Eurooppa Maahanmuutto

Ruotsi tarvitsee armeijan apua pakolaiskriisissä

Ruotsin poliisi neuvottelee parhaillaan sekä sotilas- ja siviilijoukkojen käytöstä apuna maahanmuuttokriisissä. Poliisipäällikkö Dan Eliasson kertoo, että sekä mellakat vastaanottokeskuksissa että rajatarkastukset vievät todella paljon resursseja.

Poliisi ja syyttäjät kertovat, että pakolaiskriisin johtosta tilanne eripuolilla maata on vaikea. Tavalliset tehtävät, kuten varkaudet, rattijuopumukset ja pahoinpitelyt pistetään jonoon, koska poliisin aika ei riitä. Pohjois-Ruotsista kerrotaan, että erään illan aikana 75 prosenttia partioista keskittyivät maahanmuuttajien keskinäisiin välienselvittelyihin.

Tammikuun puolivälissä Eliasson vie Ruotsin hallitukselle vaatimuksen lisäresursseista, jotka olisivat käytössä vasta neljän vuoden päästä, eli vuonna 2020, jolloin olisi 1000 poliisia enemmän. Ruotsi tarvitsee myös vahvistusta lähitulevaisuudessa. Joitain tehtäviä voisi delegoida sotilaille ja siviileille, esimerkiksi osan rajatarkastuksista.

Kolme viikkoa sitten poliisi kertoi, että neljälletoista riskialueille ohjataan enemmän resursseja. Väistämättä silti osa tehtävistä joudutaan siirtämään taka-alalle, kun 350 poliisia on käsketty hoitamaan lisääntynyttä rajavalvontaa.

Asiasta uutisoi SvD

Toimitus
20.12.2015
Tilaa
Ilmoita
guest
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Jyrki Järvinen

Onneksi meillä Suomessa ei tuollaista pääse tapahtumaan kun kolme ässää ja yksi nolla ovat onnistuneet seulomaan suomeen yli 30 000 korkeasti koulutettua, rauhaa rakastavaa, omillaan toimeen tulevaa, lakejamme kunnioittavaa sekä noudattavaa ja helposti maamme tapoihin sopeutuvaa paskoloista…. Vai miten on Suvakki Sipilä, Stubbikulli, Hyrrätakki Soini ja Urpo Orpo?

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa