Kulttuuri

Rosvon vai virkamiehen valta?

Kuva Kiuas Kustannus.

Kirjailija Tenho Kiiskinen arvioi Oswald Spenglerin kirjoittaman ja Kiuas Kustannuksen suomeksi julkaiseman teoksen Preussilaisuus ja sosialismi.

Ennustaminen on aina riskialtista. Siihen ryhtyvä ei ota harteilleen ainoastaan täydellisen erehtymisen mahdollisuutta, vaan hän laittaa myös itsensä likoon henkilönä. Ennustaja on jälkipolvien silmissä joko narri tai nero. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kaikenlaisia povaajia ja veikkaajia olisi aina ollut. He vain veikkasivat väärin ja unohtuivat ansaitusti. Valtaosa nykyajan tulevaisuudentutkimuksesta on keskittynyt pelkkiin teknologisen edistyksen uhkakuviin ja mahdollisuuksiin hyvästä syystä. Harva ajattelija uskaltaa tai edes haluaa heittää kaikkea yhden kortin varaan, sillä historia ei anna anteeksi.

Historianfilosofi Oswald Spengler on huomattava poikkeus 1900-luvun suurten pelureiden joukossa. Hänen kohdallaan kysymys narrista ja nerosta väistyy tärkeämmän edessä: missä kaikessa armoitettu suuri näkijä osui oikeaan ja missä ei? Pääteoksen “Länsimaiden perikato” muistiinpanoista syntynyt, kuivakkaasti nimetty “Preussilaisuus ja sosialismi” (1919) edustaa mestaria vaikeatajuisimmillaan, mutta palkitsee kärsivällisen lukijan. Spengler osasi aina asettaa sanansa ovelasti myös erehtyessään, sillä hän tiesi jälkipolvien ymmärtävän erityisesti tämän teoksen niin sanotut suuret väitteet ikuisuuskysymyksinä. 2020-luvun suomalainen lukee sitä väistämättä useimmista käsitteistä riisuttuna ja merkityksiä itselleen kääntäen.

Oswald Spengler. Kuva Wikimedia Commons / public domain.

Preussilaisuus tarkoitti Spenglerille “elämäntunnetta, vaistoa, väistämätöntä luonteenpiirrettä”, joka kristallisoitui saksalaisessa velvollisuudessa ja kuuliaisuudessa yhteisöä kohtaan: valta kuuluu kokonaisuudelle, jota yksilö palvelee. Tämä on myös todellista sosialismia, jolla ei ole mitään tekemistä marxilaisen sosialismin kanssa, jota Spengler kritisoi ankarasti eräänlaisena lukemattomien väärinymmärrysten kasautumana, joka teki siitä masentavan ja vaarallisen rappioilmiön. Kommunistit eivät materialismissaan edes kyenneet ymmärtämään sitä kunniantuntoa, joka sai preussilaisen palvelemaan ilolla. Tämä henkinen köyhyys ajoi heidät myös katujen roskasakiksi.

Todellisen sosialismin vastakohta ei ole kuitenkaan Spenglerin mielestä kommunismi, vaan englantilaisperäinen “merirosvoluonne”, joka pyrkii maailmanherruuteen rajoittamattoman kapitalismin muodossa. Kuulostaako tutulta? Niin pitääkin, sillä Spengler katsoi tämän perimmäisen vastakkainasettelun, rahan ylivallan ja solidaarisuuden, lopullisen taistelun olevan vielä edessäpäin, jossakin 2000-luvun alkupäässä. Historianfilosofi näki pirullisen tarkasti ne tästä kehityskulusta todistavat ilmiöt, jotka ovat yleistyneet räjähdysmäisesti kaikissa länsimaissa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Mediataloja hallitsevat ja poliittista valtaa ostavat öykkärimiljardöörit ovat meille niin arkipäiväisiä, että unohdamme helposti asioiden olleen joskus toisin.

Ajatus maailmasta suuryritysten orjana ei enää huvita ketään, mutta myös sen vastakohta näyttää romahtaneen surkeaksi vitsiksi. Spengler ei taatusti tarkoittanut solidaarisuuden voimalla mitään Euroopan unionin kaltaista itsetarkoituksellisesti kasvavaa hallintokoneistoa. Ehkä vastakkainasetteluun tulisikin lisätä kolmas osapuoli: rosvon, virkamiehen vai rosvovirkamiehen valta? Lisättiin tai ei, kuvaus liberaalista pätee vielä nykyään hyvin niin saksalaiseen EU-byrokraattiin kuin hänen suomalaiseen tukipilariinsa politiikassa, mediassa ja yliopistossa. Niiden, jotka haluavat ymmärtää niin Brexitiä kuin suomalaista pakkomiellettä valita aina kansallisesti huonoin vaihtoehto, kannattaa tarttua Spengleriin:

“Kouluja käynyt pikkuporvari, näennäisälykkö, epäkäytännöllinen oppinut, joiden maailmankuvan abstrakti tieto on vääristänyt… Meidän kirjailijamme ja professorimme ovat syytäneet Saksaan valtavan määrän kirjoja ja järjestelmiä, joissa englantilaiset iskulauseet vapaasta valtiosta, vapaasta kansalaisesta, vapaasta luonteesta, suvereenista kansasta, yleisestä, vapaasta ja alati edistyvästä ihmiskunnasta nostetaan englantilaisten yritysten konttorien todellisuudesta saksalaisiin pilvilinnoihin… Englantilaiset puolestaan olisivat osanneet toimia yhtä hyvin paperille kirjoitetun lain kanssa kuin ilman sellaista.”

Suomennos sisältää emeritusprofessori Timo Vihavaisen esipuheen, sekä suomentaja Olli Virtasen laatimat runsaat taustoja selventävät viitteet, jotka ovat keskivertolukijan kannalta korvaamattomia. Virtanen on muutenkin tehnyt laadukasta käännöstyötä, sillä ratkaisut ovat tyylillisesti samassa linjassa aiempien Spengler-suomennosten kanssa ja miellyttävät täten varmasti myös vanhoja lukijoita.

Oswald Spengler: Preussilaisuus ja sosialismi. Kiuas-kustannus, 2020, s. 209.

  • 62
    Shares