Kotimaa Politiikka

PS:n Tavio: Poliisin on vähennettävä somekyttäämistä ja keskityttävä ottamaan kiinni oikeita rikollisia

Kuva Pixabay
Perussuomalaisten Ville Tavio haluaa vihapuheen torjumiseen ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan poliisitoimintaan suunnattuja varoja vähennettäväksi miljoonalla eurolla. Tavio haluaisi poliisien keskittyvän oikean rikollisuuden torjuntaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio jätti eduskunnassa tänään torstaina talousarvioaloitteen, jolla vihapuheen torjumista ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa poliisitoimintaa vähennettäisiin miljoonan euron edestä.

Kansanedustaja kyseenalaistaa “vihapuhe”-termin juridisen pohjan. Suomen lainsäädännössä ei ole määritelty, mikä on vihapuhetta.

Tavion mukaan internet-kirjoituksiin liittyviä rikoksia ovat lähinnä laiton uhkaus, kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Näiden rikosten tutkinta on Tavion mukaan järkevämpää perustaa normaalin prosessin mukaisiin rikosilmoituksiin kuin etsivään poliisityöhön.

Valtion ensi vuoden talousarvioesityksen mukaan vuonna 2019 jatkettaisiin myös poliisitoimintaa sosiaalisessa mediassa.

– Poliisi saisi keskittyä ottamaan kiinni oikeita rikollisia sen sijaan, että valvoo kansalaisten kirjoittelua, Tavio sanoo.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset