Eurooppa Politiikka Rikos

Ranska määrää moskeijoita suljettavaksi vihapuheen ja väkivallan lietsonnan vuoksi

Pariisin suurmoskeija. Kuva: Flickr.

Pohjois-Ranskassa sijaitseva moskeija on määrätty suljettavaksi kuudeksi kuukaudeksi väkivaltaan yllyttämisestä.

Oisen departementin prefektuurin mukaan Beauvais’ssa sijaitseva suuri moskeija suljettiin vihaan ja väkivaltaan yllyttämisen, sekä jihadin puolustamisen vuoksi.

Ranskan sisäministeri Gérald Darmanin ilmoitti 14. joulukuuta, että hän oli käynnistänyt tämän moskeijan hallinnollisen sulkemismenettelyn kristittyjen, homoseksuaalien ja juutalaisten vastaisten saarnojen vuoksi.

Moskeijaa ylläpitävän ”Espoir et Fraternité” (”Toivo ja veljeys”) -järjestön asianajaja Samim Bolaky kertoi AFP:lle valittaneensa päätöksestä Amiensin hallinto-oikeuteen.

Bolaky sanoi, että viranomaisten kohteena olivat ”erään moskeijan imaamin – joka on sittemmin pidätetty virantoimituksesta, ja hänen vapaaehtoisesti pitämän saarnan aikana esittämät huomautukset”. Espoir et Fraternité -yhdistys on ”aina taistellut terrorismia vastaan ja edistänyt yhdessä elämistä”.

Mutta sisäministeriö kiistää tämän sanomalla, että mies ”esiintyi satunnaisena puhujana, vaikka todellisuudessa toimii tavallisena imaamina. Hän oli esittänyt huomautuksia, jotka ylistävät jihadismia ja jihadistitaistelijoita, joita hän kuvaa sankareiksi”.

Imaamin sanotaan myös puolustaneen ”islamin kurinalaista noudattamista ja sen ylivertaisuutta tasavallan lakeihin nähden”. Lisäksi hänen huomautuksissaan moitittiin ”vääräuskoisia ja esiteltiin länsimaiset yhteiskunnat islamofobisina”, sisäministeriöstä sanottiin. Huomautuksissa kehotettiin viranomaisten mukaan myös ”uskovia irtautumaan tasavallasta”.

Ranskan viranomaiset ovat sulkeneet yli 25 moskeijaa elokuun lopulla voimaan tulleen kiistanalaisen separatismilain hyväksymisen jälkeen.

Ranskassa on 2620 muslimien jumalanpalveluspaikkaa

Darmanin kertoi LCI-uutiskanavalle aiemmin tässä kuussa, että viimeisen puolen vuoden aikana viranomaiset ovat valvoneet 99 radikalismista epäiltyä moskeijaa. Koko maassa on yhteensä 2620 muslimien jumalanpalveluspaikkaa. ”Näistä 99:stä moskeijasta 21 on suljettu, ja kuusi on parhaillaan suljettavana”, Darmanin sanoi.

”Huomasimme myös, että 36 näistä moskeijoista oli hyväksynyt tasavallan vaatimukset – joko lähteä tietystä liittovaltiosta tai erottaa vaarallisena pitämämme imaami, tai lopettaa ulkomainen rahoitus, sekä yhteensovittaa toiminta määräystemme mukaiseksi. Tämän vuoksi poistimme heidät listalta.”

Lain voimaantulon jälkeen on myös lakkautettu useita yhdistyksiä, muun muassa Ligue de Defense Noire Africaine, joka kuvaili itseään ”vallankumoukselliseksi liikkeeksi afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä oikeuksien puolustamiseksi”, Nawa Centre d’Etudes Orientales et de Traduction -kustantamo, jota syytettiin jihadin laillistamisesta, ja äärioikeistolainen Alvarium-ryhmä vihan lietsonnasta.

 

Lähde: Euronews

Tilaa
Ilmoita
guest
11 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Jos vihapuhe olisi se kriteeri niin ei meillä paljon muslimeista olisi haittaa, laki kyllä ne hiljentäisi, mutta kun ei. Agenda on aivan muualla.

Ilkka Forsten

Jos joku uskaltaisi sanoa totuuden, niin hän sanoisi ensimmäisenä että islam ja islamilaisuus esimerkiksi euroopassa, on syy sille että niin sanottu äärioikeisto, tai siihen verrattavat voimat kasvattavat kannatustaan.

Laatimalla lakeja joilla kielletään kantaväestöltä oikeus ilmaista todellinen mielipide väestönvaihtoon, ei luoda mitään muuta kuin polarisaatiota, josta kuitenkin syytetään niitä tahoja jotka eivät halua polarisaatiota, koska se olisi vältettävissä politiikalla mikä ei noudattele EU:n sanelupolitiikkaa.

Suomessa ei ollut oikeastaan minkäänlaista ongelmaa ennen kuin yhdeksänkymmenluvun alussa alettiin tuottamaan ongelmia tarjoamalla Somaleille turvapaikka. Siitä lähtien kaikki on vain pahentunut, ja tulee pahenemaan. Lisää löylyä saadaan kun mikä tahansa ihmisryhmä tai etnisyys julistetaan suojelun tarpeessa olevaksi, vaikka heillä ei ole siihen mitään perusteita. Edes YK:n ihmisoikeusartiklat ei tunne köyhyydellä oikeutettua pakolaisuutta oikeaksi pakolaisuudeksi, mutta niihin artikloihin nojataan kaiken aikaa täysin tietoisina siitä että kyseessä on valhe. Nyt listaan on lisätty ilmastopakolaisuus, joka on pelkkä tyhjään nojaava käsite. Ikään kuin koko maailman ihmisillä olisi oikeus kuvitellun uhan edessä saada muilta kaikki ylöspito, jota kaiken lisäksi pitäisi kasvattaa vaatimusten mukaan.

Ongelmia ja polarisaatiota tuottaa ne tahot mitkä ovat tekopyhästi puhumassa sitä vastaan. Kaikki poliitikot joilla on tarve selittää yhteiskunnan polarisoituminen kantaväestön syyksi, ovat niitä mitkä tuovat ongelmat kaikkien eteen ja vaativat että on suvaittava syntynyt tilanne. Sitä tilannetta ei tarvitse suvaita. Jos Raija Toiviainen väittää ettei kansalla ole oikeutta päättää omasta kohtalostaan, hän ei ole oikealla paikalla, eikä hän kuulu virkaansa. Hän on poliittisesti marinoitu broileri joka toteuttaa sitä agendaa millä todelliset ongelmat lakaistaan maton alle, ja syytetään niitä joilla ei ole osuutta ongelmien syntyyn. Kautta maailmanhistorian on tapahtunut sama ilmiö. Pakottaminen ja alistaminen on aina kääntynyt despootteja vastaan. Niin tapahtuu nytkin, mutta nähtävästi tämän yhteiskunnan on koettava uusi sisällis-sota jolla putsataan pelipöytä perusteellisesti, ja vasta sitten päästään synnyttämään demokratia uudelleen.

Se mikä kaikessa on harmillista, liittyy jo saavutetun hyvän tuhoutumiseen ja tilanteeseen jota kutsuisin nollapisteesi. Vain nollapisteestä kehittyy uutta ja arvokasta. Tällä menolla mitä nyt tarjoillaan kehitykseksi, ei mikään kehity vaan menee takapakkia. Yksikään länsimaa, olipa se mikä tahansa, ei pysty elättämään kasvavaa mitään tekemättömien joukkoa. Kun tämä kriittinen vaihe saavutetaan, siitä alkaa tositoimet. Sitä ennen on vaan hävitetty lukematon määrä arvokasta minkä korvaaminen ei onnistu enää yhdessä yössä. Tätäkö demokratia siis oikeasti onkin, tuhoa ja hävitystä kantaväestön kustannuksella ihmisoikeuksiin vedoten ? Ei kiitos.

ike

Sinulla on sama ongelma kuin minulla, näet kokonaiskuvan aika nopeasti. Se on kirous, etenkin kun maailman menoon ei kovin paljon voi vaikuttaa. Joskus kirjoitit että jos vihervasemmisto voittaa seuraavat vaalit niin ei ole rehellisiä vaaleja. No on se jo nähty Yhdysvalloissa jossa demokraattien vaalipetos on vertaansa vailla. Ei sanaakaan valtamediassa koko asiasta.Kun nyt tiedetään että sieltä ne tulee suomeen muutaman vuoden viiveellä niin katsotaan miten suomessa käy. Demokratia taitaa olla vain sana, ei se miten toimitaan.

juha II

Hiukkasen liian myöhäistä!

Jos ja kun islamistien sota alkaa pyhästi Euroopassa. Tapahtuu se nimenomaan Ranskasta.

