Kotimaa Politiikka

Rinteen hallitus valmistautuu siirtolaisaallon vastaanottamiseen – Tavio: Rajat kiinni

Kuva Shutterstock.

Turkki uhkasi eilen käynnistää 3,6 miljoonan siirtolaisen aallon Eurooppaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on huolestunut siitä miten käy, jos tämä tapahtuu pääministeri Antti Rinteen (sdp.) hallituksen vahtivuorolla. Rinteen hallitus on antanut signaalin, että se valmistautuu uuden ja entistä suuremman siirtolaisaallon vastaanottamiseen ja majoittamiseen.

Maahanmuuttoviraston  tulosalueen johtaja Kimmo Lehto ilmoitti eilen, että kahdessa päivässä ollaan valmiit järjestämään 5000 majoituspaikkaa.

Tavio toteaa, että Suomen vetovoimaisuuteen turvapaikanhakijoiden silmissä ei ole tehty vaadittavia heikennyksiä, joten Suomi todennäköisesti valikoituisi jälleen yhdeksi siirtolaistulvan pääkohdemaista.

– Suomen kokoisen maan kestokyky on koetuksella jo nykyisellä määrällä siirtolaisia. Seuraavaa muslimimiesten vyöryä ei tule hyväksyä, vaan se tulee pysäyttää rajalle ja käännyttää sieltä takaisin esimerkiksi Ruotsiin, Tavio sanoo.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa