Kotimaa Rikos

PS:n kansanedustaja Olli Immosen henkeä uhattu – taustalla oululainen pitseriasuku

Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja ja eduskuntavaaliehdokas Olli Immonen kertoo Facebook-sivullaan, että hänen henkeään on uhattu. Kansanedustajan mukaan uhkauksen taustalla on Oulun seudulla vaikuttavan tunnetun maahanmuuttajataustaisen suvun edustajat.

Kansanedustajaehdokkaisiin kohdistunut häirintä ja uhkailu ovat nousseet vaalien alla näkyvästi esiin. Uhkauksia on saanut muun muassa perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Laura Huhtasaari, mutta myös perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja ja eduskuntavaaliehdokas Oulussa, Olli Immonen, on joutunut vakavan uhkailun kohteeksi.

– Erääseen Oulun seudulla toimivaan tunnettuun pitseriasukuun kuuluvat henkilöt olivat muutama viikko sitten uhanneet hyvää ystävääni väkivallalla hänen ”väärien” poliittisten mielipiteidensä vuoksi ja siinä samalla esittäneet tappouhkauksen myös minua kohtaan, Immonen kertoo Facebook-sivullaan.

Immonen on ilmoittanut uhkauksista eduskunnan turvayksikköön ja sitä kautta asia on saatettu myös poliisin tietoon. Asian keskeneräisyyden vuoksi kansanedustaja ei kommentoi tapausta enempää.

Immonen ei kuitenkaan anna uhkailun vaikuttaa poliittiseen työhönsä.

– Tuon kyseisen porukan on turha kuvitella, että uhkaukset saisivat minut muuttamaan poliittista linjaani, Immonen painottaa.

Oulun seudulla eräs maahanmuuttajataustainen pitseriasuku on ollut vuosien mittaan uutisotsikoissa eri asteisten rikosten ja rikosepäilyjen vuoksi. 

Suku on ollut epäiltynä muun muassa raskaista talousrikoksista, ja sen jäsenet ovat yrittäneet painostaa kilpailijoita sekä määritellä, kuka pitserioita saa perustaa ja mihin. Neuvotteluita käytiin muun muassa Oulun keskustassa muutama vuosi sitten pesäpallomailoja ja tuliaseita apuna käyttäen.

Jutun ulkoasua korjattu 31.3 klo 11:09

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa