Eurooppa Maahanmuutto

Ruotsin kunnille pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuva taloudellinen rasite kasvaa nopeasti

Du Gamla Du Fria. Kuva Per Olof Forsberg / Wikimedia Commons / CC BY 2.0
Ruotsin kunnille pakolaisten vaatimasta taloudellisesta tuesta aiheutuva taloudellinen rasite kasvaa tulevaisuudessa voimakkaasti. Vuoteen 2025 mennessä rasitteen odotetaan jopa kaksinkertaistuvan.

Tulevina vuosina pakolaisten vastaanottamisesta Ruotsin kunnille aiheutuvat kustannukset kasvavat nopeasti, kertoo Helsinborgs Dagblad. Vuoteen 2025 mennessä pakolaisista aiheutuvien kustannusten odotetaan kaksinkertaistuvan nykyisestä.

Osa vuosina 2015-16 maahan tulleista pakolaisista suuntaa työmarkkinoille, mutta vaatii silti erityistä sosiaalijärjestelmän tukea, kotouttamistukea (etableringsersättning). Kotouttamistukea saavien määrä on noussut Ruotsissa viime vuosina huimasti. Vuonna 2012 kotouttamistukea sai 10 000 henkilöä, mutta vuonna 2017 määrä oli jo 43 000. Monet heistä, erityisesti ne, joilla on matala koulutustaso, vaativat taloudellista tukea jatkuvasti.

– Ruotsissa 3-5 vuotta olleista melko monet tarvitsevat taloudellista tukea, sanoo Annika Wallenskog Ruotsin kuntaliitosta (SKL).

SKL on laskenut kunnille lankeavan taloudellisen rasitteen, joka aiheutuu kunnalle lankeavista maksuista, kun kotouttamistuki on päättynyt, mutta pakolainen ei vielä elätä itseään.

Vuonna 2015 pakolaisille menevä summa oli 3,9 miljardia kruunua, mutta vuonna 2020 summa tulee olemaan 6,1 miljardia kruunua ja vuonna 2025 jopa 6,9 miljardia kruunua.

Ruotsin kunnat joutuvat pakolaisten vastaanottamisen vuoksi vaikeaan tilanteeseen, sillä taloudellisen tuen maksaminen on lakisääteinen velvoite, eikä kunnilla ole mahdollisuuksia vaikuttaa menojen suuruuteen.

Shares

Uusimmat uutiset

Liity kannattajajäseneksi