Kotimaa

Simo Grönroosin puhe 612-tapahtumassa

Perussuomalainen Simo Grönroos oli tänä vuonna 612-juhlakulkueen puhuja. Kansalainen julkaisee hänen puheensa.

Hyvät kuulijat,

Tänään juhlimme sitä, että Suomen itsenäistymisestä on tullut kuluneeksi 104 vuotta. Aiemmin tänä vuonna on taas tullut kuluneeksi 80 vuotta jatkosodan alkamisesta.

Aikaa on siis kulunut näistä ajoista. Sodissamme taistelleita sankareita ei ole keskuudessamme enää kuin muutamia tuhansia. Nämä miehet ja naiset tietävät, että itsenäisyyden ja suomalaisuuden säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Se ei ollut sitä 1940-luvulla. Eikä se ole sitä 2020-luvulla.

Monenlaisia mustia pilviä on kerääntynyt jo pitkään isänmaan taivaalle.

Tänä itsenäisyyspäivänä Pro Finlandia -palkinnon saanut historioitsija Teemu Keskisarja on esittänyt synkkiä profetioita Suomen tulevaisuudesta. Hän tiivisti toivottoman tulevaisuudenkuvansa hiljattain antamassaan lehtihaastattelussa, jossa hän totesi kuinka: ”Äidinkielemme, ominaispiirteemme ja kansantaloutemme tuhoutuvat. Ylikansallinen yhtenäiskulttuuri jyrää meitin – luultavasti jo tällä vuosisadalla”.

Keskisarjan esittämä ennustus näyttää valitettavan osuvalta, mikäli annamme vallitsevan kehityksen jatkua.

Äidinkielemme on uhattuna, kun vieraat kielet – etenkin englanti – valtaavat alaa suomelta. Näin käy niin tieteessä, taiteessa kuin liike-elämässä. Jotkut suomalaiset kaupungit ovat päättäneet jopa tehdä englannista virallisen asiointikielen.

Englannin kielen edessä kumartelun lisäksi heikkoa kansallista itsetuntoa osoittaa myös se, kuinka maahanmuuttajille ylipäätään pyritään tarjoamaan mahdollisimman laajasti palvelut näiden omalla kielellään. Näin siitä huolimatta, että harvalla suomalaisella tulisi mieleen vaatia ulkomaille muuttaessaan kohdemaan veronmaksajien kustantamia suomenkielisiä palveluita.

Äidinkielemme ja ominaispiirteidemme osalta, etenkin vieraskielisen väestön määrän nopea kasvu on vakava uhka. Kun kansalainen lukee paikallislehdestä artikkelin otsikolla ”Näillä Espoon alueilla jo joka kolmas asukas on vieraskielinen”, on helppo ymmärtää, että asiat eivät ole oikealla tolalla.

Maahanmuuttajatausteisen väestön määrä on pääkaupunkiseudulla jo noin 20 % tasolla. Muutamassa vuosikymmenessä määrä ylittää tätä menoa 50 % rajan, ensin Vantaalla ja sitten Espoossa. Liian nopea erilaisista kulttuureista ja arvomaailmoista tulevien ihmisten määrän kasvu ei mahdollista sopeutumista kulttuuriimme ja yhteiskuntaamme. Suomalaisen yhtenäiskulttuurin hajotessa ylikansallinen yhtenäiskulttuuri tulee jyräämään, kuten historioitsija Keskisarja on ennustanut.

Suomen kansantalous ei ole sekään hyvässä tilassa. Sanotaan, että poliitikko ajattelee seuraavaa vaalikautta – valtiomies taas seuraavia sukupolvia.

Ei ole vaikea arvioida, kumpaa kategoriaa valtaosa päättäjistämme edustaa, kun valtiontalouden hoidon filosofiana on jo vuosia ollut se, että kasvavat menot kuitataan velan ottamisella, ilman huolta huomisesta.

Mikä huolestuttavinta, niin yhä suurempi ja suurempi osa julkisista menoista ei edes mene suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseen, ja sotakorvausten kokoiset eurotukipaketit ovat kevyttä valuuttaa pikavippimaailmassa eläville nykypoliitikoille.

Suomalainen kansallinen yhtenäisyys ja yhteisen kansallisen edun edistäminen näyttävät kadonneen isosta osasta yhteiskuntaa ja ne ovat vaihtuneet pienten eturyhmien kilpailuksi omien intressiensä edistämiseksi.

