Kotimaa Politiikka

PS:n Meri: ”Demari rakastaa verottamista, minä en” – perintö- ja lahjaveron poistaminen eduskunnan käsittelyyn

Kuva Pixabay

Kansalaisaloite perintö- ja lahjaveron poistamisesta on saavuttanut 50 000 allekirjoittajan rajan ja etenee eduskunnan käsittelyyn.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri hämmästelee SDP:n kansanedustajan Timo Harakan perintö- ja lahjaveroa koskevia lausuntoja. Harakka on todennut, että perintö- ja lahjavero on markkinatalouden paras vero ja sanoo perintöveron poiston hyödyttävän lähinnä vain varakkaimpia.

Aivan käsittämätöntä verotuksen ylistystä. Ensinnäkin perintövero koskee kipeimmin nimenomaan aivan tavallista suomalaista duunaria ja yrittäjää eikä vain jotain varakasta marginaalia. Kyse on useimmiten ihmisten kodeista ja mökeistä eikä mistään miljoonaomaisuuksista, Meri huomauttaa.

Moni esimerkiksi menettää puolisonsa nuorena ja jää alaikäisten lasten kanssa ilman toista vanhempaa. Vaikka veroja ei tulisi maksettavaksi vähennysten vuoksi paljon, niin siinä tilanteessa ei enää veroja kaipaa maksettavaksi alaikäisten lasten osuudesta.

Myöskään lesken hallitessa kuolinpesää jakamattomana, ei ole järkevää verottaa ihmisiä, jotka eivät saa omaisuutta ehkä vuosiin todellisuudessa haltuunsa.

Meri huomauttaa, että moni esimerkiksi joutuu myymään kotipaikkansa tai ottamaan velkaa, jotta voi kuitata velkansa verokarhulle.

Verotus kaipaa uudistusta erityisesti lesken ja lasten aseman parantamiseksi sekä lesken hallinta-ajan rauhoittamiseksi verotukselta. Perittävän asunto voitaisiin rajata kokonaan pois perintöveron alaisuudesta. Olen työskennellyt näiden asioiden parissa vuosia ja nähnyt, miten kohtuuttomia tilanteita nykyinen laki aiheuttaa.

  • 231
    Shares