Eurooppa

Ruotsalaisen liberaalin europarlamentaarikon asuinkumppani on tuomittu seksuaalirikollinen

Fredrick Federley ja hänen drag queen -hahmonsa Ursula af Drakbane.

Keskustapoliitikon asuinkumppani vapautui vastikään vankilasta. Hänet oli tuomittu 9 vuodeksi vankeuteen rankoista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Liberaaliin ALDE-ryhmään EU-parlamentissa kuuluvan ruotsalaisen keskustapuolueen Fredrick Federleyn mielitietty, 42-vuotias mies vapautui vain vähän aikaa sitten vankilasta.

Mies on syyllistynyt muun muassa 22 törkeään lapsenraiskaukseen. Uhrit olivat tekoaikaan 6-9 -vuotiaita. Vuonna 2014 pedofiili tuomittiin vankeuteen 9 vuodeksi, mutta hän vapautui jo tammikuussa 2020.

Homoseksuaaliksi tunnustautunut Fredrick Federley on asunut tuomitun pedofiilin kanssa Taalainmaalla vuonna 2017 hankkimallaan maatilalla.

Psykologin lausunnon mukaan asuinkumppani täyttää pedofiilin tunnusmerkit, hänellä on persoonallisuushäiriö  ja kompulsiivisia luonteenpiirteitä. Miehellä on taipumusta vähätellä seksuaalista väkivaltaa eikä hän ole osoittanut halua muuttaa käytöstään. Lausunnon mukaan on suuri riski, että hän syyllistyy samanlaisiin rikoksiin tulevaisuudessa.

Federley valittiin valtiopäiville vuoden 2006 vaaleissa ja EU-parlamentissa hän on ollut vuodesta 2014 alkaen. Vuoden 2019 EU-vaaleissa liberaalipoliitikko sai kolmanneksi eniten ääniä Ruotsissa.

Kun asuinkumppanin taustat tulivat julkisuuteen, Federley ilmoitti, että mies asuu hänen luonaan siihen saakka kunnes saa hankittua oman asunnon.

Fredrick Federley on myös drag queen -artisti Ursula af Drakbane ja on saanut kyseenalaista mainetta markkinoidessaan siinä roolissa muun muassa vodkaa ja käytyään maksetuilla matkoilla ulkomailla.

  • 132
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset