Eurooppa Maahanmuutto

Saksan poliisi sai oikeuden tarkastaa pakolaisasuntolat – ”asuntola ei ole koti”

Kuva Shutterstock.

Berliinissä poliisi saa vastedes esteettä saapua pakolaisasuntolaan esimerkiksi karkotettavaa noutamaan. Asuntola ei ole koti, käy ilmi Berliinin senaatin kahden ministerin allekirjoittamasta uudesta säädöksestä.

Asiasta on ollut kinaa poliittisellakin tasolla. On ollut epäselvää, tuleeko asuntolan hoitajan päästää virkavalta paikalle, kun kyseessä on maasta poistuvaksi määrätyn henkilön noutaminen palautettavaksi.

Juuri ennen joulua pääsivät maahanmuuttoministeri Elke Breitenbach (Linke) ja sisäministeri Andreas Geisel (SPD) yhteiseen näkemykseen asiasta. Breitenbach oli aiemmin vastustanut velvollisuutta päästää poliisi paikalle – nyt asiasta sovittiin. Viranomainen pääsee sisälle ja tavatessaan poistumaan velvoitetun voi myös ottaa tämän mukaan samantien.

Nyt sovittu linja koskee myös kotietsintää. Mikäli haettava henkilö on piiloutunut, on poliisilla toistuvissa tapauksissa oikeus suorittaa irtaimiston tarkastus. Ensikertalaisen kohdalla tarvitaan oikeuden lupa.

Berliini tahtoo välttää karkotuspidätyksiä. Kuitenkin palautuslennot tapahtuvat usein varhain aamulla. Poliisi voi tulla perustellussa tapauksessa noutamaan henkilön myös iltayhdeksän ja aamukuuden välisenä aikana.

Poliisitoimen aikana paikalla voi olla asuntolan hoitaja tai turvamies. Tilanteeseen puuttumisen oikeutta ei ole tarvetta lisätä, mutta asuntolan työntekijä voi toimia kontaktihenkilönä.

Mikäli poliisi tahtoisi tutkia muita tiloja, kolmansien henkilöiden asuntoja tai huoneita, tarvitaan asianomaisten suostumus. Varsinaista tarkastusta varten tarvitaan kotietsintälupa.

Sisäministeri Geisel sanoo, että tarkoituksena on toimeenpanna karkotukset kaikessa rauhassa, samalla huolehtien, etteivät viranomaiset joudu oikeudellisten toimenpiteiden kohteeksi. Myös ministeri Breitenbach pitää hyvänä, että oikeussuoja on taattu kaikille asianosaisille.

Poliisiammattiliiton tiedottaja Benjamin Jendro pitää hyvänä, että Berliinin ministereillä on viimeinkin yhteinen toimintalinja, koska tähän asti ovat monet karkotusmääräykset jääneet toteuttamatta ja viranomaisille on osoitettu ovea.

Lähde Bild

Korjattu sanamuotoja 1.1.2020 klo 17:13

  • 448
    Shares