Eurooppa Maahanmuutto

Sandvikenin maahanmuuttopolitiikka: Ei voittoa, ingen vinst

Kuva Pixabay.

Niin kutsuttu Sandvikenin raportti julisti vuonna 2014, että kunta tulee ansaitsemaan puoli miljardia kruunua maahanmuutolla vuosittain. Totuus on nyt paljastunut. Kunnan talous on Ruotsin neljänneksi huonoin, ja kunnallisvero kuuluu maan korkeimpien joukkoon.

Dagens Nyheter raportoi vuonna 2014, että Sandvikenin kunta ansaitsee yli 500 miljoonaa kruunua vuosittain maahanmuuttajilla. Nyt viiden vuoden kuluttua todellinen asianlaita alkaa paljastumaan, kertoo Expressen. Kunnan budjetti näyttää menevän 67 miljoonaa kruunua tappiolle, mikä on neljänneksi huonoin tulos koko maassa.

– Tilanne on sama kuin muissakin kunnissa, sanoo kunnanvaltuuston puheenjohtaja Peter Kärnström (S).

Viime vuosien hallitsematon maahanmuutto on ajanut Ruotsin kuntia katastrofin partaalle. 110 kunnan talous on ajautumassa tappiolliseksi  velkataakan kasvaessa samaan aikaan.

Kärnströmin mukaan ongelmien syy piilee väestörakenteessa. Muutaman vuoden sisällä tarvitaan 800 uutta koulupaikkaa, ja samaan aikaan vanhustenhoitoa pitäisi laajentaa. Maahanmuuttovirasto ei korvaa turvapaikanhakijoiden koulunkäynnistä aiheutuneita menoja tai yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kaikkia kustannuksia.

– Tarvitaan lisää rahaa, sosiaalidemokraatti toteaa.

Saatavilla olevien väestötilastojen mukaan Sandvikenin asukkaista noin 15 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia jo vuonna 2015. Kunnassa noin 700 henkilöä elää toimeentulotuen varassa, mikä maksaa kunnalle 55-60 miljoonaa kruunua vuosittain.

Sandvikenin kunnallisvero on jo kruunun korkeampi kuin maan keskitaso, mutta vaikean taloustilanteen vuoksi veronkorotuksiakaan ei voida sulkea pois.

”Jotkut kunnallispoliitikot osallistuvat omien kuntalaistensa tuhoamiseen”

Sandvikenissa syntynyt Ruotsidemokraattien Louise Erixon toimii Blekingessä kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Hän taistelee kaikin voimin, jotta Blekinge välttyisi turvapaikanhakijoiden vastaanottamiselta tulevaisuudessa. Jos kuntiin tulee lisää turvapaikanhakijoita, Erixon haluaa heidät sijoitettavaksi kuntiin kuten Sandviken.

– Olen sanonut, että pitää tarkastella ”punaisia” kuntia, jotka ovat painottaneet ansaitsevansa harjoitetulla maahanmuuttopolitiikalla, kuten Sandviken, Erixon toteaa.

Ruotsidemokraattien poliitikko kokee ongelmallisena kuinka jotkut kunnallispoliitikot ”osallistuvat omien kuntalaistensa tuhoamiseen.”

– Se on traagista, Erixon toteaa.

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset

Kansalaisen verkkokauppa