Eurooppa Maahanmuutto

Puolan kansallisen turvallisuusviraston päällikkö linkittää islamin terrorismiin

Kuva Pixabay.
Puolan kansallisen turvallisuusviraston (BBN) päällikkö Pawel Solochin mukaan terrorismi ja islam ovat yhteydessä toisiinsa.

Pawel Soloch kertoi Puolan yleisradioyhtiö TVP:lle maanantaina (21.8.), että ”terroristien propaganda viittaa islamilaiseen uskontoon ja on epäilemättä yhteydessä uskontoon”. Pawel Solochin mukaan islamia ei tulisi tuomita kokonaisuutena, mutta ”islamin ja terrorismin yhteydet ovat keskittyneet muslimiyhteisöihin”.

Soloch myös totesi, että Puola osallistuu terrorisminvastaiseen taisteluun, muttei kuitenkaan aio osallistua Brysselin suunnittelemaan EU:n taakanjakoon.

Puolan lisäksi Tšekki ja Unkari ovat kritisoineet EU:n taakanjakoa. Unkari, Itävalta ja Puola eivät ole ottaneet lainkaan siirtolaisia taakanjaossa ja Tšekki vain 12 henkilöä. Suomi ja Malta ovat EU-maiden kärjessä, jotka ovat täyttäneet velvollisuutensa taakanjakomekanismissa. Heinäkuussa Malta oli saanut kiintiönsä täyteen ja Suomella oli omasta tavoitteestaan jäljellä enää 14,1 %.

 

Radio Poland

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa