Eurooppa Rikos

Rikkaat turvapaikanhakijat saapuvat Eurooppaan loistojahdeilla

Kuvituskuva. Kuva Pixabay.
Vastikään julkaisemassaan raportissa Europol varoittaa, että yhä useammat varakkaat turvapaikanhakijat tuodaan Eurooppaan luksusjahdeilla.

Eurooppaan hienostoaluksilla yrittävien tulee maksaa matkastaan jopa 6 000 euroa salakuljettajille, mutta ökyaluksia ei juurikaan tarkasteta, kertoo itävaltalainen Kronen Zeitung.

Afrikasta Eurooppaan saapuvia turvapaikanhakijoita laitetaan yleensä matkaan ylilastatuilla, huonokuntoisilla aluksilla, mutta Europolin mukaan myös toisenlaisia matkustustapoja on olemassa. Varakkaat Afganistanista, Iranista, Pakistanista ja Syyriasta lähtöisin olevat turvapaikanhakijat saapuvat Turkista ja Tunisiasta EU:n alueelle yhä mukavammin nopeilla moottorialuksilla, purjeveneillä tai vesiskoottereilla.

Europol otti vasta kiinni 160 Turkista Italiaan veneillä matkustanutta turvapaikanhakijaa. Jokainen aikuinen turvapaikanhakija oli maksanut matkastaan 6 000 euroa, mutta lapset pääsivät alennuksella, puoleen hintaan. Matkan hinta kuitenkin vaihtelee, ja siihen vaikuttavat aluksen laatu, salakuljetettujen turvapaikanhakijoiden määrä sekä heidän kansallisuutensa.

Yleisin turvapaikanhakijoiden salakuljetustapa Eurooppaan on salamatkustus rekoissa tai pakettiautoissa, jopa autojen moottoritiloissa.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa