Eurooppa Rikos

Salakuljettiko naispappi karkotettavan miehen maahanmuuttoviraston säilöstä Ruotsissa?

Matkalaukku
Kuva Pixabay.

Värmdön seurakunnassa pappina toimiva nainen myöntää vierailleensa maasta poistettavan miehen luona mutta kiistää salakuljetuksen.

20-vuotias ulkomaalaismies oli otettu Gävlen maahanmuuttovirastoon säilöön, sillä hänet oli määrä karkottaa Ruotsista, mutta maasta poistamispäivää ei ollut vielä määrätty. Sunnuntaiaamuna miehen luo saapui kaksi naista, joilla oli mukanaan suuri matkalaukku. Pian viranomaiset saivat havaita, että toinen nainen oli poistunut matkalaukun kanssa virastosta, eikä miestä löytynyt mistään.

Samhällsnytt -julkaisun mukaan ulkomaalaismies on afganistanilainen Abdullahi Ibrahimi, joka on saapunut Ruotsiin vuonna 2015. Mies on hakenut turvapaikkaa perusteenaan kääntyminen kristinuskoon. Maahanmuuttovirasto on kuitenkin kyseenalaistanut kääntymisen aitouden ja määrännyt miehen palautettavaksi kotimaahansa.

Samhällsnytt kertoo, että afgaanin salakuljettanut nainen on Värmdön seurakunnan pappi Camilla Ulén. Salakuljetukseen osallistunut toinen nainen on Värmdön kunnan palveluksessa oleva opettaja, joka toimii vapaa-ajallaan pakolaisaktivistina.

Camilla Ulén vahvistaa, että hän on vieraillut afgaanin luona sunnuntaina mutta kiistää salakuljetuksen.

– Siihen, että meillä oli matkalaukku, on täysin luonnollinen selitys. Täysin luonnollinen! Mutta en kerro enempää, koska kaikki epäilykset ovat täysin peusteettomia, pappi kertoo Samhällsnytt-julkaisun puhelinhaastattelussa.

Nainen väittää myös, että hänellä ei ole mitään tietoa, missä afgaani on tällä hetkellä.

  • 208
    Shares