Eurooppa

Saksassa astuu voimaan netin ”viharikollisuutta” koskeva laki

Kuva Pixabay.

Saksan oikeusministeri on ylistänyt 3. huhtikuuta voimaan astuvaa ns. internetin ”viharikollisuutta” vastaan suunnattua lakia.

Lain tarkoitus on suojella kaikkia netissä uhatuksi tai loukatuksi joutuneita henkilöitä.

– Tästä lähtien poliisi ja oikeuslaitos voivat toimia entistäkin päättäväisemmin ihmisiä halveksuvaa kiihotusta vastaan. Nostamme huomattavasti pelotevaikutusta ja painetta tutkinnan aloittamiseksi. Jokaisen kiihottajan ja uhkailijan täytyy varautua syytteen ja tuomion saamiseen, ilmoitti oikeusministeri Christine Lambrecht (sosiaalidemokraatit). Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier allekirjoitti lain tiistaina.

Internetissä tehdystä loukkauksesta voi saada lain mukaan jopa 2 vuotta vankeutta. Murha- ja raiskausuhkausten osalta rangaistusasteikko ulottuu jatkossa 3 vuoteen asti. Ensi vuoden helmikuusta lähtien sosiaalisen median operaattoreille ei enää riitä vain tällaisten viestien poistaminen, vaan niistä on myös tehtävä ilmoitus Saksan liittovaltion rikosvirastolle.

Oikeusministeri Lambrecht valitti, että viha-aallot ovat nyt pandemian aikana muuttuneet entistäkin aggressiivisemmiksi.

– Kiihotus on usein oikeistoekstremististä, rasistista ja naisvihamielistä. On vakava uhka demokraattiselle yhteiskunnallemme, kun ihmiset joutuvat hyökkäyksen kohteeksi nimensä tai ulkonäkönsä takia – tai kun heidät vaiennetaan poliittisten tai tieteellisten lausuntojen, sekä yhteiskunnallisen toimintansa johdosta.

Liittopresidentti oli aiemmin viivyttänyt lain allekirjoittamista. Hän oli pysäyttänyt lain etenemisen Saksan perustuslakituomioistuimen vaatimuksesta. Tuomioistuin kritisoi sitä, että Facebookin ja Twitterin kaltaisten yritysten täytyisi tehdä ilmoituksia ”vihakommenteista”.

Laki oli jo viime kesänä nostattanut Hampurin poliisissa ja syyttäjälaitoksessa vaatimuksen lisävirkojen perustamisesta. Osavaltion rikosvirasto päätyi lopulta siihen, että tarvitaan lisää yli 50 uutta poliisia ja poliisivirkamiestä.

Lähde Junge Freiheit.

Tilaa
Ilmoita
guest
0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa