, jokohan minusta vihdoin tulee rikas.