Vaikka tapauksen tiedotuksessa ei mainittukaan epäiltyjen etnisyyttä, jokainen voi rikoksen laadusta tehdä omat päätelmänsä.
Ruotsalaismedia Aftonbladet uutisoi ruotsalaisen teinitytön joutuneen raiskatuksi Vallentunassa kaaduttuaan yöllä sähköpyörällään.
Tyttö oli kuulema pyytänyt paikalle saapuneelta kolmelta mieheltä apua kaatumisensa jälkeen, sillä hän ei enää saanut sähköpyöräänsä käynnistymään. Auttamisen sijaan miehet olivat kiskoneet tytön metsään ja raiskanneet hänet.
Poliisi ei ole antaneet kuvausta tekijöistä, eikä ketään ole tähän mennessä pidätetty.
Epäillyn raiskauksen jälkeen poliisi aloitti operaation alueella, sulkien osan alueista metsässä. Rikospaikkatutkijat työskentelivät alueella, ja myös koirapartiot olivat käytössä.
”Tämä on hienovarainen tutkinnallinen tilanne,” Sylvia Oldin paikallisesta poliisista oli kommentoinut ja kieltäytynyt kertomasta enempää yksityiskohtia.
Lähde: Remix News
Hienovaraisesti törkeys pyritään lakaisemaan sen kuuluisan maton alle, jotta kansalaisen mielenrauha ei järky.