Muu maailma

Sheriffin ohje terroristien hyökätessä: ”Ampukaa takaisin”

Brevard County Sheriff Department
Pitkän uran tehnyt floridalainen sheriffi Wayne Ivey on noussut suureen suosioon ladattuaan Facebookiin videon, jossa kannustaa ampumaan terroristeja takaisin. Video on otsikoitu ”Meillä ei ole varaa istua kädet ristissä ja odottaa seuraavaa terrori-iskua”.

Iveyn mukaan suurin osa palautteesta on ollut myönteistä. Video on jo levinnyt useille televisiokanaville ja Iveytä on myös haastateltu televisiossa. Sheriffi Ivey kertoo olevansa ”luultavasti yksi poliittisesti epäkorrekteimmista sheriffeistä koko maassa”.

1980-luvulta lähtien lainvalvontaviranomaisena toiminut sheriffi Ivey kertoo videolla, että terroristit käyttävät kaikenlaisia aseita vahingoittaakseen muita: ampuma-aseita, puukkoja, kuorma-autoja, vasaroita ja jopa räjähteitä. Iveyn mukaan terroristien ainoana tavoitteena on tappaa muita ihmisiä.

Ivey kertoo, että jokaisen tulisi itsensä ja perheensä vuoksi varautua hyökkäyksen varalta. Sheriffin mukaan kyse ei ole enää siitä, tapahtuuko isku, vaan kyse on siitä, missä ja milloin seuraava isku tapahtuu. Ivey toteaa, että terroristit tietävät, että ihmiset on koulutettu piiloutumaan ja pakenemaan, ja he laskevat suunnitelmansa sen varaan, ettei kukaan tee vastarintaa.

– Se, ettei tee mitään, tai toivoo, ettei mitään tapahtuisi, ei tule pelastamaan henkeäsi, sanoo Ivey.

Ivey muistuttaa, että hyökkäyksen tapahtuessa jokainen tulee olemaan yksin ensimmäisten minuuttien aikana ennen kuin poliisi saapuu paikalle. Siksi hän suositteleekin jokaista kantamaan asetta piilotettuna mukanaan, jos siihen on laillinen lupa.

– Ei ole epäilystäkään, että se vaatii rohkeutta hyökätä ihmistä kohtaan, joka aikoo tappaa sinut tai perheesi, mutta valitettavasti se voi olla ainoa keino pelastaa oma henkesi tai niiden ihmisten henki, joita sinä eniten rakastat, sheriffi Ivey sanoo.

Myös toinen floridalainen sheriffi, Grady Judd, on noussut julkisuuteen kannanotollaan varautua aseellisesti terroristeja vastaan.

– Aseistettu hyökkääjä ei laske sen varaan, että sinä taistelet vastaan. Hän suunnittelee hankkivansa aseen, hoitaa ammuskelun ja sinä olet vain helppo maali. No, helppojen maalien pitää ampua takaisin, toteaa sheriffi Judd.

 

Video katsottavissa:

WE CAN'T AFFORD TO SIT BACK AND WAIT FOR THE NEXT ACT OF TERRORISM

Publié par Brevard County Sheriff's Office, Florida (Official) sur mercredi 7 juin 2017

Lähde: Fox 13 News

 

Liity kannattajajäseneksi

  • Grillien varaosat! yli 100€ ostoksiin ilmainen toimitus

Kansalaisen verkkokauppa