Kotimaa Politiikka

Sakari Linden: Suomesta tehdään takapajulaa

Sakari Linden.
Suomesta tehdään takapajulaa, ja Suomella on euroalueen kehityksestä päätettäessä vain nyökyttelijän rooli, sanoo Sakari Linden.

Paavo Väyrysen poliittisen neuvonantajan Sakari Lindenin mukaan Latvian väestökehitys ja sieltä tapahtuva muuttoliike kohti euroalueen taloudellisia keskuksia antaa viitteitä Suomen tulevaisuudesta. Hänen mukaansa Latvian väestö on vähentynyt viidenneksellä sen jälkeen, kun maa liittyi Euroopan unioniin, ja väestökato on kiihtynyt sen jälkeen, kun maa liittyi euroalueeseen.

Euroalueen jäsenenä maalta puuttuu yksi äärimmäisen tärkeä talouspolitiikan vaikutuskeino eli rahapolitiikka. Ilman sitä maalla ei ole keinoa sopeuttaa talouttaan ulkoisiin shokkeihin ja omaa vientiään ulkoiseen kysyntään. Lopputuloksena saman valuutta-alueen takamailta pääoma ja työväestö alkavat muuttaa kohti taloudellisia keskuksia. Takamaat autioituvat, mikä Euroopan mitassa tarkoittaa myös valtavaa kielellistä ja kulttuurista katastrofia, Linden toteaa.

Monelta kieli- ja kulttuurialueelta nuoret muuttavat pois ja heidän jälkikasvunsa alkaa ennen pitkää puhua muita kieliä.

– Näin Eurooppa mukautuu paitsi yhteiseen poliittiseen ja taloudelliseen, niin myös yhteen kulttuuriseen ja kielelliseen muottiin, Linden huomauttaa.

“Suomesta tulee takapajula”

Lindenin mukaan tilanne ei koske vain Latviaa, vaan muiden pienten ja syrjäisten maiden ohella myös Suomea. Euroalueen muuttuessa Euroopan unionin valtioytimeksi pakenevat yritykset, pääoma ja nuoret työntekijät tuottavampiin euroalueen keskuksiin.

Suomesta tulee jälleen takapajula. Tätä ilmeisesti moni Suomessa haluaa tällä hetkellä, poliittinen avustaja sanoo.

Hanke Suomen tekemiseksi takapajulaksi onkin ottamassa tuulta alleen. Linden viittaa belgialaisen Le Soir -sanomalehden 13.1. julkaisemiin tietoihin.

Saksan hallitusneuvotteluissa ollaan pääsemässä sopuun suuresta koalitiosta Merkelin CDU/CSU:n ja Schulzin SPD:n välillä. Sopu, joka on syntymässä sen kustannuksella, että SPD suostuu CSU:n vaatimukseen maahanmuuton rajoittamiseen 220 000 henkilöön vuodessa, on laittamassa silmään ison vaihteen euroalueen kehittämisessä, Linden kertoo.

Hänen mukaansa Saksan sosiaalidemokraattien Martin Schulz on sanonut, että hallitusta ei synny ilman selvästi ilmaistua tahtoa “vahvistaa Euroopan unionia”.

CDU/CSU:n ja SPD:n välillä laaditussa 28-sivuisessa yhteisymmärrysasiakirjassa onkin mainittu, että puolueet haluavat “vahvistaa EU:a rahoituksellisesti”. Tämä merkitsee Macronin ehdotuksen mukaisen euroalueen budjetin hyväksymistä, vaikka kyseinen termi kierretään asiakirjassa seuraavalla lauseella: “Olemme suopeita erityisille euroalueen budjettikehityskuluille talouden vakauden hyväksi”, Linden toteaa.

“Suomen hallituksella euroalueen kehityksessä nyökyttelijän rooli”

EU-komission Jean-Claude Juncker on jo ilmoittanut, että Saksan sopu on “hyödyllinen Euroopalle” ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron on sanonut olevansa onnellinen ja tyytyväinen ja sovun olevan suopea “eurooppalaiselle hankkeelle”.

Lindenin mukaan Suomen hallituksella on ollut euroalueen kehityksestä päätettäessä vain nyökyttelijän rooli.

Miten presidenttiehdokkaat suhtautuvat siihen, että Saksa ja Ranska ovat pääsemässä sopuun euroalueen muuttamisesta yhteisvastuulliseksi? Enää Niinistö, Vanhanen ja muut presidenttiehdokkaat, Suomen hallituksesta ja muista eduskuntapuolueista puhumattakaan, eivät pääse pakoon isoa aihetta väittämällä, että euroalueella ei tapahdu mitään suurta yhteisvastuun suuntaan tapahtuvaa kehitystä, Sakari Linden painottaa.

Sakari Linden työskentelee europarlamenttiedustaja, presidenttiehdokas Paavo Väyrysen poliittisena avustajana europarlamentin ulkoasiainvaliokunnassa. Hän on toiminut aiemmin mm. Suomalaisuuden Liiton toiminnanjohtajana.

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Grilli kesäkuntoon - tulikulma.fi

Keräämme joitain tietoja käyttäjäkokemusten parantamiseksi. Mikäli ette halua auttaa meitä, voitte kieltäytyä seurannasta GDPR-asetuksen mukaisesti. Kieltäytyminen lisää evästeen, joka on voimassa yhden vuoden. Hyväksyn, Kieltäydyn, Lisää tietoa.
573