EU lyllertää eurooppalaisen suur-impeuriumin luomisen kimpussa, mutta tuo pullasorsia pullollaan oleva lampi ei tajua sitä, että muslinit pystyttävät kylmän viileästi kalifaatin. Eikä siinä auta poskisuudelmat eikä varsinkaan piikit, joita globalisti psykopaatit torjuvat jotain sellaista, jonka pelkkä numeerinen tieto ja todennäköisyyslaskelmat kertovat omaa kieltään.
On jo nyt haudanvakava tosiasia, että eurooppalaiset armeijat eivät voi lähteä sotimaan edes omille ulkorajoilleen ja jättää muslit ”kotirintamalle”vaiulle min käänlaista valvontaa.

Loppukevennyksi äskettäin paljastunut tieto 20-vuotta sitten tapahtuneeseen Irakin presidentin Saddam Husseinin (1937-2006) löytymistarina ei ole totta vaan amerikkalaisten lavastama. Tämän paljastaa slloinen paikalla ollut irakilainen tulkki. Husseinhan ”löydettiin” maakuopasta tai paremminkin maanalaisesta tunnelista kameroiden pyöriessä. Itse asiassa hänet löydettiin talosta, jossa oli ollut rukoilemassa, sillä tuo itsevaltias muisti Allahin juuri silloin kun kaikki oli jo lopussa.
Tämä kaikki vain siksi, että tuokin ”monoliittinen” totuus kaikessa mediaseksikkyydessään oli silkkaa valhetta ja sen oli tarkoitus pönkittää presidentti Bush nuoremman ja samalla koko länsiliittouman onnistumista ja Irakin sodan tarpeellisuutta. Sillä tosi asiahan oli ettei mitään joukkotuhoaseita löytynyt, jota jo edeltäkäsin epäiltiin vahvasti kriitikkojen taholta kautta maailman. Mutta juuri tuolla syyllä koko sota juntattiin läpi YK:ssa, mutta huolimatta tästä sota oli laiton. Joku voi kysyä onko sitten laillisia sotia, mutta niin paljon Suomessa hehkutetut ”kansainvälisetlait” kuitenkin merkitsevät jotain.
https://mainland.press/2021/12/30/former-us-military-interpreter-reports-of-saddam-hussein-hiding-in-a-hole-were-fabricated/
Tämä vain siksi, ettei pidä sokeasti aina uskoa, mitä valtamedia meille syöttää. On myös muistettava, että voittajat kirjoittavat historian eikä se ole absoluuttinen totuus. Jo vasta nyt WWII:n historiasta on alkanut avautumaan uusia piirteitä, sillä kuten WWI:n osalta voimaan jää valtaosaltaan silkan sotapropagandan vahvasti sävyttämä yksipuolinen näkemys. Sinällään tämä ei tarkoita historian uudelleen kirjoittamista, mutta se tuo sukupolvien päästä ajan tuomaa etäisyyttää kokonaiskuvaan. Voittajatkin syyllistyivät ilmiselviin ja raakoihin sotarikoksiin, jotka silloinen länsiliittoutuneiden johto lakaisi maton alle. Ja ne, jotka tuovat tätäkin puoltaneutraalin kylmästi julki ovat nimenomaan lännen ”uutta sukupolvea” eikä kyse ole todellakaan mistään vastineesta ”taistolaisille”, jotka rienasivat ja häpäisivät suomalaiset sotaveteraanit ja lotat.

Eka Kettunen

Moskeijoiden sulkeminen koko Euroopasta olisi hyvä alku vihapuheen ja terrorismin pois kitkemisessä.

jep

Kyseessä on oikea vihan uskonto. Joka mestassa vihapuhutaan, eihän koraanissa ja ählyjen perimätiedossa juuri muuta sisältöä olekaan. Mukulat kasvatetaan vihaamaan erityisesti juutalaisia, mutta myös kristittyjä. Eivät eroa natseista tässä yhtään.
Muhis oli terroristi ja pedofiili. Siinäpä hyvä esikuva, jota niiden pitää jäljitellä.
Tässäpä tätä kivapuhetta tällä kertaa…

Ilkka Forsten

Huvittaa kun muslimit ilmoittaa kristittyjen olevan islamofobisia vaikka kristityt valtiot antavat perustaa moskeijoita, ja ylläpitää islamilaista uskoa. Sen sijaan heidän yhteiskunnissaan ei ole sijaa kristityille yhteisöille eikä kirkoille. Kuka siis on oikeasti se joka pelkää ?

