Eurooppa Maahanmuutto

Saksassa laittomista siirtolaisista hoitajia – palkaksi karkotussuoja

Kuvituskuva. Kuva Pixabay.
Baden-Württembergin osavaltio Saksassa antaa karkotussuojan laittomille siirtolaisille, jotka alkavat kouluttautumaan hoitotyöhön. Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siirtolaisten motiiveista.

Saksan liittotasavallan eteläisessä osavaltiossa Baden-Würtembergissä (BW) jokainen siirtolainen, joka aloittaa koulutuksen hoitotyöhön, saa automaattisesti karkotussuojan. Säännöt ovat tiukat, mutta osavaltiojohto uskoo, että halukkaita ja soveltuvia tulee silti löytymään.

– Me emme tule palauttamaan näitä henkilöitä, jotta he voivat hankkia koulutuksen hoitotyöhön vanhusten- tai sairaanhoidon parista. Tämä kestää noin kaksi vuotta, sanoo BW:n sisäministeri Thomas Strobl (CDU) Stuttgartissa.

Vihreät kehuu, AfD kritisoi ja potilassuoja–säätiö pelkää

Saksan vihreän puolueen väki on noussut yhtenä rintamana kehumaan Stroblia päätöksen takia.

Saksan suurin oppositiopuolue AfD kritisoi päätöstä, eikä usko, että asiassa syntyy muuta, kuin kuluja. Christina Baum:n mukaan ammattitaitoista henkilökuntaa on jo olemassa. Ongelma alalla on se, että se ei houkuttele työntekijöitä kurjien palkkojen, työolosuhteiden ja työaikojen takia

Saksan potilassuoja–säätiö on normaalisti tukenut tällaisia kampanjoita, mutta Eugen Brysch, BW-järjestön johtaja BW:ssä , varoittaa kampanjan ”houkuttelevan alalle kaikenlaisia”, ja tällä hän tarkoittaa, että osa hakijoista on ilman hoitotyössä tarvittavaa empatiaa.

– Empatiaa ei vain ole kaikilla ihmisillä lähtökohtaisesti, järjestöjohtaja muistuttaa.

Lähde: SWR

Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset