Eurooppa Politiikka

Saksa: Ala-saksin osavaltio kieltää niqabin ja burkan

Niqab
Ala-Saksin osavaltio kieltää kasvot peittävän vaatteen käyttämisen.

Saksalainen Ala-Saksin osavaltio kieltää kasvot peittävän vaatteen, kuten burkan tai niqabin, käyttämisen kouluissa elokuusta alkaen. Asiasta päätti viime torstaina osavaltion parlamentti.

Niqab peittää koko vartalon, paitsi jättää silmät kapean raon avulla näkyviin, kun taas burka peittää koko vartalon, myös silmät.

Osavaltion koululautakunta aikoo laatia ohjeet kiellon vaatimia käytännön toimia varten.   Ala-Saksin turkkilaisten vanhempien liitto tuki kieltoa. Heidän puheenjohtajansa Seyhan Öztürk sanoi, että koko vartalon peittävä vaate hankaloittaa opiskelua. Ala-Saksin vanhempien liitto puheenjohtajansa Mike Finken suulla puolestaan ei tukenut yleistä kieltoa, vaan hänen mielestään tällaiset asiat pitäisi jättää koulujen päätettäväksi.

Milloin ja missä musliminaiset saavat käyttää uskonnollisia vaatteitaan, siitä keskustellaan koko ajan ympäri Saksaa, ja mielipiteet vaihtelevat eri osavaltioissa.

Huhtikuussa 2017 saksalaiset parlamenttiedustajat päättivät jihadisti-iskujen seurauksena kieltää burkan virkailijoilta ja sotilailta

The Local.de

Jakoa

Uusimmat uutiset