Eurooppa Maahanmuutto

Saksaan saapuu enemmän pakolaisia kuin Euroopan unioniin

Pakolaisia Köln-Bonnin lentoasemalla Saksassa 2015. Kuva Wikimedia Commons.

Saksan pakolaisvirta herättää kummastusta. Saksaan on tullut tänä vuonna enemmän pakolaisia, kuin EU-rajojen yli. Tämä on herättänyt konservatiivisten puolueiden poliitikot vaatimaan rajakontrollia, vaikka EU-komissio juuri vaati rajatarkastuksien purkamista.

Eurooppaan kohdistunut pakolaisvyöry on vähentänyt voimaansa Balkanin-väylän sulkeuduttua, mutta pakolaisia tulee edelleenkin Eurooppaan. Nykyään pääosa pakolaisista tulee Pohjois-Afrikasta ja aalto vyöryy Eurooppaan Italian kautta. Italiaan on tämän vuoden aikana saapunut noin 37 000, kun koko Euroopan saldoksi ilmoitetaan (IOM) 44 000 pakolaista.

Saksa on ottanut omien laskujensa mukaan noin 60 000 pakolaista vastaan tämän vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Tämä epäsuhta ja Italian kautta Euroopan ytimeen vyöryvä Pohjois-Afrikka on saanut Saksan konservatiiviset poliitikot ilmoittamaan , että rajavalvontaa joudutaan käyttämään tulijavirran kontrolloimiseen, vaikka EU-komissio haluaisi kieltää EU:n sisärajakontrollin.

Ansgar Heveling, Saksan hallituksen sisäasiainlautakunnan puheenjohtaja: „Italialaiset eivät toimi kuten kreikkalaiset 2015 ja päästä väkeä suoraan maan läpi, mutta silti Saksaan suuntautuu huomattava muuttoaalto. Siksi meille ei riitä rajakontrolli pelkästään Itävallan vastaisella rajalla, vaan myös Sveitsin rajalle on asetettava vahvempi kontrolli.“

Heveling allekirjoittaa CSU-johtajan Horst Seehoferin vaatimuksen aloittaa rajakontrolli Italian ja Itävallan rajalla Brenner-solassa. „Jos Italiasta tuleva pakolaisvirta ei katkea ,on harkittava Brenner-solan sulkemista. Se ei saa olla tabu!“ teroitti Heveling. „EU-komission ei tulisi vaatia sisärajakontrollin purkamista, jos ulkorajat vuotavat. Afrikasta Italiaan tuleva pakolaisvirta on ensin saatava loppumaan.“

Welt

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa