Eurooppa Politiikka

Saksassa oikeus torjui AfD:lle asetetun poliittisen porttikiellon

AfD:n vaalimainos vuodelta 2017. Kuva Markus Spiske / Flickr / CC BY 2.0

Münchenin hallinto-oikeus on kumonnut kaupungin asettaman porttikiellon Vaihtoehto Saksalle -puolueen nuorisojärjestön puhujille.

Münchenin hallinto-oikeus on kumonnut kaupungin päätöksen asettaa porttikielto AfD:n (Alternative für Deutschland, Vaihtoehto Saksalle) nuorisojärjestön tilaisuuden puhujille. Hallinto-oikeus antoi N-TV:n mukaan päätöksensä lauantai-iltana (4.5.) ilmoittaen että kaupungin viranomaisten ratkaisu oli lainvastainen.

Sunnuntaina (5.5.) pidettäväksi ilmoitettuun järjestön baijerilaiseen brunssiin saivat siten puhujina osallistua puolueen Thúringenin piirijärjestön puheenjohtaja Björn Höcke sekä Baijerin maapäiväryhmän puheenjohtaja Katrin Ebner-Steiner. Tilaisuuteen oli varattu ravintola kaupungin omistamassa urheilukeskuksessa. Hallinto-oikeus katsoi, ettei AfD:n puolelta tilaisuudessa ollut odotettavissa häiriöitä. Muutama kymmen mielenosoittajaa osoitti tilaisuuden aikana mieltään urheilukeskuksen alueella.

Münchenin ylipormestari Dieter Reiter (sosiaalidemokraatit) sanoi olevansa pettynyt päätökseen. Hän sanoi sen jälkeen, että kaupunki edustaa yhä näkemystä, että ”tilaisuuksille, joissa lietsotaan rasismia ja antisemitismiä, hyökätään perustuslain perusarvoja vastaan tai relativoidaan kansallissosialismia, ei tule myöntää kaupungin tiloja käytettäväksi”. Reiter ilmoitti, että kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin, ettei tällaisten tilaisuuksien käyttöön enää myönnetä tiloja.

AfD:n Baijerin nuorisojärjestön puheenjohtaja Sven Kachelmann ilmaisi tyytyväisyytensä hallinto-oikeuden ratkaisuun. Oikeus oli torjunut poliittisen kilpailun vääristymisen. Puolueen Baijerin piirijärjestön puheenjohtaja Martin Sichert vaati ylipormestari Reiterin eroa.

– Joka kieltää vaaleissa valituilta maapäiväedustajilta julkisen esiintymisen vaalikamppailun aikana, osoittautuu olevan antidemokraatti, hän sanoi.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa