Kotimaa Politiikka

PS:n eduskuntaryhmä vastustaa EU-liittovaltiota: “Kehnosta rengistä tulossa huono isäntä”

Kuva Petri Saarela
Perussuomalaiset vastustavat jyrkästi EU-liittovaltiota

Suuri valiokunta käsitteli perjantaina 8. joulukuuta Suomen EU-politiikan suuntaviivoja. Perussuomalaiset jätti valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteensä esittämällä kokonaan oman vaihtoehtonsa. Perussuomalaiset ei allekirjoita valtioneuvostolle Suuren valiokunnan laatimaa EU-myönteistä linjausta. Perussuomalaisten lausunnossa korostetaan, että Suomen EU-linjan tulee olla johdonmukaisesti EU-kriittinen ja kansallisen intressin etusijalle laittava.

Perussuomalaisilla on ainoana suomalaisena eduskuntapuolueena selvä EU-kriittinen ja kansallismielinen linja. Haluamme vahvojen kansallisvaltioiden Euroopan. Jos EU olisi joskus tuonut meille hyötyä kaupan vapautumisen muodossa, on sitä kautta tullut myös haittoja suomalaisen työn ulosliputtamisen muodossa. EU sekaantuu aina vain lisää asioihin, jotka kuuluvat suomalaisten päätettäviksi. Kehnosta rengistä on kovaa vauhtia tulossa huono isäntä, kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) huomauttaa.

EU:n tulevaisuuteen ei voi luottaa – eroon on valmistauduttava

Perussuomalaisten mukaan on väärin luottaa Suomen tulevaisuus liiaksi EU:n varaan, ja olettaa se pysyväksi rakenteeksi. Eduskuntaryhmä korostaa, että suomalaiset äänestivät vuonna 1994 kauppaliittoon kuulumisesta, eikä integraation syventämisellä ole kansanäänestyksen mandaattia. Liittovaltiokehityksestä on heidän mukaansa pysyttävä ulkopuolella.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toteaa, että Suomen ainoaksi vaihtoehdoksi jää eurosta ja EU:sta eroamiseen varautuminen, koska EU on menossa kohti tulonsiirtounionia ja liittovaltiota.

Vaikka ero ei olisikaan helppo tai halpa hanke, ei itsenäisyyden arvoa voi mitata vaikeudella tai rahalla. Niin eivät tehneet menneetkään sukupolvet – siksi me edelleen olemme itsenäisiä. Vastustan päätöksiä, joiden seurauksena Suomesta otsikoidaan 25 vuoden kuluttua kuten Kataloniasta tänä päivänä, Mäkelä jatkaa.

Kansalliset arvot kuuluvat jäsenmaille

Perussuomalaiset haluavat, että EU:n jäsenmaiden arvot perustuvat lähtökohtaisesti kansalliseen tahtoon, eikä EU:n tehtäviin kuulu arvojen muokkaaminen sikäli, kun ihmisoikeuksia ei loukata EU:n alueella.

Korostamme oikeusvaltioperiaatteen edistämistä ja sen kunnioittamista. Korruption vastainen toiminta, avoimuus ja hyvä hallintomalli eivät toteudu EU:n kaikissa jäsenmaissa EU:n pyrkimyksistä huolimatta. Tällöin muu unionin syventäminen käy mahdottomaksi, perussuomalaisten eduskuntaryhmä toteaa.

Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) syventämien pysäytettävä

Siinäkin tulevaisuuden skenaariossa, että EU:n integraatio pysähtyisi tai purkautuisi siten, että unioniin kuuluminen vastaisi Suomen kansallista intressiä, on Perussuomalaisten mukaan oltava strategia EMU:n jäsenyydestä ja eurovaluutasta pois lähtömme varalle.

Euron kriisit eivät ole ohi, vaikka tilanteen väitetäänkin rauhoittuneen. Markkinakuri ei ole toiminut aiemminkaan, vaan säännöt ovat joustaneet. Perustamisestaan alkaen EMU on ollut ongelmallinen, koska se koostuu hyvin erilaisista maista ja kansantalouksista. Yhteisten sääntöjen rikkominen on osaltaan johtanut kasvaviin vaikeuksiin, kansanedustaja Mika Niikko (ps.) korostaa.

Edellytämme, että hallitus valmistelee toimenpideohjelman EMU:n hajoamisen ja Suomen siitä eroamisen varalle. On myös varauduttava siihen, että heikoimpien euromaiden kautta Suomen Pankille aiheutuvat TARGET2 –riskit realisoituvat. Lisäksi toteamme, että vakuuksien arvoa on laskettava, jotta velasta tulee sensitiivistä. Toisin sanoen velkapapereiden arvon on oltava herkkiä (l. muututtava) lisäinformaation tullessa. Tämä johtaa siihen päätelmään, että valtioiden velkajärjestelysäännöstö on kehitettävä.

Muuttoliike otettava haltuun

Maahanmuuton ja pakolaispolitiikan suhteen turvapaikkakriisi vuonna 2015 on johtanut moniin tiukennuksiin EU-tasolla. Perussuomalaisten mukaan korjauksista huolimatta EU ja Suomi eivät edelleenkään tunnusta tosiasioita.

On kestämätöntä ottaa vastaan enemmän elintason vuoksi Eurooppaan muuttajia. Myös ratkaisut aitoon pakolaisuuteen on löydettävä kriisien lähialueita, kansanedustaja Ville Tavio (ps.) toteaa.

Katsomme, että myös sisäisten siirtojen jatkamista Suomeen on tarkasteltava kriittisesti, sillä muut EU-maat eivät toteuta taakanjakoa. Yleisen linjan tulee olla, ettei humanitäärinen siirtolaisuus Eurooppaan ole ratkaisu ongelmiin.

Unionin suuntaa mahdoton hyväksyä

Unionin tämän hetkinen suunta on mahdoton hyväksyä. Saksan tuleva hallitus ja Ranskan presidentti puhuvat voimakkaasti liittovaltion puolesta – EU tulee väistämättä kehittymään mahtimaiden yksimielisyyden tahdissa etenkin nyt, kun Britannia lähtee siitä pois. Suomen hallitus väittää, ettei kannata perussopimusten muuttamista. Todellisuudessa he eivät usko itsekään linjan pitävän, jos isot maat sanovat toisin, perussuomalaisten eduskuntaryhmä toteaa.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Grilli kesäkuntoon - tulikulma.fi

Keräämme joitain tietoja käyttäjäkokemusten parantamiseksi. Mikäli ette halua auttaa meitä, voitte kieltäytyä seurannasta GDPR-asetuksen mukaisesti. Kieltäytyminen lisää evästeen, joka on voimassa yhden vuoden. Hyväksyn, Kieltäydyn, Lisää tietoa.
659