Kotimaa Politiikka Talous

Postin tukilakko viivästyttää kirjeiden ja pakettien jakelua

Kuva: Wikimedia Commons / (CC BY-SA 4.0) / Santeri Viinamäki.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT: n lakko ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn tukitoimet vaikuttavat myös Postin toimintaan, vaikka Posti ei ole osapuolena neuvotteluissa.

Posti kertoo tiedotteessaan, että tämänhetkisen arvion mukaan lakon aikana lähetettyjen kirjeiden ja muiden kuin aamuyön varhaisjakelussa kulkevien lehtien toimitukset viivästyy viikosta kahteen viikkoon.

Lakon aikana lähetettyjen pakettien toimitukset viivästyvät viidestä päivästä viikkoon. Viivästys johtuu niiden väliaikaisesta varastoinnista ja siihen liittyvästä suman purkamisesta.

Kirjeiden viive johtuu siitä, että kirjeiden vastaanottajia on valtakunnallisesti huomattavasti enemmän.

Lakon jälkeen lähetettyjen pakettien pitäisi pääsääntöisesti tulla perille normaalisti.

–  Pieniä häiriöitä voi olla vielä muutamana päivänä lakon päättymisen jälkeen, Posti kertoo.

Varhaisjakeluna jaettujen sanomalehtien pitäisi periaatteessa kulkea normaalisti, mutta paikallisia häiriöitä voi esiintyä. Rahtikuljetukset viivästyvät noin viikon verran.

Terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät lähetykset on rajattu lakon ulkopuolelle, ja Postin mukaan ne pyritään toimittamaan perille normaalissa aikataulussa.

Lähde: Posti, MTV

7 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
karttakeppi

Kouluväkivalta: Yli puolet opettajista kokee väkivaltaa tai sen uhkaa koulussa (iltalehti.fi)

Kun ns. selkäsauna kriminalisoitiin Suomessa vuonna 1984, niin vaurastuneessa yhteiskunnassa ei nähty heti mitään tenava-anarkian aaltoa.

Sellainen alkoi vasta myöhemmin kun vähitellen tajuttiin että pahimmistakin kolttosista seurasi enää vain sossutätien puhuttelua.

Ilmiön lopullisen riistäytymisen käsistä lienee aiheuttanut kelaperäinen maahanmuutto väkivaltaisista maista.

Odottaja

Nykyäänhän saa olla onnesta soikea jos A: posti tulee omaan luukkuun eikä naapurille. B: postijakaja ei varastanutkaan lähetystä. C: lähetys saapuu perjantaina jos se on postille tullut toimitettavaksi maanantaina.
Posti on jo kauan ollut umpisurkea firma. Kuuluu alaan, PostNord:kin on maailman paskimman firman tittelin hallitsija ollut monta vuotta. Kiitos siitä kuuluu patalaiskoille ja umpityhmille ruskeille kuljettajilleen jotka kaikki kärsivät asenneongelmasta, johtuen tietysti valkoisten harjoittamasta systemaattisesta rasismista.

juha II

SOSIAALIDEMOKRAATTINEN ÖKY-johto käärii sievoisia ”BONUKSIA” joka vuosittain samalla kun POSTIN perustyöntekijät tekevät työtään kaikilla mahdollisilla KEPULIKONSTEILLA minimoitdulla palkkalla. Lisäksi varsinkin suurissa kaupungeissa postinkantajina ovat suomenkielentaidottomat tai heikosti osaavia nk. ”pakolaisia” eli ns. ”halpatyövoimaa”. Tällä suhmuroinnilla lingotaan oleskelulupia, työlupia ja lopulta Suomen kansalaisuus.

On ENEMMÄN kuin TODENNÄKÖISTÄ, että edellä kuvattua työtä tekevät suomalaiset ovat pian häviävä ”laji” alalta. Sillä ELITISTISET poliitikkomme EU:n ja globalistien perusajatuksen MÄÄRÄÄMÄNÄ nk. ”halpatyövoima” SYRJÄYTTÄÄ kantaväestön pois. Sillä yksinkertaisella perusteella, ettei suomalaisen ole MITENKÄÄN mahdollista TOIMEENTULOAAN pohjasedimenttiin poljetulla palkalla!

jep

Eikös tuo ole ihan normi Postin aikataulua muutenkin, bisnes as usual.

GLGL

Kävi sama mielessä. Kukaan ei huomaa eroa. Se siitä ”tukilakosta”.
Tsemppistä AKT:lle!

stetsonlogi

Posti on kohta turha laitos kun viestintä perustuu tulevaisuuden Suomessa, tai mikä se nimi sitten onkaan, mm savumerkkeihin,rummutukseen ja kalliomaalauksiin yms kehittyneeseen teknologiaan

Buaah! 😂

Ja Helsingissä säilyttäkää haisevat jätteenne ihan vaan sisällä kerrostalokodissanne. Tulee muuten piiitkä lakko. Terveisin, AaKooTee