Itse asiassa tällä vuosituhannella ei enää pitäisi olla missään paikkaa, joka tuijottaa uskonkappaleisiin niin fanaattisesti, että jatkuva sotatila loistaa läsnäolollaan. Euroopassa on monta kristillistä suuntausta, mutta niillä ei ole ongelmaa elää keskenään, kun taas islamilaisissa maissa pelkästään kaksi näkemyseroa riittää pyhittämään mitä tahansa kaunaa ja sotaa.

Imaamit pelkäävät, he ovat pelkureita koska eivät uskalla sanoa että nykyinen maailma ei enää elä 1500 lukua, eikä tähän aikaan kuulu uskonsodat millään verukkeella. He eivät ole edes uskovia sanan täydessä merkityksessä. He ovat agitaattoreita joilla vallanhalu ja tarve kontrolloida kaikkkea ylittää terveen järjen rajat. Tilanne oli eurooassakin täsmälleen sama, mutta sitten koitti hetki kun ymmärrettiin mitä kehitykselle tapahtuu jos pappisvalta saa rajattomasti johdatella ihmisten ajatuksia. Kaiken uskonnon pahin vastustaja on oma järki, ja oman järjen käyttö niissä tilanteissa joissa sille on tilaus.

En ole uskontojen vastainen. Ymmärrän kyllä että joillekin asia on lähellä sydäntä ja halu saada kokea yhteenkuuluvuutta omalaistensa kanssa tuntuu oikeutetulta. Se mitä vastustan on, ettei uskonnoilla saa olla ylivaltaa ohi maallisten instituutioiden. Uskonto voi parhaimmillaan toimia välikappaleena sille, että ihmiset hyväksyvät toisensa, ja pahimmillaan se toimii silloin kun oman ajatusmaailman tarjoama näköala koetaan paremmaksi kuin muiden. Pidän naurettavana asiana jokavuotista Paavin Joulupuhetta ja esiintymistä, koska se on teatteria, mutta samalla käsitän kuinka monelle se voi olla hyvinkin syvä kokemus. Paavi ei kuitenkaan kiihota ketään uskonsotaan, kun taas imaamit kokevat sen tärkeimmäksi tehtäväkseen. Siinä on pieni ero islamin ja kristinuskon välillä, vaikka molemmat olisivatkin taikauskoon nojaavaa ulkoa opittua paatosta.

Tyrsky

Muuten jälleen rautaista asiaa, mutta katolilaisuuteen ja kristinuskoon kannattaa perehtyä ainakin sen verran, että ymmärtää miten niillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
Esimerkki:”Kaiken uskonnon pahin vastustaja on oma järki, ja oman järjen käyttö niissä tilanteissa joissa sille on tilaus.”
Tuo vastaa täysin monen käsitystä myös kristinuskosta. Käsitystä hämmentää kuitenkin tämä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Logos
Erityisesti:
”Se voi tarkoittaa puhetta, sanaa, merkitystä, ajattelua, järkeä, periaatetta, sääntöä, suhdetta tai oppia. Oikeudellisessa yhteydessä sana tarkoittaa lakia. Kreikkalaisessa oikeusjärjestelmässä lakia ei nähty ainoastaan kirjoitettuna lakina, vaan laki oli osa tuomarin puhetta.”
ja
”Logos-käsite on erityisen merkittävä kristillisessä teologiassa, jossa se tarkoittaa Jeesusta Jumalan kosmoksen luomisessa ja järjestämisessä sekä pelastushistoriassa aktiivisena persoonana. Tämä merkitys ilmenee selvästi Johanneksen evankeliumissa, jossa Kristus yhdistetään Jumalan Sanaan (Logokseen)”
Toki teologisissa virityksissä näkyy paljon epäjohdonmukaisuuksia ja järjettömyyksiä, mutta missä määrin se on virityksen tai tulkitsijan vika?

Kata

Facepalm ja silleen..miksei kaikkia 99ää voi sulkea….miksi niitä on niin paljon…miksi miksi…pourquoi???
Kiesus sentään! 🙁

Tuumailija

Mutta kun se rauhauskonto…… *hakkaa otsaa mahonkipöytään*.
Ruåtsissa päinvastainen suunta, pitivät jouluna rukoushetken Ronnebyssä. Varmaan hiveli korvia kun uskontunnustus kajahti ämyreistä samaan aikaan kun lapsukaiset lauloivat Hej tomtegubbaria.

ike

Eiköhän tuosta rauhanuskonto-sloganista jo voitaisiin vähitellen luopua, kun mikään ei mene kohdalleen.Menkööt tekemään rauhaa omiin kotimaihinsa ja kaikki tiedämme mikä sielä on tilanne.

Kansalaisen verkkokauppa