Eurooppa Maahanmuutto

Saksa: EU:n meripelastusoperaatio Välimerellä on hyödyttänyt ihmissalakuljetusbisnestä

Kuvituskuva. Irlannin merivoimien LÉ Eithne -aluksen miehistö Operaatio Tritonin pelastustehtävissä Välimerellä kesäkuussa 2015. Kuva Wikimedia Commons.

Saksan hallitus on myöntänyt, että Välimerellä ihmissalakuljetusta ja laitonta maahanmuuttoa ehkäisevä ”Operaatio Sophia” on päinvastaisesti hyödyttänyt ihmissalakuljetusbisnestä. Myös Suomi on mukana kyseisessä operaatiossa.

Salakuljettajat hyödyntävät kansainvälistä lakia

Saksan hallituksen mukaan viime vuonna tuhansia ihmisiä pelastanut merioperaatio on auttanut ihmissalakuljettajia kuljettamaan maahanmuuttajia Eurooppaan. Salakuljettajat ”laskelmoivasti hyödyntävät merellä liikkuvia aluksia toiminnassaan”, sillä merioikeus velvoittaa laivoja tarjoamaan apua kansainvälisillä vesillä, Der Standard kertoi.

”Liittohallitus katsoo huolestuneena, kuinka ihmiskauppiaat sovittavat liiketoimintamallinsa meripelastukseen,” hallitus lisäsi.

Kesäkuussa 2015 alkaneessa Operaatio Sophiassa 25 maata on pelastanut 22641 yhteensä maahanmuuttajaa, joista Saksan merivoimat on pelastanut 9455. Operaation aikana 351 maahanmuuttajien venettä on upotettu, minkä jälkeen maahanmuuttajat on kuljetettu Eurooppaan.

”Lääkärit ilman rajoja” yksi salakuljettajia avustavista ryhmistä

Monet ovat kritisoineet Operaatio Sophian muuttuneen maahanmuuttajia palvelevaksi ”lauttayhteydeksi” sen sijaan, että maahanmuuttajat olisi palautettu takaisin Pohjois-Afrikkaan. Ison-Britannian ulkoministeri Boris Johnson tyrmäsi Operaatio Sophiassa käytetyt menetelmät sanomalla, ”Minusta heidät tulisi käännyttää takaisin niin lähellä rantaa kuin mahdollista, jotta he eivät pääsisi Italian mantereelle, mikä lisäisi ennaltaehkäisevää vaikutusta”.

Kansallisten merivoimien lisäksi merellä on muitakin ryhmiä pelastamassa maahanmuuttajia. Eräs tällainen järjestö on ”Lääkärit ilman rajoja” (Médecins Sans Frontières/MSF). EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin syytettyä järjestöä ihmissalakuljettajien avustamisesta, MSF vastasi sanomalla EU:n toimivan julmasti maahanmuuttajia kohtaan.

Toimista huolimatta salakuljetus jatkuu

Vuonna 2016 ennätykselliset 180000 maahanmuuttajaa saapui Eurooppaan ylittämällä Välimeren Italian kautta. Maltan äskettäisessä konferenssissa EU-johtajat päättivät Libyan reitin mahdollisimman pikaisesta sulkemisesta.

Kymmenen kohdan suunnitelmaan sisältyy Libyan rannikkovartioston aktiivisempi rooli maahanmuuttajien alusten pysäyttämisessä.

Lisäksi Italian hallitus on julistanut laitonta maahanmuuttoa vastaan ”nollatoleranssin”, johon sisältyy lisääntynyt paine karkottaa laittomat maahanmuuttajat takaisin kotimaihinsa.

Italian linjamuutoksesta huolimatta tilanne on pysynyt pääosin samana. Aiemmin tällä viikolla Italian rannikkovartiosto pelasti 1500 maahanmuuttajaa vain kahden vuorokauden aikana, kuljettaen heidät Italiaan.

Chris Tomlinson/Breitbart 8.2.2017

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa