Eurooppa Maahanmuutto

Saksassa 25 miljoonan euron pakolaisasunnot kuumentavat tunteita

Kuva Pixabay.

Norderstedtissa Schleswig-Holsteinissa tunteet ovat kuumentuneet pakolaisasuntojen vuoksi. Neljä taloa tulevat maksamaan veronmaksajille 25 miljoonaa euroa.

78 000 asukkaan kaupungissa vallitsee pula asunnoista. Norderstedtissa asuu noin 1100 pakolaista 12 eri alueella. Koska osa asunnoista on huonokuntoisia, sosiaalikomitea on päättänyt rakentaa pakolaisille neljä taloa 25 miljoonalla eurolla. Norderstedtin kaupunki olettaa myös, että tulevaisuudessa alueelle saapuu lisää pakolaisia.

Kahden ensimmäisen talon suunnitelmat on nyt paljastettu. Kompleksiin tulee kaikkiaan 38 asuntoa, joista 18 on yksinasuville, 8 kolmelle ja 12 neljälle hengelle. Kaikkiin asuntoihin tulee parvekkeet, keittiö, olohuone ja makuuhuone. Lisäksi talojen pohjakerrokseen tulee varastotilaa ja piha-alueelle 28 parkkipaikkaa. Asunnot ovat kooltaan 46 ja 84 neliömetrin välillä.

Toisesta kahden talon kompleksista tulee hieman pienempi, kaikkiaan 26 asuntoa, joista 7 yksinasuville, 10 kahdelle, 3 kolmelle ja 6 neljälle hengelle. Autojen paikoitus tulee maan alle rakennettavaan kerrokseen.

”Uusia rakennuksia turvapaikkojen väärinkäyttäjille”

Vihreiden sosiaaliasioiden valtuutettu Anette Reinders korostaa suunnittelun etuja. Koska suurin osa turvapaikanhakijoista saapuu yksin, yksinasuville suunnattujen asuntojen määrä on suuri.

– Ja jos nämä ihmiset joutuvat asumaan heille vieraiden kanssa asunnoissa, potentiaalisten konfliktien määrä kasvaa, Reinders korostaa.

Tulevia pakolaisasuntoja on kritisoitu voimakkaasti.

– Uusia rakennuksia turvapaikkojen väärinkäyttäjille myös Hampurin naapurissa. Isku vasten veronmaksajien kasvoja, Hampurin AfD kirjoitti Facebookissa.


Myös kristilliskonservatiivinen CDU ja liberaali FDP ovat ilmaisseet huolensa siitä, että vähäosaiset ja vanhukset saattavat pitää pakolaisille rakennettavia ylellisiä asuntoja huonona viestinä.

– Maahanmuuttajataustaisten ja kansalaistemme rauhanomaisen rinnakkaiselon edistämistä ei ole se, että yhtä väestöryhmää pidetään parempana kuin Norderstedtin toisia väestöryhmiä, CDU:n kaupunginvaltuutettu Frank Schultze kommentoi vuosi sitten suunnitelmia.

Lähde Focus, Wochenblick.

  • 546
    Shares