Eurooppa Maahanmuutto

Puola uhkaa EU:ta kansanäänestyksellä pakolaisten vastaanotosta

Kuva Raimond Spekking
Brysselin uhattua Puolaa sanktioilla Puolan kieltäydyttyä ottamasta vastaan Italiasta ja Kreikasta EU:n sille jyvittämiä uudelleensijoitettavia pakolaisia, Puola väläyttää Brysselille kansanäänestystä pakolaisten vastaanottamisesta.

Puola väläyttää Brysselille EU:n pahinta ja vanhinta vihollista, kansanäänestystä, jos Puola kokee itsensä pakotetuksi ottamaan vastaan EU:n sille määräämät uudelleensijoitettavat pakolaiset.

Puolan apulaisulkoministeri Konrad Szymański sanoo, että jos Bryssel jatkaa yrityksiään pakottaa Puola ottamaan vastaan sille jyvitetyt pakolaiset, Puolan hallituksen täytyy pyytää kansalta valtuutus pakolaisten vastaanoton hylkäämiseksi.

Hallituksen puhemies Rafał Bochenek on painottanut, että kyseessä on yleiseen turvallisuuteen kiinteästi liittyvä asia, sillä pakolaisten vastaanotto laillistaa rikollisjärjestöjen suorittaman ihmissalakuljetuksen. Bochenek sanoo myös, että ”turvallisuus on asia, josta ei neuvotella”.

Beata Kempan, pääministerin kansliapäällikön mukaan Puola on antanut kriisimaille 28 miljoonaa euroa avustusta kotien ja koulujen uudelleen rakentamista varten. Hänen mukaansa EU-sanktiot Puolaa kohtaan olisivat Puolalle parempi asia kuin pakolaisten vastaanoton aiheuttama turvallisuusuhka.

Puolan presidentti Andrzej Duda sanoo, että Puolan hallitus voi lähettää apua rajojensa ulkopuolelle, missä hyvänsä sitä tarvitaankin ”kriisialueilla olevien ihmisten auttamiseksi elämään mahdollisimman hyvissä olosuhteissa”.

”Mutta kun kuulen jotain pakotetusta pakolaisten vastaanotosta, ihmisten pakkosiirroista Puolaan, sanon päättäväisesti ’ei’, koska tämä olisi selkeä loukkaus ihmisoikeuksia kohtaan”.

The News.pl

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa