Eurooppa Rikos

Rotherhamin lastenraiskaajat saivat puoli miljoonaa puntaa avustuksia oikeudenkäyntejä varten – osa uhreista odottaa edelleen korvauksia

Rotherham vuonna 2014. Kuva Paige / Flickr / CC BY 4.0

Pakistanilaistaustainen jengi käytti Rotherhamissa tyttölapsia seksuaalisesti hyväkseen 1980-luvun lopulta vuoteen 2013 saakka. Maahanmuuttajajengi kykeni toimimaan pitkään, koska viranomaiset pelkäsivät rasismisyytöksiä. Miesten uhreja on jopa 1 400. Nyt Britanniassa on tullut ilmi, että osa raiskaajista on saanut jopa puoli miljoonaa puntaa avustuksia oikeudenkäyntikuluja varten, kun suuri osa uhreista taistelee edelleen korvaustensa puolesta.

Avoimen rasistinen ja väkivaltainen pakistanilaistaustainen jengi raiskasi ja halvensi seksuaalisesti teinityttöjä Rotherhamissa 1980-luvun lopulta vuoteen 2013 saakka. Jengi pystyi toimimaan kauan, koska paikalliset viranomaiset pelkäsivät rasismisyytöksiä.

Uhreja arvioidaan olleen noin 1 400, enimmäkseen valkoihoisia lapsia. Tekijät olivat enimmäkseen pakistanilaismiehiä, mutta mukana oli myös kurdeja ja kosovolaisia miehiä. Koko Eurooppaa järkyttäneeseen tapahtumaan liittyviä oikeudenkäyntejä on käyty pitkään, ja kaikkiaan 37 miestä ja kaksi naista on tuomittu eri pituisiin vankeusrangaistuksiin.

Oikeusjärjestelmää ei ole tehty uhrien suojelemiseksi

Express kertoo, että Rotherhamin tapahtumat ovat jälleen kerran nousseet otsikoihin, tällä kertaa oikeudenkäyntien kulujen näkökulmasta.

On tullut esille, että vuonna 2016 tuomitut pahamaineiset veljekset, Arshid, Basharat ja Bannaras Hussain vaativat oikeudenkäyntikuluja varten avustusta – ja saivat sen. Miehet ovat perustelleet vaatimustaan köyhyydellä, vaikka heillä on useita liiketoimia, muun muassa huoltoasema.

Oikeudenkäyntejä varten saatu avustus on mittava, noin 500 000 puntaa. Samaan aikaan kymmenet Rotherhamin uhrit odottavat edelleen korvauksiaan. Tähän mennessä korvauksia saaneet ovat joutuneet tyytymään niinkin alhaiseen summaan kuin 2 000 puntaa.

Yksi uhreista, nykyään 34-vuotias Sammy Woodhouse pitää raiskaajien saamia avustuksia täysin moraalittomina.

– Jotain täytyy tehdä, jotta nämä ihmiset eivät pysty lypsämään veronmaksajien rahoja ja pitämään järjestelmää pilkkanaan.

Entinen nuorisotyöntekijä Jayne Senior sanoo olevansa järkyttynyt.

– Nämä raiskaajat ja hyväksikäyttäjät ovat yksinkertaisesti pahoja, mutta he saavat lähes puoli miljoonaa puntaa, kun tyttöraukat eivät saa mitään. Tuntuu, että oikeusjärjestelmää ei ole tehty tätä maata kohdanneen kaikkien aikojen kauhistuttavimman kidutus- ja hyväksikäyttörikoksen uhrien suojelemista varten.

Nuorisotyöntekijä muistuttaa, että ”voit olla maailman suurin rikollinen ja saada oikeudenkäyntiavustuksia, mutta nämä tytöt joutuvat taistelemaan korvauksistaan.”

Osa tytöistä oli vain 11-vuotiaita kun heidät sidottiin, raiskattiin, heitä kidutettiin ja passitettiin toisille raiskausringin jäsenille seksuaalista hyväksikäyttöä varten.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa