Eurooppa Maahanmuutto

Saksa: Maahanmuuttajat käyttävät vääriä passeja lentomatkoilla Euroopan unioniin

Kuva Wikimedia Commons / public domain
Turvapaikanhakijat yrittävät yhä useammin päästä haluamaansa maahan lentäen tiukentuneen rajavalvonnan vuoksi. Tähän tarvitaan vääriä passeja. Pelkästään yhden päivän aikana Ateenassa takavarikoitiin 600 väärennettyä dokumenttia.

Welt-lehden mukaan saksalaisviranomaisten raportissa kerrotaan, että pelkästään yhden päivän aikana – marraskuun 10. – Ateenan lentokentällä havaittiin noin 600 väärennettyä dokumenttia.  Passit ja henkilöllisyystodistukset olivat väärennettyjä, vääristeltyjä, tai myönnetty jollekin aivan toiselle henkilölle kuin sille, joka aikoi matkustaa johonkin EU-maahan. Eräillä oli mukanaan useita dokumentteja.

Kun Balkanin läpi tulo maareittiä pitkin on vaikeutunut, niin lentokone on muuttunut maahanmuuttajille entistäkin tärkeämmäksi välineeksi. Toisin kuin useimmilla Euroopan rajoilla ovat tarkastukset lentokentillä suhteellisen tarkkoja. Tämä taas johtaa väärien henkilöllisyyksien kaupan kukoistukseen.

Myös EU vahvistaa tämän trendin: Frontexin viimeisimmän raportin mukaan viranomaiset ovat havainneet vuoden 2018 toisella neljänneksellä sellaisen määrän vääriä dokumentteja, että niitä oli viimeksi näin paljon ainoastaan vuoden 2015 pakolaiskriisin huippuhetkillä. Pelkästään vuoden 2018 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna kasvua ilmeni 23% verran. Myös tämä tilasto osoittaa lentoliikenteen erityisen merkityksen: 70% näistä tapauksista havaittiin ja rekisteröitiin lentokentillä.

”Jos lento tarkastetaan, silloin kadotaan”

Ihmissalakuljettajat pystyvät toimittamaan Ateenassa muutaman tunnin sisällä hyvin suuria määriä kulloinkin tarvittavia dokumentteja. Lisäksi he suosivat ”joustavia” lentolippuja, jotka voidaan lyhyellä varoitusajalla vaihtaa lentolipuksi toiseen EU-kohteeseen. Näin he pystyvät reagoimaan nopeasti paikallisten poliisiviranomaisten toimiin ja tarkastuksiin.

Jos lento tarkastetaan erityisen perusteellisesti, niin silloin kadotaan. Tätä tapahtuu ilmeisesti jopa vielä muutama tunti ennen lennon lähtöä – ”välillä vielä silloin kun maahanmuuttajat ovat jo lentokentän yleisöltä suljetulla alueella”, raportoivat viranomaiset.

Ulkomaalaiset käyttävät muun muassa varastettuja tai kadonneita saksalaisia passeja ja matkustusasiakirjoja. Saksan viranomaiset ovat jakaneet viime vuosien aikana noin 600 000 pakolaiselle henkilöllisyystodistuksia.

– Eräs toimintamalli on myös se, että Saksassa suojelustatuksen saaneet luovuttavat tai myyvät saamansa henkilöllisyystodistukset toisille maahanmuuttajille tai ihmissalakuljetusverkostoille, kertovat viranomaiset.

Näiden dokumenttien välitystoiminta hoidetaan ilmeisesti ennen kaikkea sosiaalisessa mediassa.