Eurooppa Rikos

Saksan yhdistymisen vuosipäivä tekee Mainzista linnoituksen

Kuvituskuva. Kuva Wikimedia Commons.
Mainz linnoittautuu Saksan yhdistymisen vuosipäivää varten. Paikalle odotetaan myös liittokansleri Angela Merkeliä.

Mainz on Rheinland-Pfalzin osavaltion pääkaupunki läntisessä Saksassa. Kaupungista tulee suljettu alue Saksan yhdistymisen vuosipäivänä 2-3. lokakuuta: kaupungin keskusta suljetaan, parkkihallit suljetaan. 7 500 poliisia on paikalla suojaamassa Saksan suurta juhlaa, ja betoniporsaat ja rekat suojaavat 117 aluetta kaupungin keskustassa. Mainzin ilmatila on suljettu pienkoneilta ja lennokeilta. Kaupungin keskustasta tulee melkeinpä no-go -alue myös asukkaille.

Saksan liittokansleri Angela Merkelin odotetaan saapuvan paikalle.

“Turvallisuus on tärkein tavoitteemme”

Turvallisuus on tärkein tavoitteemme, osavaltion sisäministeri Roger Lewentz (SPD) totesi. Hänen mukaansa turvallisuustilanne ei anna muita mahdollisuuksia.

Turvallisuustoimia on kuitenkin myös kritisoitu.

Kaupunki suljetaan kahdeksi viikoksi, jotta ihmiset voivat juhlia puolitoista päivää, Gerd Schneider (CDU) sanoi.

Saksan yhdistymisen juhlan tavoite tulisi olla saada ihmiset tuntemaan yhteenkuuluvuutta.

En usko, että näin tapahtuu täällä, Schneider kommentoi juhlapäivän valmisteluita.

“Ikkunoista katselu voi johtaa väärinkäsityksiin”

Juhlatilaisuus järjestetään suljetulla alueella, eivätkä tavalliset kansalaiset pääse sinne vapaasti. Tarkoitus on ilmeisesti estää Merkelin vastaiset mielenosoitukset Dresdenin viimevuotisten tapahtumien vuoksi:  noin 200 kansalaista kokoontui tuolloin osoittamaan mieltään Merkeliä, maan islamisaatiota ja holtitonta turvapaikanhakupolitiikkaa vastaan.

Mainzissa kansalaiset pääsevät poliitikkojen kanssa kontaktiin vain hetkeksi messun jälkeen aamulla, jonka jälkeen poliitikot viedään Rheingoldhallelle busseilla noin 500 metrin matka varsinaiseen juhlatilaisuuteen.

Viranomaiset ovat varoittaneet alueen asukkaita, että juhlapäivän aikana asuntojen ikkunoista katselu ei ole hyvä ajatus: “sellainen voi johtaa väärinkäsityksiin”. Helikopterit ovat ilmassa koko päivän, ja Mainzista tulee suljettu linnoitus yhden päivän ajaksi.

Lewenz muistutti viime aikojen terrori-iskuista ja sanoi juhlapäivällä olevan iskua mahdollisesti suunnitteleville suuri symbolinen merkitys.

Kaikki mahdollisuudet veitsi-iskuista rekkaiskuihin täytyy ottaa huomioon, Lewentz sanoi.

Meidän tulee harkita, järjestämmekö tulevaisuudessa Saksan yhdistymisen juhlatilaisuuksia, Schneider puolestaan totesi ja sanoi, että juhlallisuuksien tulisi olla pienempiä, lähempänä kansaa ja alueellisesti hajautettuja.

Frankfurter Neue Presse

Jakoa

Uusimmat uutiset