Eurooppa Maahanmuutto

Siirtolaiset kylvävät pelkoa paikallisten asukkaiden keskuuteen Bosniassa

Kuva Shutterstock.

Bosnia-Hertsegovinassa siirtolaiskriisi on jo pitkään aiheuttanut rasitusta Una Sanan kantonille.

Bihać ja Velika Kladuša ovat Euroopan suurimpia siirtolaisten kauttakulkukeskuksia. Vaikka suurin osa on jatkanut matkaansa kohti Länttä, uusia siirtolaisryhmiä saapuu päivittäin. Viipyessään kaupungeissa siirtolaiset aiheuttavat materiaalisia vahinkoja ja kylvävät pelkoa paikallisten asukkaiden keskuudessa.

Bihaćissa sijaitsevan Hatinacin asukkaat valittavat siirtolaisista, koska nämä luovat asukkaisiin pelkoa ja tuovat mukanaan epäjärjestystä. Siirtolaiset tunkeutuvat tyhjiin kiinteistöihin kuten Kombitexin tehtaaseen. Siirtolaiset ovat vallanneet tehtaan hallintotilat sekä ravintolan, ja heitä majailee rakennuksessa jopa useita satoja.

Bihaćin kriisihallinnon määräyksen mukaisesti alueen asukkaat ovat laatineet listan rakennuksista, joissa laittomia siirtolaisia asustelee enemmän tai vähemmän pysyvästi. Tällaisia rakennuksia on noin 50 kappaletta.

– Päästäkseen näihin kiinteistöihin heidän tulee kulkea Hatinacin keskustan läpi, ja tavallisesti he kuljeskelevat suurissa ryhmissä, joten paikalliset asukkaat yksinkertaisesti pelkäävät, Sulejman Alagić Hatinacin asukasyhdistyksestä kertoo.

Alagić on ilmoittanut ongelmasta poliisille, mutta viranomaisilla ei ole toistaiseksi ollut minkäänlaista ratkaisua ongelmaan. Nyt kokeillaan, auttaisiko kiinteistöjen omistajien painostaminen.

– Toimitamme listat poliisille. Pääasiallinen tarkoitus on pakottaa omistajia suojaamaan omaisuuttaan ja estämään siirtolaisten pääsy sisään kiinteistöihin, Jasmin Stambolija kaupungin hallinnosta korostaa.

Lähde Cazin.

  • 477
    Shares

Liity kannattajajäseneksi

Uusimmat uutiset