Kotimaa

Seiska: Ulkoministeri Haavisto ja nuori avustaja ”viihtyvät hyvin yhdessä”

Pekka Haavisto. Kuva vihreät.

Seiska-lehti kertoo ulkoministeri Pekka Haaviston ja nuoren avustajan läheisistä väleistä.

Seiska-lehden mukaan muun muassa sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla on jo pitkään ihmetelty Pekka Haaviston läheisiä välejä 23-vuotiaaseen erityisavustajaan Jeri Aaltoon.

Vaikka 61-vuotias Haavisto on naimisissa samaa sukupuolta olevan ja häntä 19 vuotta nuoremman  Antonio Floresin kanssa, Haaviston kerrotaan viettäneen runsaasti vapaa-aikaa nuoren erityisavustajansa seurassa.

Seiska kertoo nimettömänä pysyttelevän kansanedustajan ihmettelevän tilannetta. Jos miespuolinen heteroministeri viihtyisi yhtä hyvin erityisavustajansa kanssa, kohu olisi taattu.

Marraskuussa 2019 Jeri Aalto kertoi olevansa etuoikeutettu päästyään Pekka Haaviston erityisavustajaksi.

– Olen etuoikeutettu, että saan olla tässä työssä, Aalto kertoi Iltalehdelle ja sanoi päässeensä Haaviston mukana muun muassa ulkomaanmatkoille ja veneilemään.

Tilaa
Ilmoita
guest
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Peter Kreisler

Tästä saakin hyvän vertauksen median suhtautumisesta asioihin. Teuvo Hakkaraisen tekemisiä kaivellaan tuon tuostakin ja moralisoidaan sekä muuten paheksutaan, hänet yritetään saattaa naurunalaiseksi. Ulkoministeri Pekka Haaviston tekemisistä ei joko uutisoida lainkaan tai hänen tekemisiään vähätellään.
Näillä henkilöillä on kuitenkin selkeä ero, jonka vuoksi kohtelu median puolelta on erilaista. Pekka Haavisto on ministeri, globalisti, vihervassari ja toimii EU:n keskusjohdolta saamiensa ohjeiden mukaan. Tämän vuoksi hänellä on oikeus sekoilla ja ”kerätä haaremia” sekä tietenkin rötöstellä joutumatta vastuuseen teoistaan. Näitä oikeuksia Teuvo Hakkaraisella ei ole, sillä hän on isänmaallinen, rehellinen ja aito ihminen, jolta joskus hieman ns. ”lähtee lapasesta”. Tosin oikeutta rötöstellä Hakkarainen ei tarvitsekaan.