Jos tarkastelemme esimerkiksi maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä, niin näemme yhteisen edun ajamisen kadonneen eturyhmäpolitikoinnin tieltä.

Ammattiyhdistysliike ja vasemmisto kannattavat avoimia rajoja, koska näkevät tässä mahdollisuuden saada uusia jäseniä ja uusia äänestäjiä.

Elinkeinoelämä ja oikeisto näkevät avoimissa rajoissa taas mahdollisuuden alentaa työvoimakustannuksia ja polkea suomalaisten työntekijöiden työmarkkina-asemaa.

Moni virkamies ja julkisen sektorin työntekijä taas saattaa nähdä muuttoliikkeen tarkoittavan loputtomia kotouttamisprojekteja, joiden parissa työ ei lopu kesken.

Eturyhmien edustajat toivovat olevansa niitä harvoja onnellisia, jotka hyötyvät vallitsevasta kehityksestä, vaikka tietävät huonon maahanmuuton romuttavan kokonaisuudessaan suomalaista yhteiskuntaa. Maksajaksi tietysti jää taas se eturyhmien ulkopuolelle jäävä tavallinen suomalainen.

Politiikan tutkija Markku Jokisipilä on todennut hiljattain ilmestyneessä kirjassaan, että vielä muutama vuosikymmen sitten kaikki suomalaiset puolueet olivat enemmän tai vähemmän kansallismielisiä. Suomalaisten hyvinvointi ja Suomen kansallinen etu olivat ennen politiikan teon itsestään selviä lähtökohtia. 1990-luvun mittaan tämä kuitenkin alkoi muuttua, kun ylikansallisuus ja globalisaatio alkoivat nousta.

Isänmaallisuus onkin nyt vaihtunut maailmankansalaisuudeksi. Kansallisen edun valvominen on vaihtunut siihen, että suomalaisten etu ei ole minkään hintainen, kunhan omaa taloudellista asemaa saadaan parannettua.

Tilanne voi näyttää toivottomalta, mutta aina on toivoa. 1980-luvulla veljeskansamme Viro oli vaarassa kadota maailman kartalta. Neuvostoliiton harjoittama venäläistämispolitiikka teki samanlaista jälkeä, kuin avointen rajojen maahanmuutto tekee Suomessa tällä hetkellä.

Tuolloin Viron kieli oli jäämässä venäjän jalkoihin kaikilla yhteiskunnan aloilla. Tulijoita suosittiin järjestelmän taholta kantaväestön kustannuksella ja virolaiset alkoivat jäädä alue alueelta vähemmistöksi omassa maassaan.

Virolaiset eivät kuitenkaan tyytyneet katsomaan sivusta vallitsevaa kehitystä. Politiikka ei neuvostosysteemissä ollut muutoksen väylä, mutta kulttuuri oli. Laulujuhlaliike nosti kansallisen itsetunnon, joka toimi muutoksen kanavana.

Myös suomalaisuus tarvitsee, poliittisen vaikuttamisen lisäksi, samanlaisen kulttuurista lähtevän liikkeen, joka palauttaa kansallisen itsetunnon.

Terve kansallinen itsetunto mahdollistaa ajattelemaan suomalaisten yhteistä etua, siten että taloudellisia etuja ei ajeta tavoilla, jotka sotivat suomalaisen yhteiskunnan kokonaisetua vastaan.

Terve kansallinen itsetunto mahdollistaa näkemään toisten kulttuurien edustajat ihmisinä, eikä minään ”rodullistettuina” erityistoimenpiteiden kohteina, joita pitää suojella poliittisella korrektiudella ja sananvapauden kaventamisella.

Terve kansallinen itsetunto mahdollistaa Suomen edun puolustamisen kansainvälisillä kentillä sen sijaan, että jatkaisimme hyväksynnän keräämistä myöntymällä kaikkeen, mitä muut meiltä vaativat.

Mikä tärkeintä, terve kansallinen itsetunto mahdollistaa sanomaan EI, silloin kun maatamme ollaan muuttamassa sellaiseksi, joksi emme halua sen muuttuvan.

Kaikki on meistä itsestämme kiinni. Suomalaiset – ei anneta kenenkään jyrätä meitä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tilaa
Ilmoita
guest
2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Lieväasteinen

Totta joka sana, ei ole mitään lisättävää.

Puolueeton

Ehdottomasti järkevin ja parhain itsenäisyyspäivän puhe.

Kansalaisen verkkokauppa