Kotimaa Maahanmuutto

Rajojen sulkeminen ei estä turvapaikan hakemista – kuinka Maahanmuuttovirasto ja Rajavartiolaitos toimivat koronakriisissä?

Ruotsin ja Suomen raja Torniossa. Kuva Shutterstock.

Suomi on monen muun Euroopan maan tavoin sulkenut rajansa matkustajaliikenteeltä pyrkiessään hidastamaan koronaviruksen leviämistä Suomeen. Vaikka maahantuloa on muutoin rajoitettu, turvapaikanhakijana maahan kuitenkin pääsee.

Kansalainen kysyi Maahanmuuttovirastolta (Migri) ja Rajavartiolaitokselta, millaisiin poikkeustoimenpiteisiin maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden osalta on ryhdytty, jotta viruksen leviäminen ja turvapaikanhakijoiden kanssa tekemisissä olevien viranomaisten sairastuminen voitaisiin estää.

Migri testaa ”samoin perustein kuin muutkin”

Kaikille maahan tuleville turvapaikanhakijoille järjestetään alkuterveystarkastus ja maahan saapuvat turvapaikanhakijat testataan ”samoin perustein kuin muutkin”. Migri noudattaa terveysviranomaisten kulloisiakin ohjeita.

– Tällä hetkellä pääsääntö taitaa olla, että ennen kaikkea testataan oireileva riskiryhmään kuuluva terveydenhoitohenkilöstön arvion mukaan.

Oireeton maahan saapunut turvapaikanhakija on kahden viikon ajan erillisessä tilassa välttäen kontakteja muihin asiakkaisiin. Oireellinen henkilö eristetään terveydenhoitohenkilöstön arvioinnin mukaan, ja hänet voidaan asettaa ”kotikaranteeniin” eli sairastamaan vastaanottokeskuksessa erillisessä tilassa.

Turvapaikanhakijoita tiedotetaan kaikissa vastaanottokeskuksissa koronaviruksesta, poikkeusoloista, heiltä odotettavasta toiminnasta ja keskusten toiminnasta. Henkilö voidaan tarpeen mukaan testata myöhemmässä vaiheessa kuin maahan tullessaan, sillä Migrin mukaan turvapaikanhakija voi saada tartunnan myös oleillessaan Suomessa.

Turvapaikanhakijoiden aiheuttamaa sairastumisriskiä Migrin henkilöstölle virasto ei pidä merkittävänä.

– Menee samalla tavalla kuin muidenkin maahan saapuvien henkilöiden osalta. Jos oireeton turvapaikanhakija saapuu maahan, ei hän altista ketään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tosin oireettomien henkilöiden aiheuttamasta tartuntariskistä eri mieltä.

– Uusimpien tutkimusten mukaan on mahdollista että tartunnan saanut henkilö voi levittää virusta eteenpäin jo ennen oireiden alkamista, THL:n internet-sivuilla kerrotaan.

Tartuttavimmillaan sairastunut on toki silloin, kun hänellä on eniten oireita.

Migristä muistutetaan, että viraston henkilöstö voi altistua koronalle muuallakin kuin turvapaikanhakijoiden kanssa toimiessaan. Tällä hetkellä turvapaikanhakijoita ei kuitenkaan puhutella, ja hakijoiden työnteko-oikeustodistuspyyntöjen vastaanotto palvelupisteissä on keskeytetty.

Migrin mukaan uusien turvapaikanhakijoiden maahan saapuminen on tällä hetkellä ”hyvin vähäistä”.

Rajavartiolaitos on nostanut valmiutta

Kun turvapaikanhakija saapuu maahan, ensimmäinen kontakti on yleensä Rajavartiolaitoksen viranomainen, jolle henkilö voi ilmaista halunsa hakea humanitaarista suojelua Suomesta.

Rajavartiolaitoksen viestintäpäällikkö Päivi Kaasinen kertoo, että Rajavartiolaitoksen henkilöstö suojaa itsensä tarpeen mukaan jokaisen maahan saapuvan henkilön kohdalla.

– Rajavartiolaitoksen henkilöstön työtehtävissä ollaan usein kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa, ja tällöin noudatetaan normaalia tämän tilanteen mukaista varovaisuutta.

Viestintäpäällikkö kuitenkin huomauttaa, että koronapandemian vuoksi suojautumisvarusteita on lisätty ja valmiutta nostettu.

Poistettu alkuvuoden aikana jätettyjen turvapaikkahakemusten määrä, sillä se ei kerro maahan tulleiden turvapaikanhakijoiden määrää 25.3 klo 20:13

  • 1.1K
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset