Eurooppa Talous

Rokotevalmistaja Modernaa syytetään veronkierrosta

Kuva Shutterstock.

Yhdysvaltalaisen lääkeyhtiö Modernan epäillään välittäneen koronavirusrokotteen myynnistä Euroopassa saamansa voitot sveitsiläiselle ”kuoriyhtiölle” verojen kiertämiseksi.

Hollantilainen säätiö SOMO (Center for Research on Multinational Corporations) tutkii monikansallisten yritysten toimintaa. Säätiö kertoo, että Moderna perusti viime kesäkuussa uuden yksikön, Moderna Switzerland GMBH.

Uusi yritys sijaitsee Baselissa, mutta sillä ei ole omaa taloudellista toimintaa – se toimii vain verotuksellisena yhtiönä. Sen ainoa tarkoitus on vastaanottaa Euroopan unionin suorittamat maksut rokotteen toimittamisesta.

Modernan rokote on kallein kaikista kaksoisannosrokotteista, joita tällä hetkellä käytetään EU:ssa. Rokote on 50 prosenttia kalliimpaa kuin Pfizer ja yli kymmenen kertaa kalliimpaa kuin Astra Zeneca. Vain Johnson & Johnson on kalliimpaa, mutta kyseinen rokote vaatii vain yhden rokotuskerran.

SOMO:n mukaan EU-tilaukset ovat toistaiseksi tuottaneet Modernalle 10,3 miljardia euroa, mikä nostaa yrityksen tulosennusteen 19 miljardiin euroon. Tämä tarkoittaa 4,4 miljardin euron voittoa.

EU-maat eivät saa tuloksesta ”latiakaan”. Sveitsin yhteisövero on enintään 13 prosenttia, mutta yritys pystyy vähentämään sen helposti alle 8 prosenttiin. Muita verovelvollisuuksia yhtiöllä ei Sveitsissä ole.

Yhdysvaltain veroviranomaisille Modernan toiminta on entuudestaan tuttua. Yritys sijaitsee Massachusettsin osavaltiossa, mutta sen patentit on rekisteröity Delawaressa, jossa voittoja ei veroteta lainkaan.

Vero-oikeusasiantuntija Michel Maus katsoo, että Euroopan unioni on epäonnistunut kaupassa.

– Kun kyseessä on valtion raha, tukiviranomaisen olisi pitänyt asettaa paremmat ehdot, hän sanoi.

Esimerkiksi Belgiassa veroparatiisien kautta toimivat yritykset eivät välttämättä saa valtion tukea.

Lähde Brussels Times.

Tilaa
Ilmoita
guest
23 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kaino-Vieno Huttunen

MRNA-geeniteknologia ei ole kokeellista, sitä on testattu jo 90-luvulta. Kyllä nyt on edetty jo käyttöönottovaiheeseen. Toki laajemmat vaikutukset ihmisen perimään, erityisesti mTDNA:han ja mTDNA-peräisiin sairauksiin tulevat näkyviin vasta pidemmällä aikavälillä, osa vasta tulevissa sukupolvissa.

Kaino-Vieno Huttunen

Michel Maus, suomeksi Mikki Hiiri.

Sinänsä mielenkiintoista, että mRNA-teknlogiaan perustumattomat Astra Zeneca sekä Johnson&Johnson on Suomessa hyllytetty mitättömän pienen veritulppariskin vuoksi. Samoin aiemmin suunnitellut Sputnikin hankinnat pistettiin jäihin muka poliittisiin syihin vedoten. Onko Suomi verraten pienen väestön ja geneettisesti vielä yhtenäisen pohjan ansiosta valittu geenimuuntelun kokeilumaaksi.

tulitikkutyttö

Veronmaksajain Keskusliiton taulukosta
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Tulovero/Yhteisoverotus/
löytyy EU-maiden yhteisöveroprosentit, Irlannissa ja Kyproksella 12.5 %, Unkarissa 9 ja Bulgariassa 10. Melkoista kilpajuoksua on ollut yhteisöveron laskeminen Euroopassa vajaan 30 vuoden aikana. Muistelen että joissain muussakin EU-maassa kuin Irlannissa nimellisprosenttia saa hilattua alaspäin kikkailemalla.
Ei ihme että formulakuskitkin asuvat Sveitsissä, ja yleensäkin toimintaympäristön stabiilisuus taitaa olla aivan eri luokkaa varsinkin noihin halvimpiin maihin verrattuna.

Ilkka Forsten

Vieläkö uskotte että jotain rehellistä liittyy tähän koronavouhotukseen ? Tämä on suurin vedätys sitten koraanin keksimisen jälkeen.

John Quiman

Koraani on toiminut 1400 vuotta. Saa nähdä kuinka kauan toimii tämä Koroona.

Ilkka Mänttäri

Niin kauan kuin ihmiset antavat tämän tilan jatkua, joka vielä on rajoituksineen perustuslain vastainen. Meillä on hallituksessa otettu sellaisia oikeuksia joita heillä ei ole. Jos on oikein tiukka paikka niin sitten haetaan perustuslakivaliokunnan Jees-miehiltä muodollinen lausunto , ja meno jatkuu.

Viimeksi muokattu 17 päivää sitten by Galina Manttari
Ilkka Mänttäri

Koko tämä koronahysteria haisee, ja pitkälle.

Kata

Juu nyt oli tullut tieto että J&J ”rokotetta” pitää ottaa toinenkin annos….mitä ihmeen vemputusta…eikö ihmiset jo herää?
Tai että” rokotteita ”annetaankin sekaisin..uskomatonta.

Ilkka Forsten

Jos joku sanoisi että autonne kaasutin pitää vaihtaa kolme kertaa vuoden sisällä, ja että silloinkaan ei voida taata toimivaa ratkaisua, niin olisitteko valmiit maksamaan työstä ja uskomaan että näinhän se sittenkin on ? Jos ette uskoisi, miksi uskotte tähän koronasössötykseen ? HUS:n alueella makaa letkut nenässä potilaita jotka ON ROKOTETTU, ja ne joita ei ole rokotettu, vauhtoo pitkin ja poikin suomea kesänvietossa.

Jos mietitte millaista soopaa EU työntää muutenkin ihmisten tajuntaan, ei pitäisi olla suurta vaivaa mieltää tämäkin koronailveily huuhaa osastoon kuuluvaksi. Käyttäkää järkeänne, teitä uunotetaan kuin pikkulasta olemaan kiltti ja kuuliainen.

Eikö siinä ole jotain outoa kun Sanna Marin tai Ohisalo esiintyy jossain TV lähetyksessä ilman minkäänlaista maskia naamalla, kuten nähtiin puoluejohtajien tentissä vaalien alla, mutta kun he ovat jossain muualla muistutetaan kaiken aikaa rätin tärkeydestä.Miten ihmeessä pöpö ei tartu studiossa jossa istutaan vajaan parin metrin välein toisesta ihmisestä, mutta helsingin kauppatorilla uhka on käsin kosketeltava vaikka ympärillä ei olisi ketään. Miksi ravintolat piti sulkea, ja samaan aikaan demarit pitivät kokousta ravintolan edustalla ILMAN rättejä !!!

Onko tässä kyseessä sama ilmiö kuin Nikke Pärmin pataljoonan kohdalla sota-aikana. Pärmille ilmoitettiin että sotilaita on sairastunut, ilmeisesti punatautiin, joka olisi lähtöisin Venäläisiltä johon pärmi totesi. ” Duoda noin, se on gyllä melgoinen saddumus, sillä linjojen välissä on sendään kaksigerdainen miinakenddä ja piikkilankaa.”

Ilkka Mänttäri

Olet täysin oikeassa. Sitten vielä tämä EU:n uusin ilmastovouhotus. Olisi korkea aika ottaa EU-ero agendalle. Tosin virkamiesmafia presidenttiä myöten tekisi kaikkensa että se ei toteudu. Meillä kun lakia ei kunnioita hallitus eikä presidenttikään.

Viimeksi muokattu 18 päivää sitten by Galina Manttari
Kata

https://www.verkkouutiset.fi/hs-sauli-niiniston-suosio-huippulukemissa/#2283a895
joo kohta on 150% suosio…muistuttaa minusta jo liioittelua tuo 90%KIN…

Ilkka Mänttäri

Niin, tai sitten ihmiset eivät vaan ymmärrä tosiasioita.

Ilkka Forsten

Mistähän Niinistö on tuon suuren ihailunsa kahminut ja millä meriiteillä ?

John Quiman

Niin kauan kuin EU:a hallitsevat hurmoshenkiset totalitaristisen suvakkilan luojat, ei auta erokaan, koska sopimuksilla kuitenkin kiristetään. Olennaisinta olisi saada se EU:n sairas johto ja virkamieskunta vaihtoon. Sen jälkeen voisi pohtia jatkotoimenpiteitä.

Ilkka Mänttäri

Kuitenkin tuo ero on parempi, etenkin jos sopimuksia tehdään perustuslakien vastaisesti. Kunnioitukseni perustuslakien säätäjiä kohtaan nousee jatkuvasti. Olivat todella viisaita miehiä. Meillä eräs joka teki laittomia sopimuksia eteni jopa presidentiksinasti.Joka tapaukses se kirpaisee vain kerran. Onko parempi nääntyä hitaasti. Malinen sanoi että jos meillä olisi nyt paikka joka oli talvosodan aikana, niin emme olisi itsenäinen valtio. Sen tämä vihervasemmisto on saanut aikaan.

Ilkka Forsten

EU kaavailee nyt Suomelle ihan mielipuolisia päästötavoitteita, ja vain siksi että olemme BKT:n mukaan niin hyvinvoiva maa.. Siis vit***u sentään. Se että olemme luoneet toimivat yhteiskunnan jossa kierrätetään jo miltei kaikki, ja maksetaan euroopan mahdollisesti korkeinta bensaveroa, ei sekään riitä.

Suomiko tämän planeetan elinmahdollisuudet pilaa, eli 0.007 % koko maailman väestöstä pakotetaan olemaan maksajina koko saat***an maailmalle joka ei tee mitään minkään eteen. Kiinalle ei uskalla kukaan viherhöttö sanoa mitään, eikä Intian tai Pakistaninkaan teot ole mitään sen rinnalla ,kun suomalainen ajaa markettiin ostamaan pakollisia ruokatarpeitaan.

Tälle on tultava loppu, jos sitä ei saada aikaan parlamentaarisin keinoin, valitaan tombakkiyhdiste voimavaraksi ja sitten muuttuu kyllä ääni kellossa. En enää sano tätä edes leikilläni, olen valmis muuhunkin kuin odottamaan kansakuntamme tuhoa.

Ja niille jotka nyt sitten nillittää näistä helteistä, ja esittää että katsokaa nyt miten pahaksi ilmastonmuutos on mennyt lyhyessä ajassa, muistutan että vuonna 2013 oli puolitoista kuukautta täsmälleen samanlaista. Tämä EI OLE MITÄÄN ILMASTONMUUTOSTA, tämä on luonnollista sään vaihtelua sillä ensi kesänä näitä helteitä ei taas ole. 2019 talvella oli lunta ja pakkasta, 2020 niitä ei ollut, ja viimetalvena taas oli, joten Ohisalo hoi, vedä vit****u silmillesi vieläkin syvempään, ja painu ulos takaovesta, sinä olet tämän maan suurin uhka ei ilmasto. Ja älä luule että valtakautesi jatkuu enää ensivaalien jälkeen, silloin sinä olet historiaa.

Tarkennus

Eipä noita kaasuttimia löydy enää edes -90 luvunkaan autoista. Ne korvasi ECU-ohjatut ruiskumoottorit, toimivat paremmin ja vie bensaa vähemmän. Moni virittäjä käyttää myös aftermarket moottori ohjausta, suorasytytys ja hukkakipinän kanssa, eli virranjakaja on myös muinaismuisto. Päästörajat menivät jo -90 luvulla niin tiukaksi, ettei kaasuttimet niistä mene läpi. Samoin dieselissä TDI ja commonrail korvasi, esikammiot syöttöpumpulla. Kaasutin on myös erittäin herkkä roskille, joka voi tukkia esim. neulaventtiilin jolloin kaasutin ”tulvii”.

Ilkka Mänttäri

Olet oikeassa mutta, ehkä sinulta nyt katosi ajatus. Kaikkea ei tarvitse ottaa aina niin kirjaimellisesti.Olen käynyt tuonkin historian. Chevy -86

Ilkka Forsten

Jaa ettei mene kaasuttimet läpi päästörajoituksista ? Ihmeen paljon liikenteessä on siitä huolimatta autoja joissa on vain se kaasutin ja leimat kunnossa. Kaasutin ei ole herkkä roskille kun pitää suodattimet paikallaan, ja vaihtaa ne kun alkaa näyttämään siltä että aika olisi käsillä. 90 luvun jenkkiautot on jo täysiä leluja, sen tietää kaikki.

Oikeat jenkit loppuivat 1970 luvulle, silloin niissä oli vielä aidot Detroitin leimat. Nykyiset himmelit on epäkuranttia ja laatutasoltaan surkeaa roinaa joissa ratsastetaan vain vanhoilla nimillä. Mikä ” muskeliauto ” on sähköllä toimiva Mustang, ei ääntä, ei mitään mikä tekisi vaikutuksen. Kulkee kyllä kovaa, mutta missä saat ajaa lähellekään sen tarjoamaa huippua. Äänetön kiihdytysauto, wau…

Paljostako napataan vetoa, niin tästä päivästä lukien seuraavat 50 vuotta eteenpäin ne 1960 ja 1970 luvun jenkit on yhä olemassa, mutta tämän päivän ” retromuskelit ” löytyy paalaamosta. Ne on pask****arautaa, made in King Kong omaa sukua Daewoo.

Mitä väliä sillä on paljonko harrasteauto kuluttaa bensiiniä ? Jos rahaa ei ole on syytä jättää harrastus väliin. On herttaisen yhdentekevää mitä ne kuluttaa, sillä ajokausi on verrattain lyhyt. Oma kärryni horii noin 21 litraa / 100 km, siis maantieajossa. Kaupungissa palaa helposti 24 – 25 litraa tai jopa enemmänkin nilkan asennosta riippuen. Ja katsastusmies kehui autoa, mitään huomautettavaa ei ollut kun leimasin sen 25.5 tänä vuonna.

Noin vertailun vuoksi, moni tämän ajan auto on saanut korjauskehotuksen, tai ehtinyt ennen sitä palaa kadunvarteen kun ikävä sähkövika on keskeyttänyt ilmastoystävällisen autoilun. Minulla on sen harrasteauton lisäksi Toyota Camry hybridi minkä ostin uutena viimevuoden kesäkuussa, joten olen tehnyt osani tässä ilmastohumpassa, ja en koe pistosta sydämessäni vaikka aamulla höräytän kunnon moottorin käyntiin. Eikö olekin ihmeellistä että kadulla kulkevat ihmiset nostelevat peukkua kun ajan ohi, ja tätä tapahtuu niin suurella ikähaarukalla / kahden sukupuolen jakaumalla, että ihan jokainen finski ei ole vielä Ohisalon propagandan uhri. Ei kansa halua mitään sähköistä lelua autokseen, se on vihreiden märkä päiväuni joka toimii vain kehäkolmosen sisäpuolella. Täällä syvässä etelässä ollaan punaniskoja ja haistatetaan pitkät koko löpinöille.

Earth to earth, dust to dust, lifted trucks and beer is must.

Tarkennus

Tässä oli ihan se, että uusien autojen päästörajat menivät niin tiukaksi jo -90 luvulla, ettei ne -80 luvun kaasuttimet enää kelvannu. Katsastuksessa se HC raja on -90 luvun katalysaattori/vähäpäästöisessä autossa 100, vanhassa -80 luvun kaasuttimessa HC-raja on 600, siitä vanhemmissa se on 1000. Tästä vielä vanhemmissa ei mitata edes päästöjä, joten kyllä silloin saa minkä tahansa kaasutinmoottorin läpi vaikka kävisi miten rikkaalla seokset.
Sitä tässä ajoin takaa. Sitä paitsi ei niillä jenkkiautoilla talvella kukaan näytä ajavan paljoa ja meinasinkin ihan tavallista käyttöautoa tällä, en mitään harrasteautoa sillä 600hv moottorilla. Ei noillakaan kukaan talvella aja, jostain syystä.
Kerroppas montako autoa liikenteessä on, joissa kaasutin ?…Tulee mieleen Volvon 240 ja 740 joita näkyy ehkä kaikkein eniten liikenteessä kaasutinmoottorilla. Sitten Mersun 190 mallit. Sekä muutama lada. Nämä mainitut ovat joillakin ihan päivittäisenä käyttöautona.
Muuten aika kova teho lähtee myös Cummins ja Duramax diesel V8 koneistakin.
Kokeilepa viedä joku -90 luvun auto katsastukseen kaasuttimella ja katso miten käy.
Kaveri alkaa tässä kertomaan jostain vanhoista jenkkiautoista, vaikka en noista sanonut sanaakaan. Kyllä niitä kaasuttimia on ollut mopoissa, moottoripyörässä ja moottori, sekä raivaussahoissakin.

Suomi myynnissä

Itse influenssan takia teholle joutuneena ja puoliso joka joutui sikainfluenssan takia teholle, niin olemme ihmetelleet tätä käsittämätöntä hysteriaa.

Faktat on korvattu politiikalla ja hysteriatunteilla.

Niillä saadaan ääniä seniileiltä, mutta vastapainona tuhotaan kymmeniätuhansia työpaikkoja.

Kommunistihallitukselle se ei ole ongelma, jos mikään.

John Quiman

Jos kuuklailee ”Tohtori Charles Hoffe: mRNA-piikitykset tappavat parissa vuodessa suurimman osan rokotetuista” löytää sen koronahysterian hajun, joka on aika ällöttävä.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa