Eurooppa Maahanmuutto

Saksan pakolaisasioiden valtionvirasto valittaa turvapaikkamatkailusta

Pakolaisia Köln-Bonnin lentoasemalla Saksassa 2015. Kuva Wikimedia Commons.

Useat Berliinin valtion pakolaisasioiden viraston (LAF) työntekijät ovat valittaneet ihmissalakuljettajista ja turvapaikkamatkailusta Wittenaun piirin vastaanottokeskuksessa.

Noin sata ihmistä Moldovan tasavallasta on hakenut Wittenaussa turvapaikkaa päivittäin. Monet tuodaan vastaanottokeskuksen eteen pikkubusseissa tai autoissa, joissa on Latvian, Puolan tai Ranskan rekisterikilvet. LAF:n henkilöstö ilmoitti kirjeessään osavaltion senaatin kotouttamisesta, työllisyydestä ja sosiaaliasioista vastaavalle toimikunnalle, että kyseessä on todellinen ”turvapaikkamatkailu”.

Berliinin osavaltio antaa myös siirtolaisille sosiaalietuuksia käteisenä. Ei ole harvinaista, että isommat perheet, joissa on kymmenen tai enemmän ihmistä, saavat jopa 4500 euroa heti käteen.

– Ilo siitä on valtava, ja jokaiseen tuttavaan otetaan välittömästi yhteyttä ja raportoidaan siitä, kirje jatkuu.

Vastaanottokeskuksen työntekijät pelkäävät myös kävellä läheisen puiston läpi, sillä siellä muun muassa käytetään huumeita. Heroiini- ja crack-ruiskuja on kasapäin. Tänä vuonna poliisit ovat joutuneet tehtävälle vastaanottokeskukseen 70 kertaa.

– Näiden operaatioiden kirjo vaihtelee hallinnollisen avun pyynnöistä väkivalta- ja huumausainerikoksiin, varkaudet mukaan lukien.

Tilanne paikan päällä on vaikea, mutta hallinnassa, sanoo Berliinin kotouttamis- ja sosiaaliasioista vastaava vasemmistopuolueen senaattori Elke Breitenbach, joka vakuuttaa, että hänen viranomaisensa seuraavat tilannetta. Hän ei myöskään halua poiketa aiemmasta turvapaikkakäytännöstä.

Lähde Junge Freiheit.

Tilaa
Ilmoita
guest
20 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Jokseenkin yhdentekevää hölinää, jolla vain tuhlataan mustetta. EU haluaa Euroopasta Afrikan höystettynä muslimeilla, jotka yhdessä tekevät valkoisista eurooppalaisista selvää jälkeä EU:n hihitellessä kuin pienet tytöt.

Ilkka Forsten

Mutta ihmisten vapaata liikkuvuutta ei saa rajoittaa, eihän ? Koska viimeksi kantaväestöön kuuluva pystyi ajamaan jonkun viraston eteen, sai riihikuivaa 4500 euroa ja soitti koko suvulle että tulkaapas tänne ?

Eka Kettunen

Kuvassa näyttäisi olevan aivan yksin tulleita alaikäistä lapsukaisia innoissaan vilkuttelemassa vokkitädeille.

U. Kamutapsa

Ja kun laittaa punavirheät lasit päähän, näkee kuvassa myös hädänalaisia naisia.

Ilkka Forsten

”Raskaana” olevia naisia ja lapsia. Yhy hyy… Islamilaiset maat ovatkin juuri niitä joissa voi olla myöskin raskaana olevia lapsia, sillä profeetan oppien mukaan mikä tahansa kapaloiästä alkaen on potenttialinen vaimo.

John Quiman

Länsimaissa on kuulemma raskaana olevia naisia ja miehiä. Näin tämä uudempi suvaitsevainen ideologia kertoo. Ja jos muuta väität, saat potkut töistäsi, pankkitilisi suljetaan ja saat häädön kotoasi.

John Quiman

Siinä Euroopan tulevaisuutta, suvakkilan onnen kuvahan tuo on.

Järki on viherfasistien pannaan julistama asia.

Viimeksi muokattu 3 kuukautta sitten by John Quiman
Kaino-Vieno Huttunen

Vertailun vuoksi tuo 4500 e on Afganistanissa jopa 5 v palkka. Sitten kun ne pääsevät Suomeen, ne saavat 2000 – 3000 e kuussa eli 2 – yli 3 v palkan. Eipä ihme, kun suurimmat kaupungit alkavat muistuttaa Lähi-Idän basaareja elintasoshoppareineen. Ja ilmainen raha harvoin houkuttelee työvoimapulan paikkaajia tai innovaattoreita.

Ilkka Mänttäri

On se kumma kun melkein mikä tahansa -gate voi aiheuttaa monessa maassa sen että presidentti eroaa tai hallitus kaatuu. Meillä on Haavisto-gete ja vihervasemmisto-gate mutta mitään ei ole tapahtunut. Väittääkö joku että elämme oikeusvaltiossa. Suurimmaksi osaksi tämän porukan syytä että emme ole enää oikeusvaltio.

Ilkka Forsten

He ovat kova tekemän (tuho)tyo, ola paljo koulutus, osata mita tahasa..

Ilkka Mänttäri

Koskahan punavihreät alkavat tosissaan tuntemaan nahoissaan ajamansa politiika seuraukset. Ei voi olla kaukana, ihmisten mitta tulee täyteen.

Kata

Toivon näkeväni sen ajan joka oli ennen 2015 vielä …🤔Mutta pelkään pahoin että ei ihan heti..paitsi tuo Elke on tyytyväinen..tottakai!🤡🤢

John Quiman

Saattaa tosiaan kestää. Kun järjen valo sammuu, on sen sytyttäminen hidasta puuhaa.

Ilkka Forsten

Kaikki mikä on mennyt särki, on vaikea ehjätä. Nykysuomea jos kuuntelee nuorison puhetapaa, ex tiiä.

John Quiman

Nykään muodissa on se, että pitää näyttää joltain, ei se, että on jotain, osaa jotain. Sitten tehdään työtä, jotta näytettäisiin joltain. Olisikohan viimeaikaisin ihanneammatti jokin tiktok-blokkaaja, joka tekee jotain tyhmää tai hauskaa videota päivittäin ja tienaa miljoonia.

Ilkka Forsten

Minä toivoisin näkeväni ajan ennen vuotta 1990. Se oli vuosi jolloin kuukerikuukkelit rantautuivat suomeen Aadeninlahdelta, ja sen jälkeen ei olekaan enää kuulunut mitään hyvää.

Viimeksi muokattu 3 kuukautta sitten by Ilkka Forsten
John Quiman

Kerrankin pitää paikkansa sanonta, että ennen oli parempi.

Ilkka Forsten

Siinä saattaa tulla eteen vaihe kun hautureilla riittää töitä.

John Quiman

Pistävät kovasti hanttiin. Nyt niillä on niin kiire, että taitavat pelätä häviävänsä pelin.

luke

Aika hyvin ravitun näköisiä on vara laihduttaa kun puuro on pahaa.