Kotimaa Politiikka

PS:n Tavio: Valtamedian objektiivisuus on palautettava

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio. Kuva Wikimedia Commons.
Valtamedian objektiivisuus on palautettava – PS:n kansanedustajalta kirjallinen kysymys median puolueettomuudesta.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen median puolueettomuudesta. Tavio moittii trendiä, jossa uutiset perustuvat kylmien faktojen sijaan toimittajien omaan tarinankerrontaan ja sävyttämiseen.

Tavio viittaa kysymyksessä Tampereen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyönä vuonna 2016 valmistuneeseen tutkimusartikkeliin, jonka mukaan vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n yhteenlaskettu kannatus oli journalistiopiskelijoiden keskuudessa 86,4 prosenttia. Lisäksi Helsingin yliopiston viestinnän tutkija Anu Kantola on havainnut, että Suomen nuorin toimittajasukupolvi painottaa vanhempiin toimittajiin verrattuna erityisen paljon omien mielipiteidensä ilmaisemista.

Tavion mukaan poliittisen kannan korostuminen yhdistettynä vihervasemmiston suureen edustukseen tulevien toimittajien keskuudessa on uutisten objektiivisuudelle vahingollinen yhdistelmä.

Olisi ihanteellista, jos toimittajiksi hakeutuisi poliittisesti neutraaleja henkilöitä, jotka eivät anna ideologian vaikuttaa työhönsä. Koska tähän ei kuitenkaan ole helppo vaikuttaa, olisi tärkeää, että journalistikoulutuksen kautta opittaisiin objektiivisemmiksi. Jos tätäkään ei saada aikaiseksi, niin median valvontajärjestelmän tulisi puuttua nykyistä herkemmin selvää mielipidevaikuttamista sisältäviin uutisiin, Tavio summaa.

  • 159
    Shares