Kolumnit

Rikos ja rangaistus

Kuva Pixabay.

Suomessa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, kohteleeko oikeuslaitoksemme rikostuomioita langettaessaan oikeudenmukaisesti paitsi uhreja myös rikoksen tekijää. Kategorisesti oikeus- ja kriminaalihuoltolaitos voivat toimia kahdella tavalla: joko rehabiloivasti tai retributiivisesti. Joko pyrkimällä ”eheyttämään” rikoksentekijästä yhteiskuntakelpoista kansalaista tai yksinomaan rankaisemaan tätä tilanteeseen nähden sopivan mittaisella vapaudenriistolla.

Ensimmäistä, eli rehabiloivaa, menettelytapaa, joka on Suomen tavoin käytössä suurimmassa osassa länsimaita, ohjaa ajatus siitä, että kuka tahansa voi nykyisenkaltaisen kriminaalihuollon ansiosta ”parantua” pahuudesta ja jälkimmäistä kosto. Molemmissa on puolensa ja oikeudenmukaisin, eli eittämättä kulunutta fraasia mukaillen parhaiten kansalaisten oikeustajua mukaileva ratkaisu saadaan yhdistelemällä näitä molempia.

Minkä tahansa pituisten vankeusrangaistusten kauhistelua on pidemmän päälle rasittavaa lukea, koska omaa ajatteluani on aina ohjannut lähtökohta, jonka mukaan rikoksen teolta ja siitä seuraavalta rangaistukselta on kuin onkin mahdollista välttyä ja tämä käy jopa verraten yksinkertaisesti – nimittäin olemalla ryhtymättä rikoksen polulle.

Rikoslaissa kokonaisuudessaan ei ole muutamia pieniä yksityiskohtia lukuun ottamatta paljonkaan viilattavaa. Sen sijaan kansalaisten kärsivällisyyttä ja edelleen sitä oikeustajua jatkuvasti koetteleva ongelma on se, että tuomiot langetetaan pääsääntöisesti kulloinkin käytettävissä olevan rangaistusasteikon maltillisimmasta päästä. Oikeuslaitoksen rehabiloiva ja retributiivinen rooli ovat tällöin epätasapainossa.

Suuri yleisö odottaa jännittyneenä, millaisen rangaistuksen Turun terroristisessa tarkoituksessa tehtyihin puukotuksiin syyllistynyt Abderrahman Bouanane saa, sillä tästä tulee maamme oloissa ensimmäinen kyseistä rikostyyppiä ja ennen kaikkea tekotapaa koskeva ennakkotapaus.

Bouanane olisi monen muun veijarin tavoin vapaalla jalalla, mikäli osaisi tai pikemminkin olisi osannut elää nuhteettomasti.

Vankeusrangaistuksen kahden aiemmin esitellyn primääritarkoituksen ulkopuolelta keskiöön nousee Bouananen kaltaisten henkilöiden tapauksessa tavoite pitää selvästi ympäristölleen vaarallinen henkilö telkien takana, jottei tämä pääsisi aiheuttamaan lisää vahinkoa asiattomille.

Vaikeinta rehabiloivan kriminaalihuoltopolitiikan nimeen vannoville on myöntää se, että joidenkin yksilöiden tapauksessa mikään aika ei paranna kroonista pahuutta, joka toki liittyy hyvin usein vakaviin mielenterveydellisiin ongelmiin, jotka paranevat vankeusrangaistuksen sijaan intensiivisellä hoidolla, jos ovat alkuunkaan parantuakseen.

Sarjakuristajaksi tituleerattu Michael Penttilä tallusteli vielä kuukausi sitten vapaalla jalalla, vaikka hänen rikoshistoriansa oli yleisessä tiedossa. Hänet vangittiin vasta alkukuusta epäiltynä todennäköisin syin jälleen uudesta henkirikoksesta.

Tämä kiteyttää kivuliaasti sen, mikä nykyisessä rikoslain tulkinnassa eri oikeusasteita myöten on pahemman kerran pielessä ja risoo kansalaisia täysin ymmärrettävästi.

Oikeuslaitos ei takaa viattomien sekä kunniallisten kansalaisten turvallisuutta, vaikka sillä olisi siihen vallitsevan lain puitteissa täysi mahdollisuus.

  • 33
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Janne J. M. Muhonen

Janne J. M. Muhonen

Kansallismielisyyden ja oikeudenmukaisuuden nimiin vannova kirjoittaja Keski-Suomen sydämestä, Jyväskylästä.

Kannatussivu Facebookissa: https://www.facebook.com/jannenfoorumi/

Lisää kommentti

Lisää kommentti