Eurooppa Rikos

Rochdalen lapsia raiskanneet maahanmuuttajat ovat saaneet yli 2 miljoonaa puntaa oikeusapua Iso-Britannian veronmaksajilta

Kuva media.defense.gov.

Maahanmuuttajista koostuvan raiskausringin jäsenille on annettu yli 2 miljoonaa puntaa veronmaksajien rahoittamaa oikeusapua, jota ovat saaneet myös ne kaksi, jotka oli tarkoitus karkottaa Britanniasta jo vuosia sitten.

Yhdeksän Rochdalen alaikäisiä raiskanneen maahanmuuttajajoukkion jäsentä on tähän mennessä saanut 2 025 363 puntaa oikeusapua. Lasku tulee vain kasvamaan, kun ainakin kaksi seksuaalirikollista, Qari Abdul Rauf ja Adil Khan, aikovat tehdä uusia valituksia karkotuksen välttämiseksi kotimaahansa Pakistaniin.

Nuorten tyttöjen seksuaalinen väkivalta ja paritus Rochdalessa tuli julkisuuteen vuonna 2012. Karmaisevaan tapaukseen liittyen yhdeksän maahanmuuttajamiestä tuomittiin raiskauksista ja 13-vuotiaiden tyttöjen parittamisesta vuosina 2005-2008.

Vuonna 2012 kaksi miehistä, Adil Khan ja Qari Abdul Rauf, tuomittiin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta molemmat vapautettiin ennenaikaisesti – Khan vuonna 2016 ja Rauf vuonna 2014, kun he olivat kärsineet tuomioitaan muutaman vuoden.

Vuonna 2015 silloinen sisäministeri Theresa May päätti, että näiden tuomittujen seksuaalirikollisten tulisi menettää Iso-Britannian kansalaisuus rikosten hirvittävän luonteen vuoksi. Miehillä oli edelleen Pakistanin kansalaisuus, ja oleskelulupien peruminen ”edistäisi yleistä etua”.

Rikolliset kuitenkin valittivat päätöksestä veronmaksajien rahoilla väittäen, että Britannian kansalaisuuden menettäminen loukkaisi heidän ihmisoikeuksiaan.

Vaikka valitus hylättiin vuonna 2018, hallitus ei ole toistaiseksi kyennyt karkottamaan rikollisia, minkä vuoksi he voivat kuljeskella vapaina samoilla kaduilla, joilla he kerran saalistivat nuoria tyttölapsia.

Khanin ja Raufin odotetaan pian käynnistävän jo toisen lakiprosessin välttääkseen karkotuksen kotimaahansa Pakistaniin.

Kun julkisuuteen tuli raportti, jonka mukaan raiskaajat ovat saaneet veronmaksajilta yli 2 miljoonaa puntaa oikeusapua, David Spencer rikostentorjuntakeskuksesta totesi, että oikeusapujärjestelmän ei tulisi olla olemassa rikollisia varten, jotka pyrkivät välttämään karkotuksen veronmaksajien rahoilla.

Oikeusapuvirasto puolestaan puolusti rahoitusta muistuttaen, että ”nämä rikolliset eivät ole saaneet senttiäkään” – rahat ovat menneet seksuaalirikollisten asianajajille.

Lähde Breitbart.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa