Eurooppa

Saksa kielsi islamilaisen Hizbollah-järjestön – ratsioita moskeijoihin

Kuva Harout Arabian / Flickr / CC BY 2.0

Sisäministeri Horst Seehofer (CSU) ilmoitti vappuaattona Hizbollahin toiminnan kieltämisestä Saksassa. Ilmoitusta edelsi ratsia moskeijoihin Berliinissä, Nordrhein-Westfalenissa ja Bremenissä. Lisäksi ratsia kohdistui neljään järjestöön, joiden uskotaan olevan usean kymmenen yhteisön hermokeskus.

Hizbollahiin arvioidaan järjestäytyneen yli 1000 jäsentä Saksassa. Järjestö on verkottunut moskeijayhteisöjen kautta. Hizbollahin näkyvin yksittäinen toiminta kohdistuu ramadanin lopulla Berliinissä pidettävään Israel-vastaiseen mielenosoitusmarssiin. Iskulauseiden kohteena ovat Israel ja Yhdysvallat. Viime vuonna marssi järjestettiin tunnuksella ”Israel – lastenmurhaaja”.

Libanonissa erityisesti vaikuttavana Hizbollahilla on edustus hallituksessa. Järjestö valvoo eteläisen Libanonin tilannetta. Se nähdään Iranin apulaisena laajemminkin. Syyrian sisällissodassa Hizbollah on Bashar Al-Assadin tukena.

Hizbollah
Hizbollah on vuonna 1982 perustettu poliittinen ja sotilaallinen libanonilaisten šiiamuslimien järjestö ja puolue. Israel, Saudi-Arabia, Yhdysvallat ja Kanada luokittelevat Hizbollahin terroristijärjestöksi, mutta esimerkiksi Venäjä ja Kiina eivät.

Saksan juutalaisneuvoston johtomies Josef Schuster tervehti Seehoferin päätöstä; oli jo korkea aika kieltää järjestö kuten jo useat muut maat. Erityisesti olisi kiellettävä Israelin vastainen Al-Quds -marssi. Liittohallituksen juutalaisasioiden vastaava Felix Klein tervehti kieltoa, jonka perusteella nyt voidaan saattaa aktivisteja oikeuteen. Kyseessä on Saksan valtiollinen etu. Nyt voidaan myös tuen osoitukset Hizbollahille kriminalisoida.

Berliinin osavaltion sisäministeri Andreas Geisel (SPD) korosti, että on tehtävä selvä ero uskovien muslimien ja terroritoiminnan kannattajien välillä. Thüringenin suojelupoliisin päällikkö, osavaltiotason asemassa ainoa juutalainen Stephan Kramer sanoi päätöksen tulleen melko myöhään, koska Hizbollahin organisaatio on jo juurtunut Saksaan.

Iran sanoo kiellon olevan järjenvastainen ja osoittavan Saksalta kunnioituksen puutetta Libanonia kohtaan. Hizbollah on maassa laillinen ja suosittu puolue; sitäpaitsi merkittävä osa todellisten terroristien kuten ISIS:n vastaista taistelua.

Iran uhkaa Saksaa vastatoimilla. Päätös arvioi väärin Länsi-Aasian todellisuutta ja palvelee sionistien propagandaa, sanoo Teheran, joka arvostelee Saksaa taipumisesta Israelin ja Yhdysvaltain pitkään jatkuneeseen painostukseen.

Lähteet Tagesspiegel, n-tv.

  • 919
    Shares

Liity kannattajajäseneksi