Eurooppa Maahanmuutto

Saksassa turvapaikanhakijoiden karkotuslennoilla tarvittavien poliisien määrä kasvaa ja karkotukset vähenevät

Kuvituskuva. Kuva Lasse Fuss / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0

Saksassa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden karkotuslennot vaativat kaksinkertaisen määrän poliisivirkailijoita neljän vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna.

Vuonna 2018 karkotuslennoilla poliiseja oli noin 11 000, kun vuonna 2014 vastaava määrä oli 5841. Samaan aikaan karkotusten määrä on vähentynyt. Vuonna 2015 karkotuksia oli 10 787 ja vuonna 2018 niitä oli 7987.

Kuluvan vuoden aikana lokakuuhun mennessä poliiseja oli karkotuslennoilla 11 480. Vuotta aiemmin vastaavana ajankohtana poliiseja tarvittiin 11 000.

Poliisien tarve on kasvanut, koska karkotuslentojen turvallisuus tulee pystyä takaamaan. Lisäksi karkotuslennot suuntautuvat nykyään kauas Afrikkaan ja Aasiaan.

Saksan poliisien ammattiliiton varapuheenjohtaja Jörg Radek kertoo karkotusten kuormittavan poliisia suunnattomasti. Lisäksi monet karkotettavista ovat erityisen tunneherkässä tilassa. Radekin mukaan karkotettavat vastustelevat kaikin käytettävissä olevin keinoin.

– He vastustelevat kaikin keinoin, kuteb raapimalla, puremalla, sylkemällä ja potkimalla. Jotkut poliisit ovat loukkaantuneet pahasti, Radek sanoi.

Lähde DW.

  • 149
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset