Eurooppa Maahanmuutto

Salafistilapset ongelmana Saksassa – extremismi jo ”kotimaista”

Kuva ISIS
Islamista on tullut ongelma Hampurin kouluissa.

Islamistisia taipumuksia omaavien lasten määrä kasvaa Saksassa. Hampurin Linke-puolueen ryhmä vaatii nyt jatkokoulutustarjontaa opettajille, jotta tätä ”kotimaista ekstremismiä” vastaan voitaisiin taistella tehokkaammin.

Lokakuussa 2017 Saksan maahanmuuttovirasto (BAMF) kertoi uudesta ilmiöstä. Yhä useampi opettaja ja koulupsykologi oli soittanut edellisten kuukausien aikana viraston radikalisoitumista käsittelevälle kuumalle linjalle, koska heidän peruskoululaisensa olivat osoittaneet islamistisia taipumuksia (ns. salafistiset lapset).

Suurin osa lapsista oli sosiaalistunut salafistisessa ympäristössä, eli heidän vanhempansa olivat jo valmiiksi radikalisoituneita, totesi Florian Endres Nürnbergin radikalisoitumista koskevasta neuvontakeskuksesta.

Koululaisten islamistisen radikalisoitumisen vastaiseen taisteluun osallistuu myös Hampurin Linke-puolueen ryhmä, ja se on tehnyt esityksen Hampurin parlamentille.  Linke-puolue vaatii esityksessään uutta konseptia islamismin torjuntaan. Jokaista koululaista kohden on oltava vähintään yksi opettaja, joka on asianmukaisesti ja riittävän hyvin koulutettu. Epäiltäessä radikalisoitumista on taattava, että koulut, vanhemmat ja nuorisoavun ekspertit voivat puuttua nopeasti tilanteeseen.

Torjuntatyöstä on kehitettävä kiinteä osa opetusta ja sitä on oltava kouluissa jatkuvasti, toteaa ryhmänjohtaja Sabine Boeddinghaus.

Linke-puolue viittaa myös raportteihin, joiden mukaan radikaali-islamistinen salafismi on kehittynyt eräänlaiseksi saksalaiseksi ”kotimaiseksi ekstremismiksi” sitä mukaa kun Islamilainen valtio on menettänyt jalansijaa Lähi-idässä.

Welt

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit