Eurooppa Maahanmuutto

Saksaa kurittavat rikollisiksi kasvatetut maahanmuuttajat

Kuva JouWatch / Flickr.
Alussa oli täydellisesti väärennettyjä palestiinalaisia pakolaistodistuksia. Tänään kyse on tapoista ja murhista, ryöstöistä, huumekaupasta ja varastelusta.

Mhallami-kurdit, jotka otettiin Saksaan luullen heitä Libanonin sotaa paenneiksi palestiinalaisiksi, ovat nykyään esillä rikollisklaaneina, kertoo Junge Freiheit. He terrorisoivat kokonaisia kaupunginosia, tekevät törkeitä rikoksia ja pitävät poliisin ja valtionsyyttäjät kiireisinä.

Kaikki valtion yritykset taistella klaaneja vastaan ovat tähän asti epäonnistuneet surkeasti. Poliitikot ovat pitkään yrittäneet kieltää koko ongelman, ainakin vähätellä sitä. Jokainen joka yritti puhua ongelman todellisesta suuruusluokasta joutui leimatuksi ulkomaalaisvihaajaksi.

Vankila on miehiä varten

Klaanien jäsenet kasvatetaan rikollisuuteen pienestä pitäen. Jotkut klaaniperheiden lapset saavat tulla iltaisin kotiin vasta kun mukana on tietynsuuruinen rahamäärä.

Näissä perheissä ohjenuorana on ollut aina ”vankila on miehiä varten”. Perheissä pidetään täysin normaalina, että jossain vaiheessa miehet joutuvat kärsimään tuomion vankilassa. Tämä on osa ”liiketoimintakonseptia”.

Saksan viranomaisten pyrkimykset pidättää ja kouluttaa näitä nuoria ovat tuhoon tuomittuja. He ovat kasvaneet ympäristössä, jossa isät, vanhemmat veljet, serkut ja sedät osaavat hädin tuskin lukea ja kirjoittaa, mutta ajavat silti ökyautoilla. Nämä nuoret kasvavat ympäristössä, missä vakavat rikokset kuuluvat normaaliin, ja tämän vuoksi heistä tulee rikollisia jo alaikäisinä.

Kansalaisuus lahjana

Tämän ympäristön ylläpitämiseksi ja karkotusten estämiseksi klaanin pomot hankkivat perheen naisille muodollisen oikeutuksen maassa oloon. Näiden ”saksalaisten” vaimojen ja äitien avulla klaanipomot välttyvät karkotuksilta.

Vuonna 2000 Saksan punavihreä hallitus laati lain, jonka mukaan Saksassa syntyneet ulkomaalaiset saavat Saksan kansalaisuuden, jos toisella vanhemmista on kansalaisuus ja hän on oleskellut maassa vähintään 8 vuotta.

Tämä laki tuli kuin lahjana klaaneille, ja sen jälkeen monet Libanonista Saksaan saapuneet klaanin jäsenet ovat solmineet avioliiton Saksan kansalaisen kanssa.